Valikko
Lasten uutiset    |   Pelit

Robottirakkaani räjähti!

Kosmo-astronautti lentää Nova-robottityttöystävänsä kanssa avaruudessa, kun raketin nokka äkkiä räjähtää ja Nova hajoaa palasiksi ympäri maailmankaikkeutta. Kosmo päättää koota Novan uudestaan kokonaiseksi. Love you to bits –mobiilipeli voi alkaa.

Love you to bits on uusi, alkuvuoden aikana iPhonelle ja iPadille julkaistu mobiilipeli, joka on saanut erinomaisia arvioita julkaisunsa jälkeen. Sen ideana on löytää Nova-robotin osat eri puolilta avaruutta ja suorittamalla erilaisia tehtäviä saada ne itselleen.

Pelissä liikutaan avaruudessa eri alueilla, jonne jokin Novan osa on jäljitetty. Tehtävät ovat kimurantteja ja vaativat päättelykykyä ja kekseliäisyyttä; aloitustasolla ensimmäinen osa löytyy jättiläismäisen limaolion sisältä. Olion voi taltuttaa vesisuihkulla, mutta jättiläinen tukkii koko risteyksen ja pääsyn vesipostille, hmmm.

Kaikkiin pelin alueisiin liittyy myös suloisia videomuistoja Novan ja Kosmon rakkaustarinasta ja ne saavat pelaajankin kaipaamaan Novaa aina vähän enemmän.

Verkkoarviot moittivat peliä muutamista oudoista tai sattumanvaraisilta tuntuvista tapahtumista, mutta useimmat kiittelevät sen hienoa grafiikkaa ja nokkelaa tarinankerrontaa. Pelissä on myös kaunis, rauhallinen musiikki, joka ei häiritse ympärillä olijoitakaan.

Oletko pelannut Love you to bits –peliä? Mitä sinä siitä pidit? Haluatko arvostella sen tai jonkun muun pelin meille? Laita sähköpostia osoitteeseen lastenuutiset@hs.fi.

Love You to Bits on saatavilla Appstoresta hintaan 3,99. Pelistudio on luvannut Android- ja tietokoneversiot myöhemmin tänä vuonna.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pelit
  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  1. 1

    Malli Maryam Razavi puhuu Lasten uutisissa kiusatuksi tulemisesta

  2. 2

    Angry Birds -elokuva on menestynein suomalaislähtöinen elokuva – palkittiin Hulda-palkinnolla

  3. 3

    Näetkö tarpeeksi hyvin? – Näin hankitaan silmälasit

  4. 4

    Oletko soittanut 112:een?

  5. 5

    Malli Maryam Razavia kiusattiin koulussa – ”Se on tosi vakava juttu ja siihen pitää puuttua heti”

  6. 6

    Dubbaaja tekee äänet piirrettyihin – joogassa rentoudutaan

  7. 7

    Aku Ankka ja kumppanit: Väärä viikonpäivä

  8. 8

    Eri kaupungeissa puhutaan eri tavoin – mitä murteet ovat?

  9. 9

    Saako maailma uuden mantereen? – Zealandia paljastuisi jos vedenpinta laskisi

  10. 10

    Vuoden verran Lasten uutisia – uutislähetyksessä puhutaan rahasta ja kaahailevista autoilijoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Malli Maryam Razavia kiusattiin koulussa – ”Se on tosi vakava juttu ja siihen pitää puuttua heti”

  2. 2

    Malli Maryam Razavi puhuu Lasten uutisissa kiusatuksi tulemisesta

  3. 3

    Angry Birds -elokuva on menestynein suomalaislähtöinen elokuva – palkittiin Hulda-palkinnolla

  4. 4

    Näetkö tarpeeksi hyvin? – Näin hankitaan silmälasit

  5. 5

    Oletko soittanut 112:een?

  6. 6

    Aku Ankka ja kumppanit: Väärä viikonpäivä

  7. 7

    ”Rasismi ja kiusaaminen ovat kummatkin syrjintää”

  8. 8

    Saako maailma uuden mantereen? – Zealandia paljastuisi jos vedenpinta laskisi

  9. 9

    Suomalaiset ovat raportin mukaan maailman viidenneksi onnellisimpia – Kuinka onnellinen sinä olet tänään?

  10. 10

    Vuoden verran Lasten uutisia – uutislähetyksessä puhutaan rahasta ja kaahailevista autoilijoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Malli Maryam Razavia kiusattiin koulussa – ”Se on tosi vakava juttu ja siihen pitää puuttua heti”

  2. 2

    Malli Maryam Razavi puhuu Lasten uutisissa kiusatuksi tulemisesta

  3. 3

    Vuoden verran Lasten uutisia – uutislähetyksessä puhutaan rahasta ja kaahailevista autoilijoista

  4. 4

    Espoon uusi ruokakauppa on kuin valtava automaatti – kaupassa ei ole yhtään myyjää

  5. 5

    Suomalaiset ovat raportin mukaan maailman viidenneksi onnellisimpia – Kuinka onnellinen sinä olet tänään?

  6. 6

    Lontoossa tehtiin ikävä hyökkäys