Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vain Suomessa vihataan lapsia

Matka
 
Riku Rantala
SUSANNA KEKKONEN
Kuva: SUSANNA KEKKONEN

Julkaisin äskettäin kollegani kanssa matkailijan tapaoppaan. Taustatyössä tutustuimme vinoon pinoon englanninkielisiä alan opuksia.

Kansainvälisissä käytösoppaissa suomalaisista – etenkin miehistä – piirretään mieluusti kuva umpimielisinä, puhumattomina mölleinä, joiden kuuppaan mahtuu kerrallaan vain yksi ajatus: alkoholi, saunanlämmitys tai itsemurha. Smalltalk tai koskettaminen ovat Suomen miehille tabuja, eikä julkisia hellyydenosoituksia harrasteta.

Kuten esimerkistä huomaa, laiskasti laaditut tapakulttuurioppaat vahvistavat virheellisiä stereotypioita ja raakoja yleistyksiä.

Omien reissukokemuksieni pohjalta esitän kuitenkin yhden suomalaisyleistyksen, joka valitettavasti on totta. Missään päin maailmaa en ole kohdannut yhtä vihamielistä suhtautumista lapsiin kuin Suomessa.

Tuhahtelua, kun pieni ihminen itkee tai hihkuu – ikään kuin julkisissa tiloissa tulisi pitää turpansa kiinni. Irvistelyä, kun lapsia saapuu samaan junanvaunuun tai lentokoneen viereiselle penkkiriville. Kärttyisten asiakkaiden antamia poistumiskehotuksia ravintoloista, kun täysin luonnollisesti käyttäytyvät pikkulapset "eivät osaa käyttäytyä".

Lasten kanssa matkustaessa huomaa, että edellä mainitut esimerkit eivät useimmiten ole ongelma missään muualla. Lapsia siedetään, koska heitä pitää sietää – se kuuluu hyviin tapoihin. Yksivuotiaan rääkynä ei aiheuttanut täyteen ahdetussa karibialaisessa pikkubussissa pienintäkään korvanlotkautusta. Kreikassa ukkelit jättivät ateriansa kesken jalkapalloillakseen hetken kaksivuotiaan kanssa tavernan pihalla.

Milloin suomalaisista on tullut näin luonnottomia? Olemmeko uhranneet ihmisyyden perusasiat tehokkuuden ja kurin alttarilla? Kaikkien tapojen taustalla vaikuttaa yleensä johdonmukaisia syitä, ehkä meillä ne ovat kiire, stressi ja oman lapsenomaisuutemme tukahduttaminen.

Pelottavaa on, että tällaiseen käyttäytymiseen olen syyllistynyt monesti itsekin – ymmärsin moukkamaisuuteni vasta tultuani itse isäksi ja otettuani lapset mukaan reissuun. Näin isänpäivän korvilla suosittelen molempia: oppii olemaan ihmisiksi.

Kirjoittaja on helsinkiläinen Madventures-seikkailija ja tietokirjailija, jolle myönnettiin lokakuussa tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!