Valikko
Lehdistönvapaus

Yhdysvaltalainen toimittaja pakeni sieppaajilta Syyriasta – ollut pidätettynä Turkissa yli kolme viikkoa

Syyriassa siepattuna ollut Lindsey Snell onnistui pakenemaan Turkin puolelle, jossa hän on ollut pidätettynä sota-alueen loukkaamisesta lähes kuukauden.

Yhdysvaltalainen toimittaja Lindsey Snell on pidätettynä Turkin Hatayn maakunnassa. Häntä syytetään sota-alueen loukkaamisesta palattuaan Syyriasta, kertoo uutistoimisto AFP.

Nykyisin Turkin Istanbulissa asuva Snell kirjoitti viimeksi 5. elokuuta Twitteriin ja Facebookiin, että hän oli ollut siepattuna Syyriassa jihadistiryhmä al-Nusran rintaman militanttien toimesta.

”He vangitsivat minut huolimatta siitä, että minulla oli lupa kuvata heidän alueillaan, majoituin yhden heidän viimeaikaisen marttyyrinsä perheen luona ja olen itse muslimi,” Snell kirjoitti sieppaajistaan Facebook-päivityksessä.

Snell kertoo päässeensä sieppaajiaan pakoon moottoripyörällä ajavan miehen autettua häntä.

Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja John Kirby vahvisti, että Snell pidätettiin Turkin puolella 6. elokuuta.

”Tietääkseni hän matkusti Syyriasta Turkkiin ja on nyt pidätettynä vankilassa Hatayn maakunnassa. En voi sanoa hänen syistään Syyriaan matkustamisesta ja siellä olemisesta,” Kirby kertoi.

AFP:n mukaan Turkki olisi looginen ensimmäinen vaihtoehto matkustaa, jos pääsee pakoon sieppaajilta Syyrian Alepposta.

Turkin Hatayn maakunta jakaa maantieteellisen rajan sisällissodan repimän Syyrian Aleppon hallintoalueen kanssa, joka on Syyrian hallituksen joukkojen ja kapinallisryhmien välinen taistelukenttä.

Hatayn kuvernööri Ercan Topacan mukaan Snellin oikeudenkäynti on meneillään.

”Yhdysvaltojen kansalainen yritti ylittää rajaa laittomasti. Emme toistaiseksi tiedä, onko hän vakooja vai ei,” Topaca kertoi turkkilaiselle Anadolu Agencylle aiemmin elokuussa.

Euroopan journalistiliitto EFJ:n mukaan Turkissa on pidätetty heinäkuisen vallankaappausyrityksen jälkeen yli sata toimittajaa.

Lehdistönvapaus.fi on Haaga-Helian toimittajaopiskelijoiden tuottama sivusto, jossa seurataan sananvapausaiheita ympäri maailman vuoden 2016 ajan. Hankkeen rahoittaa Helsingin Sanomain Säätiö, ja verkkoalustan sille tarjoaa Helsingin Sanomat. Tämän artikkelin tekstisisältö on julkaistu Creative Commons -lisenssillä, ja tekstisisällön uudelleenjulkaisu on luvallista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turkki
  • Syyria

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Putin on valmis tapaamaan Trumpin Suomessa

    3. 3

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    4. 4

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    5. 5

      Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

    6. 6

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    7. 7

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    8. 8

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    9. 9

      Perheet kertovat pakkolääkittyjen ihmisoikeusjuristien kidutuksesta Kiinassa – rotat näykkivät nenää ja korvia

    10. 10

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    8. 8

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    9. 9

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    10. 10

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää