Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Miksi emme aina syö terveellisesti?

Lasten uutiset
 
Fanny Fröman Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n Lasten uutisten tuottaja.

Uudessa tutkimuksessa on havaittu, että terveellisesti syövillä koululaisilla on parempi lukutaito kuin vähemmän terveellisesti syövillä. Vaikuttaa siis siltä, että terveellinen ruoka olisi hyväksi lukutaidolle.

Tiesimme jo, että terveellinen ruoka on hyväksi meille myös muilla tavoin. Silti terveellisen ruoan valitseminen ei aina ole niin helppoa.

Syynä voi olla esimerkiksi tiedon puute: emme tiedä mikä vaihtoehto olisi terveellisin. Jotkut voivat olla allergisia, eivätkä voi syödä terveellisintä vaihtoehtoa. Joskus taas epäterveellinen ruoka on houkuttelevampaa kuin terveellisempi vaihtoehto.

Aina terveellisesti syöminen ei vain onnistu, eikä siitä kannata ottaa liikaa paineita. Terveellisyyteen kannattaa kuitenkin pyrkiä, sillä se on hyväksi terveydelle, sekä näköjään myös lukutaidolle.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!