T umma, täyteläinen olut solahtaa kurkusta alas. Paahdetun maltaan maku kutittelee kitalakea. Näin hyvää Guinnessia ei Suomesta saa.

Mutta nyt ollaankin mustan kullan syntysijoilla, Guinnessin panimolla Dublinissa. Tänne ei ole tultu katsomaan pölyisiä kirkkoja ja runoilijoiden muistomerkkejä vaan juomaan olutta – etsimään sitä kuuluisaa irkkupubitunnelmaa.

Ensin on paikallaan käydä peruskurssi Irlannin suosituimmasta oluesta.

Guinnessin panimolla muutetaan joka päivä kahdeksan miljoonaa litraa kirkasta vettä 3,5 miljoonaksi tuopilliseksi yönmustaa mallasjuomaa. Panimon yhteydessä oleva Guinness Storehouse on varsinainen aikuisten oluthuvipuisto. Kierroksen kohokohta on oman Guinness-tuopin kaataminen.

"Kallista tuoppi 45 asteen kulmaan siten, että oluthanan pää koskettaa lasin kyljessä olevaa harppua. Sitten hanat auki", selittää opas Domhnall Marnell.

Tuoppiin lasketaan olutta ja typpiseosta, kunnes se on neljännestä vaille täysi. Sitten odotellaan. Guinnessin virallisen ohjeen mukaan tasan 119 ja puoli sekuntia.

Vartoessa ehtii aloittaa vaikka reippaan irlantilaisen pubikiistan, sellaisen, josta Guinnessin ennätystenkirjakin sai alkunsa.

1950-luvulla panimon silloinen omistaja Hugh Beaver kiisteli metsästyskavereidensa kanssa siitä, mikä on Euroopan nopein riistalintu. Beaver tajusi, että pubeissa kiistellään päivittäin tällaisista asioista, joten olisi paikallaan tehdä kirja, josta jokainen voi tarkistaa faktat. Syntyi Guinnessin ennätystenkirja.

Pari minuuttia on kulunut. Valkoinen vaahtopää alkaa muodostua tuoppiin, kun typpikaasu nousee pintaan.

Sitten lopullinen täyttö, tuoppi huulille ja – hetkinen, eikö vielä?

"Tuopin ääni kertoo sinulle, milloin olut on valmista juotavaksi", Marnell sanoo.

Eikö silloin ole aika lopettaa juominen, jos tuoppi alkaa jutella?

"Ota kolikko ja kopauta sitä tuopin reunaan. Jos se kilahtaa, olut on tasoittunut", Marnell selventää.

Guinness on irlantilaisille pyhä asia. Sen kanssa ei hätiköidä.

Lopulta kolikko kilahtaa heleästi ja Marnell huudahtaa: "Sláinte!", kippis iirin kielellä.

Kun tuoppi on kumottu, on aika lähteä koluamaan baareja.

"Lasse Viren!", kaikuu huudahdus The Bleeding Horse -pubin terassilla, kun olutta särpivä Jack Murtaugh saa kuulla, että vierustoveri on Suomesta.

"Minä vuonna se kuuluisa juoksu olikaan? Muistan sen kyllä aina. Täällä Irlannissa nimettiin yksi ravihevonenkin Lasse Vireniksi", Murtaugh kertoo.

Murtaugh on entinen armeijan huilunsoittaja ja istuu nyt pubissa iltaa ystävänsä Fiona Doylen kanssa. Carlsbergin valomainos heittää irlanninvihreän valon molempien kasvoihin.

Doyle ja Murtaugh selittävät innoissaan Dublinin parhaista pubeista.

"Mutta älä mene joen pohjoispuolelle, siellä on vain juoppoja ja narkkareita", Murtaugh sanoo.

Liffey-joki halkaisee Dublinin kahtia pohjoiseen ja etelään. Pohjoinen on ränsistyneempää seutua, muttei sielläkään narkkareihin törmää. Juoppoihin kyllä. Kaupungissa on nimittäin yli 700 pubia. James Joyce kirjoitti vuonna 1922 julkaistussa Odysseuksessaan, että kaduilla voi tuskin kävellä törmäämättä kapakkaan. Väite on helppo uskoa.

Moni pubi väittää olevansa Dublinin ja jopa koko Irlannin vanhin. Todisteiksi esitetään niin 1800-luvun suuren perunaruton aikaan rakennettua baaritiskiä kuin ovenpielessä törröttävää mahdollisesti viikinkiaikaista rautanaulaa.

Nyt on kaivettava esiin Guinnessin ennätystenkirja. Kirjan mukaan Irlannin vanhin juottola löytyy Athlonesta Keski-Irlannista.

Mutta on tämäkin aika vanha. Liffeyn etelärannalla sijaitsevassa The Brazen Headissa on juotu kaljaa vuodesta 1198. Tuolloin Irlantia hallitsivat vielä normannit ja ristiretket olivat täydessä vauhdissa.

"Nykyinen rakennus on kylläkin 1700-luvulta", sanoo Brazen Headin omistaja Steven Wilson.

Hän haluaa näyttää yläkerran vanhan lasi-ikkunan, johon on kaiverrettu sormuksella koukeroinen nimikirjoitus ja vuosiluku 1786.

"Tuo on englantilaisen hirttomiehen Waterfordin puumerkki. Hän ilmeisesti yöpyi pubissa ollessaan työmatkalla Dublinissa", Wilson kertoo.

Irlannin historia on surkea saaga kurjuutta ja alakuloa, jota on lääkitty alkoholilla. Vanha sanonta on, että jumala loi viskin estääkseen irlantilaisia valloittamasta maailmaa.

Nyt Euroopan talouskriisin köyhdyttämillä irlantilaisilla ei ole varaa käydä pubeissa entiseen tapaan. Siitä huolimatta Dublinin kapakoissa on parempi meno kuin missään muualla. Ihmiset tulevat pitämään hauskaa ja unohtavat murheensa. Päämääränä on craic, vapaasti käännettynä "hyvä fiilis".

Löytyisikö se täältä? On jo myöhä, mutta joen pohjoispuolella The Cobblestonessa laulu on vasta alkanut. Pubin asiakkaat hoilaavat vanhoja kansanlauluja, eikä nuotti värise, vaikka kaikilla on reilusti olutta suonissa.

"If there's war in the cabin, themselves are to blame, agus fágaimid siúd mar atá sé", laulaa työtön insinööri Tom Finn ikivihreää Limerick Rakea. Ympärillä kymmenen ihmistä taputtaa ja polkee tahtia jalallaan. Huolet ovat kaukana, kun tuopit kohoavat.

Sláinte!