Valikko
Lasten uutiset    |   Miksi tästä puhutaan

Miksi tyttöjen ja naisten oikeudet ovat tärkeitä?

Viime viikolla maailmalla vietettiin kansainvälistä naistenpäivää.

Viime viikolla maailmalla vietettiin kansainvälistä naistenpäivää. Päivän tarkoitus on muistuttaa, että ihmiset ovat saman arvoisia, eikä ketään tulisi kohdella toista huonommin sukupuolensa takia.

Suomessa kaikilla lapsilla on samat oikeudet sukupuolesta riippumatta. Meille on selvää, että kaikki saavat käydä koulua ja harrastaa samoja asioita.

Kaikkialla maailmassa näin ei silti ole. Monissa kulttuureissa ajatellaan vielä, etteivät tytöt ole poikien veroisia. Kaikissa maissa aikuistenkaan naisten ei esimerkiksi anneta ajaa autoa tai liikkua ulkona yksin.

Monesti tähän ovat syynä ikivanhat uskomukset ja perinteet, joiden muuttaminen on hidasta.

Tyttöjen oikeuksia ajaa esimerkiksi nuori pakistanilainen Malala Yousafzai, joka sai työstään Nobelin rauhanpalkinnon. Kun Malala piti 15-vuotiaana blogia koulunkäynnin tärkeydestä, tyttöjen oikeuksia vastustanut kiihkoilija ampui Malalaa koulumatkalla. Hän selvisi hengissä ja jatkaa kampanjointia tyttöjen puolesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puheenaihe
Luetuimmat
  1. 1

    Malli Maryam Razavia kiusattiin koulussa – ”Se on tosi vakava juttu ja siihen pitää puuttua heti”

  2. 2

    Näetkö tarpeeksi hyvin? – Näin hankitaan silmälasit

  3. 3

    Vantaalla on käynnissä ison tulipalon sammutustyöt – Alakoulu tyhjennettiin savun takia

  4. 4

    Suomalaiset ovat raportin mukaan maailman viidenneksi onnellisimpia – Kuinka onnellinen sinä olet tänään?

  1. 1

    Vantaalla on käynnissä ison tulipalon sammutustyöt – Alakoulu tyhjennettiin savun takia

  2. 2

    Malli Maryam Razavi puhuu Lasten uutisissa kiusatuksi tulemisesta

  3. 3

    Malli Maryam Razavia kiusattiin koulussa – ”Se on tosi vakava juttu ja siihen pitää puuttua heti”

  4. 4

    Angry Birds -elokuva on menestynein suomalaislähtöinen elokuva – palkittiin Hulda-palkinnolla

  5. 5

    Oletko soittanut 112:een?

  6. 6

    Kolikon tie kassalle on pitkä – Täällä valmistetaan suomalaiset eurokolikot

  7. 7

    Aku Ankka ja kumppanit: Väärä viikonpäivä

  8. 8

    Näetkö tarpeeksi hyvin? – Näin hankitaan silmälasit

  9. 9

    Espoon uusi ruokakauppa on kuin valtava automaatti – kaupassa ei ole yhtään myyjää

  10. 10

    ”Rasismi ja kiusaaminen ovat kummatkin syrjintää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Malli Maryam Razavia kiusattiin koulussa – ”Se on tosi vakava juttu ja siihen pitää puuttua heti”

  2. 2

    Malli Maryam Razavi puhuu Lasten uutisissa kiusatuksi tulemisesta

  3. 3

    Espoon uusi ruokakauppa on kuin valtava automaatti – kaupassa ei ole yhtään myyjää

  4. 4

    Näetkö tarpeeksi hyvin? – Näin hankitaan silmälasit

  5. 5

    Lontoossa tehtiin ikävä hyökkäys

  6. 6

    Aku Ankka ja kumppanit: Väärä viikonpäivä

  7. 7

    Vuoden verran Lasten uutisia – uutislähetyksessä puhutaan rahasta ja kaahailevista autoilijoista