Lasten uutiset

Sudet purivat poikaa Ähtärin eläinpuistossa

Poika vietiin hoidettavaksi Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan.

Ähtärin eläinpuistossa Etelä-Pohjanmaalla tapahtui tiistaina ikävä välikohtaus, kun sudet purivat 7-vuotiasta poikaa kädestä. Poika oli ollut puistossa perheensä kanssa.

Susi oli tarttunut pojan käteen, kun poika oli mennyt susitarhan verkkoaidan viereen.

Susi oli vetänyt pojan käden susitarhan puolelle, jolloin toinenkin susi oli tarttunut siihen, kertoi poliisi. Paikalla olleet olivat onnistuneet auttamaan poikaa ja vapauttamaan hänen kätensä.

Poliisin mukaan pojalle aiheutui tapauksesta vakavia vammoja. Hänet vietiin hoitoon Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan.

Ähtärin eläinpuiston toimitusjohtaja Juhani Haapaniemen mukaan susiaidan viereen ei saa mennä, mutta halutessaan paikalle on silti mahdollista päästä. Haapaniemen mukaan alueella on varoituskylttejä.

Ähtärin eläinpuisto on ohjeistanut puistossa kävijöitä olemaan nojaamatta tai työntämättä sormia eläinaitauksiin. Puiston mukaan eläimet voivat kokea moiset teot tunkeiluna, jolloin ne voivat puolustautua esimerkiksi puremalla.

Eläinten elintilaa kannattaa kunnioittaa sekä luonnossa että eläintarhoissa. Eläimistä on hyvä pysyä sopivan välimatkan päässä, etteivät ne pelästy tai häiriinny.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Onnettomuudet
  • Susi
  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  1. 1

    Lasten uutiset jää tauolle – hauskaa kesää!

  2. 2

    Tekemistä lomapäiviin: jättisaippuakuplat

  3. 3

    Tiedätkö, mikä oli Iivo Niskasen unelma?

  1. 1

    Koulut alkoivat monessa kaupungissa – näin sujui ekaluokkalaisen ensimmäinen kouluaamu

  2. 2

    Kiira-myrsky riehui pääkaupunkiseudulla

  3. 3

    Elokuva matkaa emojien maailmaan

  4. 4

    Uutislähetys vie lentomatkalle ja uimarannalle – veteen ei saa mennä yksin!

  5. 5

    Miljoonat saippuakuplat valtasivat Hongkongin

  6. 6

    Pandakaksoset täyttivät vuoden – paikalle saapui paljon juhlijoita

  7. 7

    Trumpin oma uutislähetys kertoo presidentin hyvät saavutukset

  8. 8

    Yksin pilvien yläpuolella – Näin lennät ilman aikuista

  9. 9

    Katso tästä viikon uutislähetys

  10. 10

    Aku Ankka ja kumppanit: Ratkaisu pulmaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koulut alkoivat monessa kaupungissa – näin sujui ekaluokkalaisen ensimmäinen kouluaamu

  2. 2

    Elokuva matkaa emojien maailmaan

  3. 3

    Uutislähetys vie lentomatkalle ja uimarannalle – veteen ei saa mennä yksin!

  4. 4

    Kiira-myrsky riehui pääkaupunkiseudulla

  5. 5

    Trumpin oma uutislähetys kertoo presidentin hyvät saavutukset

  6. 6

    Pandakaksoset täyttivät vuoden – paikalle saapui paljon juhlijoita

  7. 7

    Miljoonat saippuakuplat valtasivat Hongkongin

  8. 8

    Usain Boltin tappio sai yleisön käyttäytymään huonosti

  9. 9

    Koulut alkavat eri aikaan eri kaupungeissa – Onko se epäreilua?

  10. 10

    Katso tästä viikon uutislähetys

  11. Näytä lisää