Lehdistönvapaus

Järjestö: Toimittajia vangittuna tänä vuonna enemmän kuin koskaan

Joulukuun alussa 259 toimittajaa oli vangittuna ympäri maailman. Kyseenalaisen ennätyksen suurin vaikuttaja oli Turkki, jossa telkien takana istui lähes kolmasosa maailman vangituista toimittajista.

Toimittajajärjestö Committee to Protect Journalists (CPJ) julkaisi tänään vuosittaisen tilastonsa siitä, kuinka monta toimittajaa on vangittuna työnsä vuoksi ympäri maailman.

Järjestön mukaan kulunut vuosi on ollut ennätysvuosi vangittujen toimittajien määrässä: joulukuun alussa 259 toimittajaa istui vankilassa. Lukumäärä on korkein kaikista aiemmin tilastoiduista vuosista. CPJ on kerännyt dataa vangituista toimittajista vuodesta 1990 lähtien.

Vallankaappausyrityksen ja sen jälkeisen poikkeustilan varjostama vuosi on ollut Turkin medialle vähintäänkin epäsuotuisa, mikä heijastuu myös tilastosta.

Turkissa oli vangittuna 81 toimittajaa, mikä sijoittaa maan tänä vuonna suurimmaksi toimittajien vangitsijaksi maailmassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Turkin vanavedessä tulivat Kiina, Egypti, Eritrea ja Etiopia. Järjestön mukaan 68 prosenttia maailman vangituista toimittajista oli listauksen kärkiviisikon aikaansaannosta. Suurin osa vangituista oli miehiä.

CPJ:n tilasto sisältää 1. joulukuuta valtion huostassa olleet toimittajat. Mukaan ei ole sisällytetty aiemmin vangittuna olleita, sittemmin vapautettuja toimittajia.

Toimittajat ilman rajoja -järjestön viime viikolla julkaistuun tilastoon on sisällytetty myös valtioon kuulumattomien ryhmien vankina pitämät toimittajat, mikä nostaa vangittujen lukumäärää entisestään.


Lehdistönvapaus.fi on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun toimittajaopiskelijoiden tuottama sivusto, jossa seurataan sananvapausaiheita ympäri maailman vuoden 2016 ajan. Hankkeen rahoittaa Helsingin Sanomain Säätiö ja verkkoalustan sille tarjoaa Helsingin Sanomat. Tämän artikkelin tekstisisältö on julkaistu Creative commons -lisenssillä, ja tekstisisällön uudelleenjulkaiseminen on luvallista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sananvapaus
  • Vangitut
  • Tilastot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    2. 2

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    3. 3

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    4. 4

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Voimakas maanjäristys surmasi useita kymmeniä Meksikossa – järistys runnoi myös miljoonakaupunki Méxicoa

    7. 7

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    8. 8

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    9. 9

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Shakiran piti blondata hiuksensa ja La Bamba -hitin tekijän vaihtaa nimensä – espanjankielinen musiikki kelpaa listoille vain valkopestynä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää