Valikko
Lasten uutiset    |   Lasten uutiset

Onnelille ja Annelille kansainvälinen palkinto

Suomalainen Onnelin ja Annelin talvi –elokuva voitti yleisöpalkinnon Saksassa.

Supersuosittu suomalainen Onnelin ja Annelin talvi–elokuva on voittanut yleisöäänestyksen kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Saksassa.

Onnelia näyttelevä Aava Merikanto ja Annelia esittävä Lilja Lehto osallistuivat lauantaina järjestettyyn palkintogaalaan.

”Tämä oli ensimmäinen kerta kun olimme itse katsomassa elokuvaa ulkomailla. Olimme yllättyneitä ja onnessamme, kun meidän elokuvamme voitti!”, Aava sanoo.

Kyseessä oli Schlingelin kansainvälinen lasten- ja nuorten elokuvafestivaali. Kaiken kaikkiaan yleisöäänestyksessä oli mukana 181 lasten- ja nuorten elokuvaa ympäri maailman.

Elokuva saa jatkoa tammikuussa, kun uusi Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen saa ensi-iltansa elokuvateattereissa. Katso täältä, miltä elokuvan kuvauksissa näytti.

Onneli ja Anneli

 Elokuvat perustuvat kirjailija Marjatta Kurenniemen luomaan Onneli ja Anneli -kirjasarjaan. Sarjaan kuuluu kuusi kirjaa, ja ensimmäinen niistä julkaistiin vuonna 1966.

 Ensimmäinen elokuva, Onneli ja Anneli, nähtiin elokuvateattereissa vuoden 2014 tammikuussa. Seuraaja Onnelin ja Annelin talvi sai ensi-iltansa viime syksynä.

 Elokuvien ohjaaja on Saara Cantell. Yhteensä elokuvat ovat keränneet yli 400 000 katsojaa.

 Onneli ja Anneli on saanut parhaan pitkän elokuvan palkinnon Chicagon kansainvälisillä lastenelokuvafestivaaleilla Yhdysvalloissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Lasten uutiset
  • Onneli ja Anneli
  • Sanoma Pro
Luetuimmat
  1. 1

    Avaruuden musta aukko saatiin kuvattua ensimmäistä kertaa

  1. 1

    Uutislähetys vie lentomatkalle ja uimarannalle – veteen ei saa mennä yksin!

  2. 2

    Ei yksin veteen – näin uit turvallisesti

  3. 3

    Yksin pilvien yläpuolella – Näin lennät ilman aikuista

  4. 4

    Tekemistä lomapäiviin: jättisaippuakuplat

  5. 5

    Lasten uutiset jää tauolle – hauskaa kesää!

  6. 6

    Mikä on lempiötökkäsi?

  7. 7

    Poliisi on lisännyt turvallisuutta terroristien takia

  8. 8

    Hiljaisuus. Kamera käy! – Näin syntyy Supermarsu-elokuva

  9. 9

    Tubettaja Ella: Marcuksen ja Martinuksen tapaaminen jännitti

  10. 10

    Kuinka monta askelmaa on Tuomiokirkon portaissa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei yksin veteen – näin uit turvallisesti

  2. 2

    Uutislähetys vie lentomatkalle ja uimarannalle – veteen ei saa mennä yksin!

  3. 3

    Lasten uutiset jää tauolle – hauskaa kesää!

  4. 4

    Yksin pilvien yläpuolella – Näin lennät ilman aikuista

  5. 5

    Tekemistä lomapäiviin: jättisaippuakuplat

  6. 6

    Tubettaja Ella: Marcuksen ja Martinuksen tapaaminen jännitti

  7. 7

    Supertähdet Marcus ja Martinus elävät unelmaansa fanien ansiosta

  8. 8

    Kätyrit palaavat valkokankaalle uusien seikkailujen parissa

  9. 9

    Uutisvisa: Tunnetko lentomatkustamisen vaiheet?

  10. 10

    Hiljaisuus. Kamera käy! – Näin syntyy Supermarsu-elokuva

  11. Näytä lisää