Kreetan-matka meni mässäilyksi.

Kreikka kituuttaa taloudellisessa ahdingossa, mutta vieraanvaraisuudestaan kuululla saarella pöydät notkuvat turisteille. Kreetalaiset toivovat hartaasti, etteivät matkailijat jättäisi tulematta ja tuomatta eurojaan tänä kesänä.

Näyttää siltä, että suuria saksalaisjoukkoja on turha odottaa. Onneksi on muita uskollisia: joissain kohteissa valtaosa turisteista on nyt suomalaisia.

Siis herkuttelemaan! Viikon aikana ehtii kertyä unohtumattomia makuelämyksiä. Mikä niistä on paras?

Ehkä tämä piiraan rumilus: pyöreälle lautaselle on taputeltu paksu kerros tummanpuhuvaa, ryöpättyä pinaattia muistuttavaa lämmintä mössöä.

Maku on kuitenkin ihana yllätys. Siinä erottuu ainakin fenkolia, anista ja suolaheinää.

Monet meillä viljeltävät vihannekset kasvavat Kreetalla villeinä. Niitä kutsutaan hortaksi ja käytetään paljon ravinnoksi. Alkukeväällä syötäviä kasveja voi löytää mistä tahansa pientareilta, vähän myöhemmin vain ylhäältä vuorilta. Kun sydänkesä koittaa, ne kuihtuvat paahteeseen.

Suloinen yhdistelmä syntyy, kun haarukallisen hortópitaa eli villivihannespiirakkaa höystää nokareella mizíthraa, lampaan- tai vuohenmaidosta tehtyä tuorejuustoa.

Stela Fanurakin vaatimaton ravintola sijaitsee kilometrin korkeudella Diktivuorella Selakanossa. Huivipäinen mummo osoittautuu huippukokiksi. Kaikkien kuulujen chefien tapaan hän käyttää vain parhaita aineksia – kylän liepeillä luonnossa kasvaneita tai omassa tai naapurin pihassa kasvatettuja.

Sekin hunaja, joka valuu kullankeltaisina noroina jälkiruokajogurtin notkoihin, on näiltä jyrkänteiltä kotoisin. Siinä maistuu päällimmäisenä pinja. Herkkäkieliset tunnistanevat muutkin 12 kasvia, joissa mehiläiset ovat pörränneet.

Kreetalla syödään tavallisissa tavernoissa luonnonmukaisesti tuotettua lähiruokaa, juuri sellaista, josta Suomessa vain haaveillaan tai maksetaan paljon. Ja siellä on aina viihdytty pitkään pöydässä, kauan ennen kuin slowfood, hidas ateriointi, tuli maailmalla muotiin.

Perinteinen kreetalainen ruokavalio on tutkimuksissa todettu yhdeksi kaikkein terveellisimmistä. Vielä 1970-luvulla saarelaisten ravinto koostui enimmäkseen kasviksista. Lihaa nautittiin vain parina päivänä viikossa, eikä paaston aikaan saanut syödä selkärankaisia. Harras ortodoksi paastoaa usein: 40 päivää ennen joulua ja pääsiäistä, kolme viikkoa kesäkuussa, kaksi viikkoa marianpäivän alla sekä melkein aina keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Raavaat miehet eivät olisi selvinneet noin niukalla rehulla, ellei se uisi oliiviöljyssä.

Oliiviöljyn rasvahapot suojelevat sydäntä ja verisuonia, mutta rasvaa sekin on.

"Nykyisin rasvaiseen vihannesruokaan yhdistetään muualta omaksutut sokerit ja vehnät. Lihaa syödään aiempaa enemmän. Seuraus on, että täkäläiset lihovat joka suuntaan", toteaa Merja Tuominen-Gialitaki. Hän on kirjoittanut useita kirjoja Kreetasta ja kreetalaisesta ruuasta ja asuu saarella puolet vuodesta.

Yksi ehdokas viikon herkuksi ovat musmulat. Oranssinkeltaiset hedelmät näyttävät luumuilta, maistuvat raikkailta ja pilaantuvat helposti. Ne onkin syötävä pian paikan päällä. Suomeksi pitäisi oikeastaan puhua lokvateista tai nisperoista. Puu on nimeltään japaninmispeli, Eriobotrya japonica.

Kun sen oppii tunnistamaan, sitä alkaa nähdä siellä täällä pihoissa ja pientareilla. Vehmaita oksia roikkuu kadullekin: ei tarvitse kuin ojentaa käsi ja napata samettinen suupala.

Hedelmiä on yltäkylläisesti tarjolla keskikesällä. Nyt persikat ovat jo karvaisia mutta vielä kalpeita, päärynät peukalonpään kokoisia, viikunoissa häivähtää vasta aavistus violettia.

Vai maistuvatko parhailta kuitenkin mizíthropitat, juustopiiraat? Teen ne itse Jannis Zervakisin kokkauskurssilla ravintola Katerinassa Mirtosissa. Zervakis muutti isoäitinsä kotikylään Kreetan etelärannikolle asuttuaan 15 vuotta Suomessa. Moni saattaa muistaakin tamperelaisen ravintola Knossoksen isännän.

Muovaan leipätaikinasta kupin, täytän kolon fetajuustolla ja oreganolla, puristelen aukon umpeen ja kaulitsen pyöreäksi lätyksi. Se paistuu kauniin keltaiseksi oliiviöljyssä.

Pannunlämpimänä lautaselle, päälle keko tsatzikia, jogurtti-kurkku-valkosipulitahnaa, tai melizanosalataa, munakoisotahnaa. Mmm!

Zervakis opettaa kuulemaan, miten munakoisot laulavat kannen alla kattilassa. Silloin niitä on sekoitettava, maustettava kuminalla ja lisättävä loraus oliiviöljyä.

Sitä valellaan vuolaasti kaikkiin muihinkin ruokiin. Sillä, milläs muulla, Zervakis piirtää taikinan pinnalle ristin.

Kreetalainen perhe käyttää keskimäärin puoli kiloa oliiviöljyä päivässä. Monet omistavat oliivipuita ja huolehtivat niistä kuin perheenjäsenistään. Viime vuosina oliiviöljyn hinta on kuitenkin laskenut niin alas, että omistajat joutuvat maksamaan sadon korjaamisesta enemmän kuin saavat siitä rahaa.

Niinpä he jättävät marjat puihin. Tämä vähentää marjantuottoa tulevaisuudessa.

Se on kauheaa haaskausta, sillä kreetalainen oliiviöljy on hieno tuote. Tuominen-Gialitaki neuvoo, miten siihen tutustutaan. Haista. Lämmitä suussa. Vedä ilmaa suuhun niin, että kuuluu korahdus. Koeta erottaa, montako erilaista makua tunnet.

Testaamme kahta tuotetta. Suomalaisen keskusliikkeen kylmäpuristettu ekstraneitsytoliiviöljy on kitkerää koneöljyä. Se on sylkäistävä pois! Kreetalaisen lähikaupan muovipulloon pakattu öljy tuntuu kitalaessa pehmeältä ja maistuu siltä, miltä vastaleikattu ruoho tuoksuu.

Nyt löytyi viikon maku!

Tuominen-Gialitaki kaataa Suomesta tuodun öljyn oliivipuun juurelle ja pyytää anteeksi.

Suomenkielisiä ruokakursseja järjestetään Kreetalla Mirtosissa ja Vamosissa. Lisätietoja: j.z@netsonic.fi, www.kreetanmaku.fi