Valikko
Lasten uutiset    |   Lasten uutiset

Pride on tasavertaisuuden ja ihmisoikeuksien juhla

Mistä maailmalle levinneessä Pride-juhlassa on oikein kysymys?

Tällä viikolla Helsingissä on vietetty Pride-viikkoa. Viikkoa juhlitaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien puolesta.

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat muut kuin heteroseksuaaliset ihmiset.

Heteroseksuaaleiksi kutsutaan ihmisiä, jotka tuntevat romanttisia ja seksuaalisia tunteita vastakkaista sukupuolta kohtaan.

Esimerkiksi homoseksuaalit sen sijaan kiinnostuvat oman sukupuolensa ja biseksuaalit useamman sukupuolen edustajista.

Sukupuolivähemmistöihin lasketaan ihmiset, jotka poikkeavat perinteisistä miehen ja naisen sukupuolista.

Henkilö voi olla esimerkiksi transsukupuolinen, eli kokea kuuluvansa eri sukupuoleen kuin hänen kehonsa on, tai muunsukupuolinen, jolloin hän ei koe olevansa selvästi vain mies eikä nainen.

Näihin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä on hyljeksitty ja syrjitty paljon. Esimerkiksi Suomessa homoseksuaalisuus oli pitkään rikos, ja vielä 1980-luvun alussa se luokiteltiin sairaudeksi.

Ajan myötä vähemmistöt ovat saaneet useissa maissa enemmän oikeuksia, ja tietoa ja ymmärrystä pyritään levittämään koko ajan.

Pride on saanut alkunsa Yhdysvaltojen New Yorkista. Tapahtuman tarkoitus on nykyisin osoittaa tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, vähentää syrjintää ja kiinnittää huomiota ihmisoikeuksiin.

Sana pride on englantia ja tarkoittaa ylpeyttä. Priden ajatus onkin, että jokaisella on oikeus olla ylpeästi sellainen kuin on.

Pridessa nähdään usein paljon sateenkaaren värejä. Sateenkaari symboloi seksuaalisuuden ja sukupuolten moninaisuutta.

Helsingin Pride-viikko huipentuu lauantain kulkueeseen, johon osallistuu kymmeniä tuhansia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia sekä heidän oikeuksiaan puolustavia ihmisiä.

Luetuimmat
  1. 1

    Tekemistä lomapäiviin: jättisaippuakuplat

  1. 1

    Ei yksin veteen – näin uit turvallisesti

  2. 2

    Uutislähetys vie lentomatkalle ja uimarannalle – veteen ei saa mennä yksin!

  3. 3

    Yksin pilvien yläpuolella – Näin lennät ilman aikuista

  4. 4

    Lasten uutiset jää tauolle – hauskaa kesää!

  5. 5

    Tekemistä lomapäiviin: jättisaippuakuplat

  6. 6

    Tubettaja Ella: Marcuksen ja Martinuksen tapaaminen jännitti

  7. 7

    Kätyrit palaavat valkokankaalle uusien seikkailujen parissa

  8. 8

    Poliisi on lisännyt turvallisuutta terroristien takia

  9. 9

    Hiljaisuus. Kamera käy! – Näin syntyy Supermarsu-elokuva

  10. 10

    Donald Trumpin golf-klubien seinillä roikkuu väärennettyjä lehden kansia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei yksin veteen – näin uit turvallisesti

  2. 2

    Uutislähetys vie lentomatkalle ja uimarannalle – veteen ei saa mennä yksin!

  3. 3

    Lasten uutiset jää tauolle – hauskaa kesää!

  4. 4

    Tekemistä lomapäiviin: jättisaippuakuplat

  5. 5

    Yksin pilvien yläpuolella – Näin lennät ilman aikuista

  6. 6

    Tubettaja Ella: Marcuksen ja Martinuksen tapaaminen jännitti

  7. 7

    Supertähdet Marcus ja Martinus elävät unelmaansa fanien ansiosta

  8. 8

    Kätyrit palaavat valkokankaalle uusien seikkailujen parissa

  9. 9

    Uutisvisa: Tunnetko lentomatkustamisen vaiheet?

  10. 10

    Hiljaisuus. Kamera käy! – Näin syntyy Supermarsu-elokuva

  11. Näytä lisää