Lasten uutiset

Robottikilpailussa pienikin virheliike on kohtalokas

Robottia liikutellaan tietokoneelle syötetyillä komennoilla.

”Kaiken pitää olla paikallaan täydellisesti, että se toimii”, sanoo Miika Kiuru, 13.

Itse koottu robotti liikkuu legoista rakennettujen hahmojen ja elementtien ­seassa pelialustalla. Tavoitteena on saada se liikuttelemaan esineitä tismalleen oikein. Yksityiskohdat ratkaisevat.

”Pitää tietää juuri se oikea kohta, mistä lähteä liikkeelle”, Konsta Kiehelä, 11, kertoo.

Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa valmistaudutaan kansainväliseen kilpailuun, jossa robotit pitää saada suorittamaan tehtäviä. Robotille annetaan käskyjä, joiden mukaan se liikkuu.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Me laitamme oikeat luvut sellaiseen ohjelmaan ja sitten se ladataan robottiin”, opastaa 11-vuotias Huugo Antonen.

Tätä kutsutaan koodaamiseksi. Vaativuudestaan huolimatta se on oppilaiden mielestä projektin hauskin osuus.

Osallistujia ilahduttaa myös se, että hommia saa tehdä kavereiden kanssa.

”Tämä on aika hauska projekti, mutta kyllä se tosi paljon aikaa vie. Että jos ei oikeasti ole alkamassa käyttää aikaa, niin ei kannata osallistua”, vinkkaa Arno Holmström, 11.

Kilpailun toisessa osiossa lapset ratkaisevat eläimiin liittyviä ongelmia. Projekti aloitettiin selvittämällä, mitä uhanalaisia eläimiä maailmassa on ja miten niitä voisi auttaa.

Viidesluokkalaiset valitsivat pyöriäisen, sinipingviinin, riekon ja afrikannorsun.

Sinipingviiniin keskittyvä ryhmä sai selville, että meressä ajelehtivat muovijätteet ovat pingviineille vaaraksi. Niinpä he päättivät auttaa eläimiä kierrättämällä muovia.

Tästä on kyse

First Lego League


 Kansainvälinen kilpailu, jonka teemana ovat tänä vuonna eläimet.

 Kilpailu on tarkoitettu 9–16-vuotiaille nuorille.

 Kilpailu on jaettu kahteen osioon.

 Robottikilpailussa osallistujat rakentavat robotin, jolla suoritetaan tehtäviä pelialustalla.

 Tieteellisessä projektityössä kilpailijat pohtivat, kuinka auttaa eläimiä.

 Suomen-finaali on 3.3.–4.3. Viikin normaalikoululla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koodaus
  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  1. 1

    Vanha kunnon Vekkula lopetetaan Linnanmäellä – ”On aika jättää Vekkulalle hyvästit”

  2. 2

    Yksin istuminen loppui välitunneilla: Espoolaiskoulu keksi nerokkaan kaveripenkin – katso uusin uutislähetys!

  3. 3

    Koululaiselta: Noin joka kolmas jättää kouluruuan syömättä

  4. 4

    Koiranpentujen paraati ihastutti Helsingissä – katso kuvia ja videota sadoista pienistä tepastelijoista

  5. 5

    Koululainen aloittaisi aamun mieluiten yhdeksältä

  6. 6

    Kaverin voi saada myös penkin avulla

  1. 1

    Vanha kunnon Vekkula lopetetaan Linnanmäellä – ”On aika jättää Vekkulalle hyvästit”

  2. 2

    Yksin istuminen loppui välitunneilla: Espoolaiskoulu keksi nerokkaan kaveripenkin – katso uusin uutislähetys!

  3. 3

    Koululaiselta: Noin joka kolmas jättää kouluruuan syömättä

  4. 4

    Koululaiselta: HJK onnistui muuttamaan pelitapaansa toivotusti

  5. 5

    Koululaiset kasvattavat omia herkkukurkkuja

  6. 6

    Mitä mieltä sinä olet Wilmasta?

  7. 7

    Koiranpentujen paraati ihastutti Helsingissä – katso kuvia ja videota sadoista pienistä tepastelijoista

  8. 8

    Uutisvisa: Kuinka voimakas oli Meksikossa sattunut maanjäristys?

  9. 9

    Näin valmistuu välipala – Mitä oikeuksia suomalaisilla on?

  10. 10

    Raju maanjäristys runtelee Meksikoa – koulurakennus sortui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vanha kunnon Vekkula lopetetaan Linnanmäellä – ”On aika jättää Vekkulalle hyvästit”

  2. 2

    Yksin istuminen loppui välitunneilla: Espoolaiskoulu keksi nerokkaan kaveripenkin – katso uusin uutislähetys!

  3. 3

    Koululaiset kasvattavat omia herkkukurkkuja

  4. 4

    Koiranpentujen paraati ihastutti Helsingissä – katso kuvia ja videota sadoista pienistä tepastelijoista

  5. 5

    Näin valmistuu välipala – Mitä oikeuksia suomalaisilla on?

  6. 6

    Mitä mieltä sinä olet Wilmasta?

  7. 7

    Mitä syödään koulun jälkeen? – Kolme helppoa reseptiä

  8. 8

    Aku Ankka ja kumppanit: Pikatie

  9. 9

    Uutisvisa: Kuinka voimakas oli Meksikossa sattunut maanjäristys?

  10. 10

    Koululaiselta: Miksi kannattaa harrastaa?

  11. Näytä lisää