Lasten uutiset

Millainen Donald Trump on presidenttinä?

Presidentinvaihdoksesta ei kannata olla peloissaan, kirjoittaa Lasten uutisten tuottaja Fanny Fröman.

Tänään Donald Trump vannoo virkavalansa ja hänestä tulee Yhdysvaltain 45. presidentti.

Yhdysvallat on suuri maa, jonka presidentti pystyy vaikuttamaan koko maailman asioihin. Siksi Trumpin virkaanastujaiset, eli presidenttinä aloittaminen, on puheenaihe ympäri maailman.

Monia kohuja aiheuttaneen Trumpin voitto oli suuri yllätys, ja moni onkin pettynyt vaalitulokseen. Jotkut ovat olleet jopa kauhuissaan uudesta presidentistä. Samalla monet amerikkalaiset ovat innoissaan Trumpin valinnasta.

Minun mielestäni presidentinvaihdoksesta ei kuitenkaan kannata olla peloissaan. Etukäteen on vaikea tietää, miten Trump tulee toimimaan presidenttinä. Vain aika näyttää, millainen presidentti hänestä tulee.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Toimitukselta
  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  1. 1

    Vanha kunnon Vekkula lopetetaan Linnanmäellä – ”On aika jättää Vekkulalle hyvästit”

  2. 2

    Uutisvisa: Kuinka voimakas oli Meksikossa sattunut maanjäristys?

  3. 3

    Ella tapasi suuren idolinsa Skam-Nooran

  4. 4

    Koululaiset kasvattavat omia herkkukurkkuja

  5. 5

    Kuinka monta askelmaa on Tuomiokirkon portaissa?

  6. 6

    Apulaisoikeusasiamies järjestää koululaisille kilpailun, jossa voi ehdottaa uutta perusoikeutta

  1. 1

    Vanha kunnon Vekkula lopetetaan Linnanmäellä – ”On aika jättää Vekkulalle hyvästit”

  2. 2

    Yksin istuminen loppui välitunneilla: Espoolaiskoulu keksi nerokkaan kaveripenkin – katso uusin uutislähetys!

  3. 3

    Koululaiset kasvattavat omia herkkukurkkuja

  4. 4

    Mitä mieltä sinä olet Wilmasta?

  5. 5

    Koiranpentujen paraati ihastutti Helsingissä – katso kuvia ja videota sadoista pienistä tepastelijoista

  6. 6

    Kaverin voi saada myös penkin avulla

  7. 7

    Uutisvisa: Kuinka voimakas oli Meksikossa sattunut maanjäristys?

  8. 8

    Aku Ankka ja kumppanit: Pikatie

  9. 9

    Mitä syödään koulun jälkeen? – Kolme helppoa reseptiä

  10. 10

    Koululaiselta: Miksi kannattaa harrastaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vanha kunnon Vekkula lopetetaan Linnanmäellä – ”On aika jättää Vekkulalle hyvästit”

  2. 2

    Yksin istuminen loppui välitunneilla: Espoolaiskoulu keksi nerokkaan kaveripenkin – katso uusin uutislähetys!

  3. 3

    Koiranpentujen paraati ihastutti Helsingissä – katso kuvia ja videota sadoista pienistä tepastelijoista

  4. 4

    Näin valmistuu välipala – Mitä oikeuksia suomalaisilla on?

  5. 5

    Mitä syödään koulun jälkeen? – Kolme helppoa reseptiä

  6. 6

    Koululaiset kasvattavat omia herkkukurkkuja

  7. 7

    Aku Ankka ja kumppanit: Pikatie

  8. 8

    Mitä mieltä sinä olet Wilmasta?

  9. 9

    Uutisvisa: Minkä niminen hurrikaani jylläsi Floridassa?

  10. 10

    Koululaiselta: Miksi kannattaa harrastaa?

  11. Näytä lisää