Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kasvun seuraaminen on hauskaa puuhaa

Viljelyleirillä pääsee näkemään, mistä ruoka oikeasti tulee.

Lasten uutiset
 
Maija Liikkanen
Viljelyleirillä kylvetään, kitketään ja leikitään
Viljelyleirillä kylvetään, kitketään ja leikitään
Kumpulassa järjestetään kesäleirejä, joilla eri-ikäiset lapset voivat kokeilla kukkien ja vihannesten kasvatusta. Toimittaja: Maija Liikkanen, kuvaus ja editointi: Axel Nordman
Fakta

Vinkit kotiviljelyyn

 Viljely onnistuu hyvin myös kotosalla, vaikka kodista ei löytyisikään omaa pihaa. Parvekkeella voi istuttaa pieniä kasveja ruukkuun tai laatikkoon.

 Ikkunalaudalla kasveja voi kasvattaa jopa läpi vuoden. Erilaiset yrtit viihtyvät ikkunalaudalla parhaiten.

 Yrtit voi kasvattaa puutarhamyymälöistä löytyvistä siemenistä tai taimista. Myös ruokakaupasta ostetun ruukkuyrtin voi istuttaa.

 Varmista, että istuttamasi kasvi saa riittävästi auringonvaloa ja vettä. Hyvällä hoidolla kasvukausi voi jatkua pitkälle syksyyn, kunnes päivät taas pimenevät.

Aurinko paahtaa täydeltä taivaalta, loppukesän päivästä on tulossa lämmin.

Viimeisiä kesälomapäiviään viettävät viljelyleirin pojat hyödyntävät kauempana roiskivaa sadettajaa. Kun alta juoksee nopeasti, kastelee viilentävä vesi juuri sopivasti.

Pojat ovat mukana viljelyleirillä Helsingin Kumpulassa, jossa tutustutaan kasvien kasvatukseen. Leiriläiset pääsevät itse istuttamaan kukkia ja vihanneksia ja seuraamaan niiden kasvua.

Eemeli, 10, ja Valo, 9, ovat molemmat jo tottuneita puutarhureita.

”Tämä on kolmas kesäni täällä”, kertoo Eemeli.

”Ja minun toinen. Eli minäkin olen jo aika kokenut”, lisää Valo.

Kummankin mielestä leirillä on mukavaa. Pääsee viljelemään, mutta aikaa jää paljon myös leikille ja majan rakentamiselle viereisessä metsässä.

”Tämän ei ole missään nimessä tarkoituskaan olla mikään työleiri, tämä on lapsille virkistyspaikka”, sanoo kauempaa seuraava leirin ohjaaja Annakaisa Partanen.

Hän kertoo, että Kumpulan viljelyleiri on tiiviisti yhteydessä saman alueen taideleireihin ja -projekteihin.

”Täällä voi osallistua esimerkiksi taiteen tekemiseen. Tänä vuonna yhdessä puuhataan varjoteatteria.”

Leirin ajatus on, että luontoon ja taiteeseen tutustutaan samalla tavalla: kokeilemalla ja tekemällä.

Eemeli ja Valo tietävät ainakin muutaman hyvän syyn viljellä kasviksia itse.

”Silloin saa tuoretta syötävää. Ja paljon vitamiineja ja muita aineita, joita ihminen tarvitsee.”

Annakaisa arvelee, että monella lapsella tänä päivänä ei välttämättä ole kokemusta viljelystä tai tietoa, mistä ruoka varsinaisesti pöytään tulee.

”Täällä pääsee seuraamaan kasvua. Ja siitä saa niin suurta iloa elämään, kun kasvattaa jotakin siemenestä asti itse.”

Vaikka koulut alkavatkin, toiminta Kumpulassa jatkuu. Kesän jälkeen sadonkorjuuta ja puutarhan syystöitä jatketaan lauantaisin syyskuun loppuun saakka. Silloin halukkaat leiriläiset voivat tulla yhdessä keräämään kasvattamiaan herkkuja.

”Saatu sato jaetaan sitten kaikkien kerääjien kesken koteihin vietäväksi”, kertoo Partanen.

Tällä leirillä on istutettu ainakin retiisiä ja salaattia. Niitä on siis tiedossa ruokalistalla myöhemmin tänä syksynä.

Axel Nordman / HS
Leiri ei ole pelkkää työtä, vaan viljelytöiden lomassa ehtii myös leikkimään ja hassuttelemaan.
Leiri ei ole pelkkää työtä, vaan viljelytöiden lomassa ehtii myös leikkimään ja hassuttelemaan.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!