Valikko
Lasten uutiset    |   Lasten uutiset

Suomi jäi tasapeliin Kosovoa vastaan MM-karsinnoissa

Suomen jalkapallomaajoukkue aloitti MM-karsinnat tasapelillä Kosovoa vastaan. Turussa pelattu ottelu päättyi lukemiin 1-1.

Suomi joutui tyytymään tasapeliin jalkapallon MM-karsintojen avausottelussa.

Paulus Arajuuri vei Suomen johtoon ottelun ensimmäisellä puoliajalla, mutta Kosovon Valon Berisha tasoitti ottelun rangaistuspotkusta tunnin pelin jälkeen.

Joukkueiden välinen kohtaaminen oli tasainen, mutta hermostuneisuus paistoi Suomen otteista. Syötöt ja laukaukset eivät löytäneet oikeaan osoitteeseen.

”Ei pelattu mitenkään loistavasti. En osaa arvioida, mikä meni ottelussa pieleen”, Suomen hyökkääjä Teemu Pukki sanoi ottelun jälkeen.

Suomi pelasi ensimmäisen ottelunsa uuden päävalmentajan, ruotsalaisen Hans Backen johdolla.

Ottelu jää myös historiaan Kosovon maajoukkueen kautta aikain ensimmäisenä MM-karsintaotteluna.

Kosovo sai joukkueen pelaajat kasaan vain muutamia tunteja ennen ottelun alkua. Etenkin siihen nähden he pelasivat mainion ensimmäisen ottelunsa yhdessä.

Kosovon maajoukkuepelaajia on aiemmin esiintynyt myös muiden maiden maajoukkueissa. Esimerkiksi Suomen maajoukkueessa pelaava Perparim Hetemaj joutuu tulevaisuudessa valitsemaan, haluaako edustaa Suomea vai Kosovoa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  1. 1

    Korkeasaaren eläintarhan vanhimmalle asukkaalle sattui onnettomuus

  2. 2

    Jooga auttaa rentoutumaan ja rauhoittumaan

  3. 3

    Liikenne koulun lähistöllä huolestuttaa oppilaita Helsingissä

  4. 4

    Vantaalla on käynnissä ison tulipalon sammutustyöt – Alakoulu tyhjennettiin savun takia

  5. 5

    ”Slush on maailman paras tapahtuma”

  1. 1

    Korkeasaaren eläintarhan vanhimmalle asukkaalle sattui onnettomuus

  2. 2

    Malli Maryam Razavi puhuu Lasten uutisissa kiusatuksi tulemisesta

  3. 3

    Vantaalla on käynnissä ison tulipalon sammutustyöt – Alakoulu tyhjennettiin savun takia

  4. 4

    Australiaan iskenyt hirmumyrsky katkoi sähköjä, kaatoi puita ja tuhosi rakennuksia

  5. 5

    Lasten uutiset lauantaina Ateneumissa

  6. 6

    Malli Maryam Razavia kiusattiin koulussa – ”Se on tosi vakava juttu ja siihen pitää puuttua heti”

  7. 7

    Angry Birds -elokuva on menestynein suomalaislähtöinen elokuva – palkittiin Hulda-palkinnolla

  8. 8

    Oletko soittanut 112:een?

  9. 9

    Vuoden verran Lasten uutisia – uutislähetyksessä puhutaan rahasta ja kaahailevista autoilijoista

  10. 10

    Näetkö tarpeeksi hyvin? – Näin hankitaan silmälasit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Malli Maryam Razavi puhuu Lasten uutisissa kiusatuksi tulemisesta

  2. 2

    Malli Maryam Razavia kiusattiin koulussa – ”Se on tosi vakava juttu ja siihen pitää puuttua heti”

  3. 3

    Näetkö tarpeeksi hyvin? – Näin hankitaan silmälasit

  4. 4

    Lontoossa tehtiin ikävä hyökkäys

  5. 5

    Vantaalla on käynnissä ison tulipalon sammutustyöt – Alakoulu tyhjennettiin savun takia

  6. 6

    Aku Ankka ja kumppanit: Väärä viikonpäivä

  7. 7

    Angry Birds -elokuva on menestynein suomalaislähtöinen elokuva – palkittiin Hulda-palkinnolla

  8. 8

    Oletko soittanut 112:een?

  9. 9

    Korkeasaaren eläintarhan vanhimmalle asukkaalle sattui onnettomuus

  10. 10

    Saako maailma uuden mantereen? – Zealandia paljastuisi jos vedenpinta laskisi

  11. Näytä lisää