Valikko
Matka

Suomalaisten into matkustaa Kreikkaan kasvoi huimasti – joka neljäs lomamatka suuntautuu Viroon

Matkat Turkkiin ja Venäjän päivämatkat vähenivät, ilmenee Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta

Suomalaisten matkustusinto Viroon on kasvanut pienen notkahduksen jälkeen. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Viroon tehtiin viime vuonna loppuvuodesta 459 000 vapaa-ajan matkaa. Lisäksi yön yli kestäneitä risteilyjä oli 116 000 ja päiväristeilyjä 208 000. Vuotta aiemmin Viron suosio oli laskusuunnassa. Nyt joka neljäs suomalaisten vapaa-ajanmatka ulkomaille suuntautuu Viroon.

Risteilyt Ruotsiin lisääntyivät viime syksynä. Kreikka lisäsi suosiotaan, mutta Turkin matkat vähenivät. Kreikkaan matkoja suuntautui 87 000, joka on 66 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Syyskuu oli selvästi suosituin kuukausi matkustaa Kreikkaan. Turkkiin tehtiin matkoja syyskaudella 72 000, mikä on 18 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Aasiaan suomalaisia matkusti huomattavasti enemmän edellissyksyyn verrattuna.

Venäjälle suuntautuvan vapaa-ajanmatkailun kokonaismäärä väheni huolimatta ruplan kurssin alamäestä. Yöpymiset Venäjällä lisääntyivät, mutta päivämatkat Venäjälle vähenivät runsaasti edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.

Syksyllä 2014 suomalaiset innostuivat Venäjän päivämatkoista niin, että ne kolminkertaistuivat. Nyt Venäjälle tehtiin 73 000 matkaa, mikä on neljä prosenttia suomalaisten ulkomaanmatkoista.

”Päivämatkat Venäjälle romahtivat viime syksynä. Ihmiset reagoivat ruplan arvon muutokseen jo vuosi sitten. Yöpymiset kuitenkin lisääntyivät viime syksynä”, Taru Tamminen Tilastokeskuksesta sanoo.

Espanja on suomalaisten kestosuosikki. Matkoja sinne tehtiin viime syksynä kolme prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Kanariansaarille suuntautui 116 000 matkaa. Manner-Espanja on myös vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten loppuvuoden lomailukohteena. Manner-Espanjaan ja Baleaarien saarille tehtiin loppuvuonna 133 000 matkaa. Joulukuu oli loppuvuoden suosituin kuukausi matkustaa Kanarialle ja lokakuu Manner-Espanjaan.

Keski-Euroopassa suosiotaan nosti Saksa. Matkoja sinne tehtiin 111 000, joka on 24 prosenttia enemmän verrattuna edellisvuoden syys-joulukuuhun.

Ulkomaille tehtiin viime vuonna syys-joulukuussa kaikkiaan 2,5 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Ulkomaan vapaa-ajanmatkojen määrä lisääntyi kahdeksan prosenttia edellisvuoden syyskaudesta. Vapaa-ajanmatkojen lisäksi kotimaassa tehtiin 1,4 miljoonaa työ- ja kokousmatkaa.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin loka-, marras-, joulukuussa 2015 sekä tammikuussa 2016 yhteensä 5 022 iältään 15–84-vuotiasta suomalaista.

Suomalaisten yöpymiset ulkomailla prosentteina syys-joulukuussa 2015

 Pohjoismaat 12 prosenttia.

 Venäjä ja Baltia 30 prosenttia (Viron osuus 25 prosenttia).

 Itä- ja länsi-Eurooppa 19 prosenttia.

 Etelä-Eurooppa ja Itäisen Välimeren maat 28 prosenttia.

 Amerikka 3 prosenttia.

 Aasia ja Oseania 8 prosenttia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Matkailu
  • Kreikka
  • Viro
  • Turismi

Tilaa Hyvinvoinnin uutiskirje

Saat kerran viikossa sähköpostiisi kiinnostavimmat terveysuutiset ja treenivinkit. Uutiskirje on ilmainen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Kommentti: USA:n oikeiston bluffi paljastui

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    5. 5

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    6. 6

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    7. 7

      Suomalainen Jeri Sopanen taisteli Kuuban vallankumouksessa, seilasi Jacques Cousteaun kanssa ja teki kansainvälisesti palkitun elokuvauran – kotimaassaan hän jäi täysin tuntemattomaksi

    8. 8

      Suomalaisnainen opettaa Kreikan saarelle päätyneitä pakolaisia kutomaan – ”Shiian on hirveän vaikea antaa sunnille lankaansa”

    9. 9

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    10. 10

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    4. 4

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    5. 5

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    8. 8

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    9. 9

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    10. 10

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää