Taiteilijan luomuystävällinen Soho
SOHO. Osmo Rauhala, 54, on asunut New Yorkin Sohossa, Greene Streetillä, Broome Streetin kulmassa jo 23 vuotta. Siellä hän työskentelee taiteilijana puolet vuodesta, ja toisen puolikkaan luomuviljelijänä Siurossa, Pirkanmaalla.
Rauhalan Soho oli 1980-luvulla täynnä taiteilijoita ja gallerioita. Nykyään se on trendikäs luomuruokailijoiden herkuttelualue ja filmitähtien bongauspaikka.
1. Aamupuuro Balthazarissa
"Balthazar on leppoisa seurustelupaikka, jossa tankataan päivä käyntiin luomumunakkaalla, graavilohi-bagelilla tai luomukaurapuurolla marjojen ja jogurtin kera. Täällä tapaan tuttuja ja kollegoita. Myös muiden asiakkaiden kanssa syntyy spontaaneja keskusteluja.
1990-luvulla perustetun kahvilan tummapuinen sisustus muistuttaa pariisilaista kuppilaa."
80 Spring St.
2. Tietokoneväen kirkossa
"Tylsän 1970-luvun tiilitalon sisältä paljastuu ilmava ja valoisa tila. Keskeltä nousevat lasiset portaat yläkertaan.
Kävin tässä Manhattanin ensimmäisessä Mac Storessa heti avajaisviikolla kymmenen vuotta sitten. Ensikokemus oli sekä fyysisesti että henkisesti kuin olisi kävellyt portaat ylös taivaaseen. Paikkaa alettiinkin kutsua kirkoksi.
Sohon Mac Store on elämys. Yläkerrassa on iso auditorio, kymmenpaikkainen Genius Bar Mac-laitteiden erityisongelmille ja lasten leikkipaikka.
Kerran ostokset tehtyäni kaupan edessä seisoi iso limusiini. Kohdallani ikkuna aukesi ja sieltä tervehti Bruce Willis. Pysähdyin hämmentyneenä, kunnes tajusin, että takanani seisoi hänen tuttunsa."
72 Greene St.
3. Maailman suurin taidetarvikeliike
"Pearl Paint -taidetarvikeliike poikkeaa Sohon mustista, harmaista ja tiilenvärisistä 1800-luvun rakennuksista. Se on maalattu ulkoa punaiseksi ja valkoiseksi. Hissillä pääsee ylös kuudenteen kerrokseen, josta voi lähteä laskeutumaan portaita pitkin eri osastoille.
Missään muualla maailmassa ei ole näin paljon erikoistavaraa taiteen tekemiseen yhden katon alla.
Olen löytänyt täältä muun muassa lentokenttien ohjemerkkien piirtämiseen käytettävän stanssisarjan 1900-luvun alusta. Tänne tullaan aamuisin. Iltapäivät ja viikonloput ovat ruuhkaisia."
308 Canal St.
4. Luomuostoksille Whole Foodsiin
"Syksyllä 1988 huomasin pienen, hädin tuskin R-kioskin kokoisen liikkeen Prince Streetillä. Paikan edessä oli aina jonoa.
Ensimmäisen Whole Foods -kaupan valikoima oli pieni, mutta keitto- ja salaattibaarissa kävi kuhina lounasaikaan. Yksi hipiltä näyttävä kaveri teki ruokaa ja hoiti kassaa.
Pari vuotta myöhemmin kassoja oli neljä ja paikka täynnä lattiasta kattoon.
Sittemmin esikoiskauppa siirtyi 14. Streetille. Nyt siellä on 30 kassaa. Whole Foods -liikkeitä on kymmenen ympäri Manhattania ja kolmesataa tavarataloissa eri puolilla Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Englantia.
Vuosituhanteen vaihteessa Whole Foods -myymälät muuttuivat Stockmannin Herkkua muistuttaviksi luomu- ja gourmet-tavarataloiksi. Ne ovat runsauden sarvia: ei nahistuneita tomaatteja tai leipää ruskeassa pussissa vaan kauniisti sijoiteltuja luomu- ja lähiruokatuotteita."
95 East Houston St.
5. Ilta Willem Dafoen autotalliteatterissa
"Teatteri Wooster Group nousi kulttimaineeseen 1990-luvulla, koska siellä tehtiin poikkitaiteellisia produktioita klassikoista. Esimerkiksi Anton Tšehovin Kolmesta sisaresta tehtiin vauhdikas toimintaversio.
Yksi perustajajäsenistä on näyttelijä Willem Dafoe, joka toi pienen budjetin teatteriin ammatillista auraa ja nimekkäitä vierailijoita.
Teatteri on kuin pieni autotalli. Tilan tuntua tehdään videotekniikalla. Ryhmä harjoittelee pari kuukautta ja esiintyy puoli vuotta. Harjoitusaikana teatteri on kiinni. Liput kannattaa varata etukäteen."
33 Wooster Street.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Luetuimmat juuri nyt
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Räikkönen: En saanut renkaita toimimaan
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Kädenvääntö päättyi puukotukseen ravintolassa Valkeakoskella
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Berlusconi väläytti presidenttiehdokkuutta
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- IS: Alavudella tyttöön törmännyt nainen tavoitettu
- Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
- Olli Tuominen voitti squashin EM-kultaa
- Räikkönen: En saanut renkaita toimimaan
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Espanjalainen kriisipankki Bankia vakuuttaa selviämistä
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Kymmeniä sodan uhreja haudattiin Bosniassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Urpilainen vastustaa hallintarekisterin laajennusta
- Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
- Kiina hermostui Britannialle dalai-laman tapaamisesta
- Viisukaupungissa kiinniotetut vapautettiin
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Medvedev tarttui Yhtenäisen Venäjän ruoriin Putinin jälkeen
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Säästöjä puoltavat konservatiivit johtoon Kreikan mielipidetiedusteluissa
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Matkailu: Harmaahylje on Ahvenanmaan saariston valtias
- Matkailu: Ylellistä erakkoelämää
- Matkailu: Ahvenanmaalla on melkein kuin ulkomailla
- Matkailu: Dekkari muuttuu todeksi Yorkshiren pikkukylissä
- Villi Karjala
- Matkailu: Irakin kauhut museoitiin
- Matkailu: Toscanassa soitetaan Mozartia viiniköynnöksille
- Lyhyt matka Tukholman taksissa voi maksaa jopa yli tuhat euroa




