Lasten uutiset    |   Lasten uutiset

Jättävätkö britit EU:n?

Isossa-Britanniassa tullaan ensi viikolla äänestämään Euroopan unionin, eli EU:n, jäsenyydestä. Maan mahdollista EU-eroa kutsutaan usein Brexitiksi.

Britanniassa äänestetään ensi viikolla Euroopan unionin, eli EU:n, jäsenyydestä. Maan mahdollista EU-eroa kutsutaan usein Brexitiksi.

Britannia liittyi unioniin jo vuonna 1973, ja on yksi sen pitkäaikaisimmista jäsenval­tioista. Siitä huolimatta monet britit ovat kriittisiä unionia kohtaan. Vastustajien mielestä EU on muun muassa lisännyt maahanmuuttoa.

Ensi torstaina järjestettävä äänestys on kansanäänestys, johon Britannian täysi-ikäiset kansalaiset saavat osallistua. Ainoastaan vangit eivät saa äänestää.

Kukaan ei tiedä, kuinka äänestyksessä käy. Näyttää siltä, että EU-jäsenyyttä kannattavat ja vastustavat ryhmät ovat aika tasoissa.

Myös mahdollisen eron vaikutukset ovat epäselvät, sillä EU:sta ei ole aiemmin erottu.

Unionista eroaminen ei myöskään ole vain Britannian oma asia, sillä se vaikuttaisi koko unioniin.

Asiantuntijoiden mielestä ero olisi huono asia sekä Britannian että muiden jäsenmaiden talouden kannalta. Pahimmillaan ero voi yllyttää myös muita maita eroon, mikä voisi romuttaa koko unionin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puheenaihe
  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  1. 1

    Lasten uutiset jää tauolle – hauskaa kesää!

  2. 2

    Tekemistä lomapäiviin: jättisaippuakuplat

  3. 3

    Tiedätkö, mikä oli Iivo Niskasen unelma?

  1. 1

    Koulut alkoivat monessa kaupungissa – näin sujui ekaluokkalaisen ensimmäinen kouluaamu

  2. 2

    Kiira-myrsky riehui pääkaupunkiseudulla

  3. 3

    Elokuva matkaa emojien maailmaan

  4. 4

    Uutislähetys vie lentomatkalle ja uimarannalle – veteen ei saa mennä yksin!

  5. 5

    Miljoonat saippuakuplat valtasivat Hongkongin

  6. 6

    Pandakaksoset täyttivät vuoden – paikalle saapui paljon juhlijoita

  7. 7

    Trumpin oma uutislähetys kertoo presidentin hyvät saavutukset

  8. 8

    Yksin pilvien yläpuolella – Näin lennät ilman aikuista

  9. 9

    Katso tästä viikon uutislähetys

  10. 10

    Aku Ankka ja kumppanit: Ratkaisu pulmaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koulut alkoivat monessa kaupungissa – näin sujui ekaluokkalaisen ensimmäinen kouluaamu

  2. 2

    Elokuva matkaa emojien maailmaan

  3. 3

    Uutislähetys vie lentomatkalle ja uimarannalle – veteen ei saa mennä yksin!

  4. 4

    Kiira-myrsky riehui pääkaupunkiseudulla

  5. 5

    Trumpin oma uutislähetys kertoo presidentin hyvät saavutukset

  6. 6

    Pandakaksoset täyttivät vuoden – paikalle saapui paljon juhlijoita

  7. 7

    Miljoonat saippuakuplat valtasivat Hongkongin

  8. 8

    Usain Boltin tappio sai yleisön käyttäytymään huonosti

  9. 9

    Koulut alkavat eri aikaan eri kaupungeissa – Onko se epäreilua?

  10. 10

    Katso tästä viikon uutislähetys

  11. Näytä lisää