"En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
Kun raiskaaja on tuttu, uhrista tulee salakavalasti osasyyllinen.
Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.
Lähiherkut rinkkaan
Luomulomailijan kannattaa suunnata Keski-Suomeen. Suuri osa maakunnan tiloista on siirtynyt luomuviljelyyn, mikä tarkoittaa tuoretta evästä kesämatkaajalle.
Keuruun kivikirkon vieressä on pieni punainen hirsitupa, suoramyyntipiste Maalaisvakka.
Noin sata eri tuottajaa tuo sinne luomulihaa, suklaata, hunajaa, käsitöitä ja leipää myyntiin.
Puoli yhdeltätoista leipähyllyt tosin ovat tyhjiä. Liike on ollut auki vasta puoli tuntia, mutta leivät ja pullat on jo viety käsistä.
Tuvan pöytien ääreen voi istua kahville. Kupit on kerätty kirpputoreilta ja saatu lahjoituksina.
www.vanhakeuruu.fi/old/kohteet/maalaisvakka
Suomen luonto taskukoossa
Keski-Suomen luonnosta nauttii parhaiten pyörän satulassa, ja Multia on luontokierroksen kannalta hyvä keskipiste.
Kunnan luontopolut puikkelehtivat vesistöjen välistä, harhailevat hongistossa ja nousevat pitkin mäkimaisemaa.
Kesän uutuus on kulttuuri- ja luontopolku, jonka varrella tutustuu maalaispitäjän historiaan. Parinkymmenen kilometrin päässä Multialta on Kiiskilänmäki, Keski-Suomen korkein kohta.
www.multia.fi
Hanskat kouraan Gaijassa
Luomukylä Gaijassa Ähtärissä pääsee maatalon hommiin.
Hostellin pitäjä Marika Fager ojentaa viikatteen. Tee liike koko ylävartalolla, hän neuvoo.
Lampaat rytmittävät viikatteen sivallusta äänekkäällä määkimisellä.
Heinät haravoidaan rehupusseihin. Aitauksessa nälkäiset määkijät tunkevat päänsä säkkeihin ennen kuin ateriaa ehditään kattaa.
Ahmatit.
Gaijan luomukylä perustettiin Ähtärin vanhaan kunnalliskotiin vuonna 2006. Parinkymmenen asukkaan kyläyhteisössä pyritään elämään omavaraisesti ja luontoa rasittamatta. Hostellin huoneet on kalustettu kirpparilöydöillä.
Palkaksi viikatoinnista saa ilmaisen lounaan.
Kahden hengen huone aamiaisella 67 e. www.gaija.org
Kodikas Ylä-Tuuhonen
Pörröinen lapinkoira havahtuu päiväuniltaan. Soratien rapina on kuulunut jo kaukaa.
Vuh!
Tilan emäntä Irma Ylä-Tuuhonen kiiruhtaa paikalle. Lapinkoira Hulivili tarjoaa vatsaansa rapsutettavaksi.
30 vuotta maatilamatkailukohteena toimineella Ylä-Tuuhosen luomutilalla astutaan perheen arkeen. Pihapiirin eläimet ovat kuin omia lemmikkejä, ja täällä rentoutuu kuin kotonaan.
Hulivili paimentaa reissaajia tauotta. Kymmenpäinen lammaslauma on keskittynyt perinnenurmen hoitoon.
Aamiainen tarjoillaan perheen keittiössä. Puuro on tehty oman pellon kaurasta.
Kahden hengen huone alkaen 50 e.
Aamiainen 8 e/hlö.
www.yla-tuuhonen.fi
Yrttihemmottelua Hämeenkyrössä
Sormet vaeltavat pitkin kasvoja. Poskia lämmittää öljy, jossa on ainakin piharatamoa ja mustikkaa. Tuoksu tunkee sieraimiin.
Intialaiseen lääketieteeseen perustuvassa ayurvedisessä päähieronnassa painetaan kasvojen marma-pisteitä. Luontaishoitaja Arja Ylimannela löytää ne poskipäistä, ohimolta ja nenäntyvestä. En tiennytkään, että kulmakarvoja pyörittelemällä pääsee niin euforiseen tilaan. Avoimesta ikkunasta kuuluu kirjosiepon sirkunta.
Frantsilan hyvän olon keskuksessa Hämeenkyrössä tehdään luontaishoitoja tilan omista yrteistä. Itämaisten hoitojen lisäksi voi pulahtaa vaikkapa yrttikylpyyn.
www.frantsilanhyvanolonkeskus.fi
Mystinen Mustio
Mustion linnasta, ihmeellisestä satumaasta, on hyvä aloittaa tutustuminen herra-Suomen kartanoihin. Suuren puukartanon 22-hehtaarinen puisto on yksi Suomen suurimmista yksityispuutarhoista.
Polut kaartelevat hoidetun nurmikon ja villinä versovan luonnonkukkapuiston keskellä. Tyyliltään puiston pitäisi olla englantilainen, mutta Mustion omistavat Linder -suvun jäsenet ovat vuosien saatossa lisänneet sekaan omia mieltymyksiään. Antiikin jumalpatsaat poseeraavat Miina Äkkijyrkän peltilehmien keskellä.
Linnankrouvi-ravintolassa tarjoillaan paikallisesti tuotettua ruokaa. Raaseporimenun luomuhärkä on herkkua, kuha rapsakaksi paistettua. Raparperisorbetin ainekset on kasvatettu Mustion kasvipuutarhassa.
Täällä jos jossain voi syödä herroiksi.
Raaseporimenu 47 e.
www.mustionlinna.fi
Mesenaatin sielunmaisema
Kemiön saaren länsirannalla oli vielä 1900-luvun alussa puinen yksikerroksinen kartano. Sitten tuli liikemies Amos Anderson ja halusi kesäasunnon.
Pieni kartano muuttui rapatuksi, kaksikerroksiseksi ja monisiipiseksi huvilaksi suihkulähteineen. Päätoimittajan ja taiteiden ystävän pakopaikasta Söderlångvikistä tuli Suomen hulppein kesämökki.
Nykyään Söderlångvik on yksi iso taidemuseo. Päärakennuksen seiniä peittävät Andersonin kokoelman lisäksi vaihtuvat näyttelyt. Tänä kesänä kartanossa on esillä Gunvor Grönvikin maalauksia ja pienessä pihatalossa Ritva Kovalaisen valokuvia. Omenapuutarhaa vartioi Söderlångvikin kokoelman kummajainen, Maria Dunckerin kiviveistos Kapteeni Koukku.
www.soderlangvik.fi
Herrojen Louhisaari
Missä on pienet marsalkat tehty? Louhisaaren kartanolinnassa tietysti. Askaisiin 1650-luvulla valmistunut vanha Fleming- suvun kartano on Carl Gustaf Emil Mannerheimin lapsuudenkoti. Se on matkailijoille esillä kaikessa komeudessaan.
Nuori vapaaherra melskasi kartanossa 1800-luvun lopulla, kun sotaleikit olivat vielä viattomia. Kolmannen kerroksen makuukamari on ajan tyyliin talon hienoin huone. Punaisenruskeat, samettiset päiväpeitteet olivat kartanon ylpeys. Herrat saattoivat ottaa arvovieraatkin vastaan sängystä.
Mannerheimin siskon Sophie Mannerheimin huoneen seinälle on maalattu banaanipuu. Eksotiikka kiehtoi 1800-luvun lopussa: Suomessa ei ollut banaania saati puuta tuolloin vielä nähty.
Kartanoon ei pääse omin päin vaeltamaan, mutta opastetulla kierroksella kurkistetaan jopa vapaaherran käymälään.
www.nba.fi/fi/museot/louhisaaren _kartanolinna
Kummitteleva Vuojoki
C. L. Engelin suunnittelema keltainen kivikartano seisoo autiona hämärtyvässä illassa. Hoidettu piha on täysin eloton, eikä ketään näy.
Rahakas ruukinomistaja Lars Magnus Björkenheim osti tilan ja ehosti vuonna 1831 rakennetun kartanon nykyisenkaltaiseen loistoonsa. Sittemmin sivurakennukseen on perustettu vierastalo, joten tiluksilla voi yöpyä herraskaiseen malliin.
Hiljaista on. Vierastalossa ei taida olla muita. Paitsi että alkuyöstä joku liikkuu käytävällä.
Aamulla vastaanotossa kerrotaan, että kartanossa kummittelee. Itse Björkenheim kuulemma kopistelee pitkin tiluksia tarkistamassa, että paikat ovat kunnossa.
Ruokasaliinkin on ilmestynyt kaksi ylellisesti katettua paikkaa.
Keitetyt munat, erilaiset leikkeleet, kalalajit ja voisarvet tuovat mieleen entisajan loiston. Kummitus osaa ainakin kokata.
Tilauksesta järjestetään haamuopastuksia. www.vuojoki.fi
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi