Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Unelmien kaupunki – katso kuvat

 |   | 
 
Ville Akseli Juurikkala
Yllättävän vehreä näkymä avautuu Hollywood Reservoirin rannalla, vain kolme kilometriä Hollywood Walk of Famelta pohjoiseen.
Yllättävän vehreä näkymä avautuu Hollywood Reservoirin rannalla, vain kolme kilometriä Hollywood Walk of Famelta pohjoiseen.

Starojen Hollywood ja Beverly Hills

Jos Los Angeles on unelmien kaupunki, Hollywoodissa unelmoijiin voi tutustua konkreettisesti. Hollywood Walk of Famen paras nähtävyys eivät ole katuun upotetut nimikkotähdet vaan turisteille palvelujaan myyvät entiset tai tulevat näyttelijät.

"Kaikki kuskit täällä haluavat olla näyttelijöitä – tavalla tai toisella. Pari heistä on ihan oikeita ohjaajiakin", sanoo julkkiskiertoajeluja tarjoava imitaattori Albert Troy.

Selviää nopeasti, miksi kuskeilla täytyy olla vähintään standup-koomikon perusopinnot. Beverly Hillsissä tähtien taloja ympäröivät korkeat aidat ja massiiviset portit. Kuljettajan pitää saada turistien mielikuvitus liikkeelle, koska nähtävää on vähän.

Jossain kaukana aidan takana näkyy pienkerrostalon kokoinen linna. Sen nurkkaikkunassa välkkyy sininen valo. Oppaan mukaan talossa asuu Tom Cruise.

"Tom katsoo siellä varmasti televisiota", opas on tietävinään.

Kilpailu elokuva- ja tv-alan töistä on kovaa. Iso osa kaupunkiin saapuvista päätyy tekemään päivätöikseen jotain ihan muuta – kuten päivystämään juomarahojen toivossa Oscareistaan tunnetun Kodak-teatterin eteen.

Kissanaisen lisäksi teatterilla kalastelee yhteispotrettia Teräsmies ja merirosvo Jack Sparrow. Pari turistia yrittää ottaa salakuvia hahmoista. Kissanainen huutaa heidän peräänsä ärtyneenä.

Virallisesti hahmot eivät saa periä rahaa yhteiskuvista, mutta juomarahakulttuuri tehdään selväksi. Näiden näyttelijöiden arki on kaukana Beverly Hillsin glamourista, ja se tuntuu käyvän hermoille. Keskinäiset tappelut päätyvät usein paikallisuutisten loppukevennykseen, ja niin käy myös jutuntekopäivän iltana: Kissanainen suihkuttaa humalaista Jack Sparrow'ta pippurisumuttimella, kukaan ei tiedä miksi. Tervetuloa Hollywoodiin.

Hipsterville eli Los Feliz, Silver Lake ja Echo Park

Amerikassa kaikki käy nopeasti – suomalaisesta näkökulmasta usein hätiköiden ja ilman suunnittelua. Sama koskee myös kaupunginosia. Kun jokin naapurusto alkaa muuttua trendikkääksi, muutos muistuttaa enemmän maanvyöryä kuin hallittua kuntauudistusta.

Näin on käynyt Echo Parkin kaupunginosalle parin viime vuoden aikana. Alle kolmikymppiset, valkoiset ja trenditietoiset nuoret alkoivat muuttaa latinoiden alueelle.

Perjantai-iltana lähiöjuottola Gold Room muuttuu yhdeksi Los Angelesin trendikkäimmistä baareista. Joukko huonoryhtisiä hipstereitä jonottaa sisälle likaisissa tennareissaan. Ison olohuoneen kokoinen baari on hämärä ja nuhjuinen. Kaikki juovat halpaa kaljaa suoraan tölkeistä, ja musiikki soi amerikkalaiseen tapaan täysillä.

Näissä dive bar -nimellä tunnetuissa hämärissä ravintoloissa viihtyvät myös julkkikset, koska he saavat olla niissä kohtuullisen rauhassa.

Alkuilta ennen Gold Roomia vietetään lännessä, Vermont- ja Hillhurst-katujen ravintoloissa. Los Angelesissa näkee harvoin ihmisiä kävelemässä turistikohteiden ulkopuolella, mutta nämä kaksi katua Los Felizin kaupunginosassa uhmaavat autokaupungin normeja.

Yksi suosikkiravintoloista on japanilaistyyliin sisustettu Umami Burger. Ruokalistalla on gourmet-hampurilaisia, joiden välistä löytyy homejuustoa, ituja tai tryffeliä.

Toinen luovien ihmisten näyttäytymispaikka on Intelligentsia Coffee. Pitkävartiset nilkkurit, parrat ja isot lasit ovat tämän paikan juttu.

Huolettoman trendikkäät Chad Mooney, Rachel Stanich ja Jayme Fletcher ajoivat kahvilaan 50 kilometrin päästä Long Beachilta.

"Tämän kahvilan fiilis on niin samanlainen kuin San Franciscossa, ja minulla on ikävä sinne", sanoo Long Beachilla asuva Jamie.

Kysymys Intelligentsiasta hipstereiden näyttäytymispaikkana saa kolmikon kiemurtelemaan. Kahvilan "hyvät vibat" olivat tunnin ajomatkan arvoiset.

Rantojen South Bay eli Manhattan, Hermosa ja Redondo Beach

Los Angelesin rannoilla vastaantulijoilla tuntuu olevan huomattavasti muuta kaupunkia verkkaisempi tahti. Flip flop -sandaaleissa kävellään hitaasti ja läppärilaukun sijasta kainalossa on surffilauta.

Pinta pettää: rannalla vastaan tuleva rento hölkkääjä tekee todennäköisesti päivän toista treeniä ja käyttää siihen lounastaukonsa.

Hermosa Beach Pierin lyhyellä kävelykatupätkällä ei voi olla tuijottamatta bikineihin ja surffishortseihin pukeutuneita ihmisiä. Noin pienellä rasvaprosentilla varustettu nainen, mutta noin suuret rinnat? Miten kaikilla keski-ikäisillä miehillä on sixpack-vatsa, täydellisen valkoiset hampaat ja tuuhea tukka?

South Bayssa rantaviiva jatkuu parikymmentä kilometriä. Turisteja on paljon vähemmän kuin Venicen ja Santa Monican rannoilla lähempänä Los Angelesia. Koko rannan mitalla kulkeva The Strand -pyörätie jatkuu Dockweiler Beachille. Illan hämärtyessä sinne syttyy kymmeniä nuotioita. Cesar Guzman on tullut perheineen rannalle kokkaamaan illallista.

Nuotioiden loisteessa voisi melkein unohtaa olevansa miljoonakaupungin reunalla. Kunnes rannan yli jyrisee matalalla lentäviä jumbojettejä. Ne nousevat ja laskeutuvat viereiselle Los Angelesin kansainväliselle lentokentälle.

Rannalle voisi helposti kuvitella hurjia, viinanhuuruisia teinibileitä. Kalifornian rentoudella on kuitenkin rajansa: alkoholin nauttiminen ja tupakointi on rannalla kielletty. Sakkoa voi tulla satoja dollareita, ja liian humalaiset – myös aikuiset – viedään putkaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Suosituimmat uutiset - Elämä & Tyyli

20.6.2013