Bangladesh. Airo narisee puuveneen runkoa vasten, kun vene lipuu kapeassa jokiuomassa. Ilta-aurinko työntää säteitään tiheän mangroveviidakon läpi.

Yhtäkkiä edestä kuuluu voimakas rasahdus.

Pulssi nousee jytinäksi, jännitys kuopii mahassa.

Sundarbanin mangrovesuoviidakossa on yksi maailman suurimmista tiikeritiheyksistä. Ja me olemme juuri kohtaamassa tiikerin.

Lähdimme matkaan kaksi päivää aikaisemmin Bangladeshin kolmanneksi suurimmasta kaupungista Khulnasta. Pieneen laivaan lastattiin kahdentoista matkustajan lisäksi kymmeniä litroja vettä, säkkikaupalla riisiä, sipuleita, perunoita ja paprikoita.

Opas Muhammad Emamul Hossain varmisti, että kaikki tarvittava on kyydissä. Sitten laiva irtosi laiturista ja otti suunnan kohti Sundarbania maan lounaisosassa.

Sundarban on maailman suurin mangrovemetsä. Se on pinta-alaltaan hieman Uuttamaata suurempi ja ulottuu Bangladeshista rajan yli Intiaan asti.

Vaikeakulkuinen jokien halkoma viidakko on noin 400 bengalintiikerin koti.

Tiikerit saavat asua rauhassa, koska luonnonsuojelualueella ei sallita ihmisasutuksia. Salametsästäjätkin ovat jättäneet Sundarbanin tiikerit rauhaan – toistaiseksi.

Intian harvenevien tiikerikantojen pelätään kuitenkin ajavan salametsästäjiä Bangladeshin puolelle. Laittomilla markkinoilla maksetaan suuria summia tiikerin hampaista ja taljoista.

Laivamatka kestää koko päivän. Joenpenkoilla lipuu ohi bangladeshilainen elämä. Uomilla asutaan tiiviisti, sillä maa on pinta-alaltaan noin puolet Suomesta, mutta asukkaita on yli 160 miljoonaa.

Khulnan kaupungin lauttalaitureiden ihmisvilinä ja laivankorjaamot vaihtuvat kalastajakyliin. Värikkäisiin sareihin pukeutuneet naiset kurottelevat laiturilta vettä alumiinisiin pyykkivateihin.

Vaarallisen lähellä jokea keikkuvat bamburakenteiset talot ovat resuisia.

Miltei puolet maan väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä eli tulee toimeen alle 1,25 Yhdysvaltain dollarilla päivässä.

Talojen välistä avautuu näkymä mutaisille riisipelloille. Kaikkialla on vettä. Se on lähtöisin Himalajan megajoista Gangesista ja Brahmaputrasta, jotka vyöryvät alavan maan läpi Bengalinlahteen ja tekevät Bangladeshista sivujokien tiheikön.

Laiva pysähtyy viimeiseen kalastajakylään ennen luonnonsuojelualuetta. Kannelle nousee kaksi aseistettua metsänvartijaa.

Heidän on tarkoitus suojella meitä tiikereiltä.

Sitten se alkaa.

Laiva kääntyy mangrovepuiden reunustamalle kapealle sivujoelle. Sieraimiin virtaa mausteinen viidakon tuoksu, valo muuttuu vihreäksi.

Joenpenkalla seisoo valkotäpläisiä aksishirviä. Ne eivät tiedä, että mutkan takana makaa krokotiili. Ruskea reesusmakaki on kyykistynyt kaivelemaan rantamudasta juuria ruuakseen.

Olemme saapuneet eläinten valtakuntaan.

Laiva ankkuroituu suistoon. Tästä eteenpäin matka jatkuu soutuveneellä, sillä laiva ei mahdu kulkemaan pieniä jokia pitkin. Yöksi palaamme laivaan.

Kaksi viikkoa sitten turistiryhmä oli palaamassa viidakosta, kun yllättäen tiikeri ui joen yli.

Oppaamme Hossain toppuuttelee kuitenkin matkalaisten intoa.

"Olen tehnyt tätä työtä neljä vuotta ja nähnyt tiikerin yhden ainoan kerran."

Mukanamme matkaava metsänvartija Muhammad Ismael on ollut onnekkaampi. Hän kertoo nähneensä tiikerin yli kymmenen kertaa.

Kerran Ismael erehtyi hätistämään nukkuvaa tiikeriä ampumalla ilmaan. Peto ei juossutkaan karkuun vaan ryntäsi pitkin viidakkopolkua suoraan Ismaelia ja hänen työkaveriaan kohti.

Miehet ehtivät vain väistää pusikkoon, kun eläin juoksi heidän välistään.

"En koskaan enää yritä säikäyttää tiikeriä karkuun", Ismael nauraa.

Kivääri keikkuu hänen olallaan.

"Tiikeriä kohti ampuminen on kaikissa olosuhteissa kiellettyä", Ismael lisää.

Yleensä tiikerit karttavat ihmistä, mutta vanhat ja heikot yksilöt saattavat hyökätä myös ihmisten kimppuun. Sundarbanin alueella kuolee joka vuosi eri arvioiden mukaan 50–250 ihmistä tiikerien kynsiin.

Tiikereiden uhreiksi joutuu niitä, jotka uskaltautuvat syvälle viidakkoon keräämään villimehiläisten hunajaa tai kaatamaan – laillisesti tai laittomasti – arvokkaita puita.

Harjakotka möllöttää puun oksalla, eikä liikahdakaan vaikka soudamme aivan sen ali. Kirkkaan vihreä käärme loistaa kietoutuneena puskaan. Mutta ei vilahdustakaan tiikeristä.

Sitten kuuluu rasahdus pusikossa.

Hidastamme.

Toinen äänekäs rasahdus. Kuin jokin painava astuisi kuivan oksan päälle.

Vene lipuu hiljaa rantaan, että näemme syvemmälle viidakkoon.

Apina heittää itsensä puusta toiseen.

Pettymys veltostaa jännittyneet vatsalihakset.

"Katsokaa", Hossain kuiskaa.

Hän osoittaa rantamudassa tuoreita tiikerin jälkiä.

Ehkä rasahdus olikin kuningas, joka ehti juuri ja juuri karkuun innokkaita fanejaan?

Auringon laskiessa palaamme laivaan. Kokki Abdul Ohab on valmistanut kalaa ja lihaa grillissä laivan kannella.

Täysikuu valaisee ympäröivän viidakon kelmeästi. Hytin punkkaan kantautuu vaimeita kuningaskalastajien vihellyksiä.

Me nukahdamme, tiikerit alkavat saalistaa.

Kolmen yön matka 150–450 e, Guide Tours.