Genova on peston kotikaupunki

Aurinko laskee Ligurianmereen Italian Rivieralla. Genovan vanhan kaupungin hämärät kujat hämärtyvät entisestään.

Aamulla ikkunan ulkopuolelle ripustettu pyykki on kuivunut ja lepattelee nyt kivitalon kuudennessa kerroksessa.

Genovan keskiaikaiset kadut, caruggit, ovat niin kapeita ja niitä reunustavat talot niin korkeita, ettei aurinko keskipäivälläkään pääse lämmittämään. Pimeän tullen vanhojen merimieskortteleiden rähjäisyys ja virtsantuoksuisuus panee mielikuvituksen liikkeelle.

Kaiken lisäksi hämärillä kujilla eksyy helposti.

Ihan paras paikka mennä syömään!

Trattoria della Raibetta löytyy pienen hakemisen jälkeen Vico Caprettarilta. Trattoria ei mainosta itseään näkyvästi, mutta olen kuullut, että sieltä saa erinomaista genovalaista ruokaa.

Ruokalistan Minestrone alla Genovese ja Coniglio alla Ligure kuulostavat paikallisilta, mutta tänne ei ole tultu niitä varten. Haluan syödä pestoa.

Alkuruokajuustojen jälkeen pöytään kannetaan annokset Lasagne al Pestoa ja Trofiette al Pestoa. Tuorepastani ui vihreässä mönjässä.

"Pesto alla Genovese" tulee Genovassa vastaan kaikkialla. Genovan ylpeyttä mainostetaan elintarvikekaupan ikkunassa ja ravintoloiden ovilla. Paikallinen pitsakin on tietysti Pizza Pesto alla Genovese.

Peston voi yhdistää myös Genovan toiseen keksintöön: paksuun, öljyiseen focaccia-leipään. "Focaccia al Pesto!" muistuttaa paikallinen focacceria.

Trattoria della Raibettassa pyyhin pestoni viimeiset pisarat lautasen reunoilta tuoreeseen leipäpalaan. Oliiviöljy jää suupieliin.

Seuraavana aamuna junavaunussa tuoksuvat matkaeväät: tuoreet pestolla ja mozzarellalla täytetyt focacciat. Niillä selviää Torinoon.

Trattoria della Raibetta. Vico Caprettari, 10-12, Genova.

Otetaan aperitiivit Torinossa

Italian paikallisjunissa ei ole tarjoilua, mutta maisemat ovat upeat.

Keski-Euroopassa on palkitsevaa ruokamatkailla: Paikalliset ruokakulttuurit ovat rikkaita ja etäisyydet lyhyitä. Tunnin junamatkan päässä odottavat uudet herkut.

Torinossakaan ei kauan tarvitse olla nälissään.

Tarjoilija asettelee lautasia eteemme: leikkeleitä, juustoja ja tuoretta leipää, sitten papuja, perunasalaattia ja keitettyjä kananmunia.

Viereisissä pöydissä on sama kattaus. Ilta-aurinko lämmittää terassia.

Lautasia tulee aina vaan lisää. Miestarjoilija täyttää pöytäämme rutiinilla: kasvismunakasta, pähkinöitä, hillosipuleja ja pikkukurkkuja. Eikö tämä koskaan lopu?

Ei, jos kyse on torinolaisesta aperitivosta.

Torinossa juominen voi tarkoittaa myös syömistä. Kun tilaa lasin viiniä, saattaa saada samalla kunnon päivällisen.

Aperitivolla saa valita viinin listalta, mutta ruoka on kaikille sama. Joissakin paikoissa ruoka haetaan itse seisovasta pöydästä, ja sitä saa syödä niin paljon kuin jaksaa.

Lautaset tyhjenevät, samoin punaviinilasini. On vaikea uskoa, että tämän kaiken saa vain kymmenellä eurolla.

Arancia di Mezzanotte. Piazza Emanuele Filiberto 11, Torino.

Lyonissa syödään praliinipiirakkaa

Matkalla lumihuippuisten Alppien läpi Ranskaan muuttuu muukin kuin näkymä junan ikkunasta.

Toisin kuin Italiassa, Ranskassa ei voi aina olla varma siitä, mitä syö. Siksi on hyödyllistä hallita keittiöranskaa.

Muuten en olisi tiennyt, että Café des Fédérationsissa syömäni quenelle on kalaa. Kaupungin suosituimmassa bouchonissa eli perinneravintolassa tarjoiltu paikallinen erikoisuus, kermassa uiva valkoinen möntti, oli hyvää mutta näytti omituiselta.

Mutta on ruokalistalla muutakin kummallista. Ensimmäinen kerta lyonilaista Tarte aux Pralines -piirakkaa on vahinko. En ymmärrä lounaskuppilan jälkiruokalistaa, joten tilaan summamutikassa. Saan eteeni jotain, joka näyttää marjalta mutta onkin pähkinää, ja superhyvää.

Mitä ihmettä on praline? Ja miksi se on niin punaista?

Tarte aux Pralines tai Tarte à la Praline on lyonilainen erikoisuus: piirakkapohjaan leivotaan pinkkejä praliineja eli sokerilla kuorrutettuja manteleita tai pähkinöitä.

Kuuluisassa kauppahallissa Les Halles de Lyonissa praliinipiirakkaa on yksi kokonainen kauppa täynnä. Piirakka on niin punaista, ettei sitä voi olla huomaamatta.

Toinen kerta on suunniteltu juttu. Bar Americain -brasserien listalla on itse tehty Tarte aux Pralines Maison.

Piirakka sulaa suuhun. Ei sen väliä, etten vieläkään varmuudella tiedä, mistä piirakan väri tulee.

Bar Americain. 24 Rue de la République, Lyon.

Sinappi on dijon

Ehkä hevoskärryt kolistelivat menemään juuri tätä mukulakivistä tietä pitkin. Lapset juoksivat kärryjen perässä, ja naiset kiirehtivät torille punotut korit käsivarsillaan hameen helmat heiluen.

Jos autoja ei olisi, Beaunessa näyttäisi samalta kuin muutama sata vuotta sitten.

Mutta nyt tänne on tultu Edmond Fallot'n takia.

Edmond Fallot'n tilalla on valmistettu Dijonin sinappia vuodesta 1840. La Moutarderiessa eli sinappilassa turisteille opetetaan sinapin valmistuksen alkeita kädestä pitäen. Konkreettinen opastus on tarpeen. Olin junassa erehtynyt luulemaan keltaisia peltoja rypsipelloiksi.

Sinappikierroksella opin myös, että kaikki dijonilainen sinappi ei ole sataprosenttisen ranskalaista. Vaikka junasta katsoen voisi toisin luulla, Dijonin alue ei tuota riittävästi sinapinsiemeniä. Suurin osa sinapista on kasvanut Kanadassa. Valmistusmenetelmät ovat kuitenkin paikallisia.

"Ahaa" ja "ohoo" kuuluu sinappilan hämäristä nurkista, kun amerikkalaiset, saksalaiset ja ruotsalaiset turistit pääsevät kierroksen jälkeen kokeilemaan erilaisia sinappeja.

Enpä olisi arvannut, että punainen Moutarde au Cassis de Dijon sopii niin hyvin retiisin kanssa.

La Moutarderie Fallot. Beaune.

Samppanjaa Champagnessa

Juna puskee kohti pohjoista. Ennen kotimatkaa on vielä hoidettava yksi pieni juttu.

Jään junasta pois Épernayssa ja suuntaan kohti syrjäistä Hautvillers-kylää. Tänne ei varmaan kukaan eksy vahingossa.

Hiekkatie kääntyy jyrkkään ylämäkeen kylän reunalla. Viitta risteyksessä ohjaa kohti Église Abbatialea, vaatimattoman näköistä vanhaa kivikirkkoa.

Kirkon sisällä alttarin edessä erottuu hautakivi ja mustavalkoinen valokuva. Tässä lepää Dom Pierre Pérignon.

Legendan mukaan Dom Pérignon kehitti samppanjasta samppanjan. Hän kuoli vuonna 1715. Olen tullut kunnioittamaan häntä.

Ja ehkä vähän maistelemaankin.

Ployez-Jacquemartin samppanjatalolla poksautellaan tilan omia samppanjoita. Kuplat poreilevat kapeissa laseissa.

Paikalliset tietävät, ettei samppanjan juomiseen vaadita erityistä syytä. Joka päivä voi syödä ja juoda hyvin.

Ployez-Jacquemart. 8 rue Astoin, 51500 Ludes.

www.ployez-jacquemart.fr

www.fallot.com

Café des Fédérations. 8-10 rue Major Martin, Lyon.

www.lesfedeslyon.com

www.aranciadimezzanotte.it

www.trattoriadellaraibetta.it