Tukholmalaisten matkaopas Södermalmille – paikallisten vinkit kahviloihin ja putiikkeihin

Päivä tai kaksi Tukholmassa kuluu helposti samoilla kulmilla kuin aina ennenkin. Halusimme jotain uutta ja kysyimme tukholmalaisilta, mihin Södermalmilla kannattaa mennä. Kaduilla ja kahviloissa tavatut ihmiset kertoivat omat suosikkinsa.

Lukuisten baarien, vintageliikkeiden ja kahviloiden Södermalm, tuttavallisemmin Söder, on matkakohteena suomalaisten kestosuosikki.

Runsaan viiden neliökilometrin Söder ei ole valtava, mutta yksi Pohjolan tiheimmin asutuista alueista on tarjonnaltaan niin runsas, ettei kaikkea kannata yrittää ahnehtia kerralla.

Päätimme lähteä Tukholmaan ilman ennakkosuunnitelmia, luottaa ruotsalaisten pettämättömään makuun ja antaa paikallisten päättää, miten visiittimme vietämme.

Kahvia ja aamiaista

Lämmin munankeltuainen valahtaa lautaselle. Potkua luumu-chutneyllä ja halloumilla höystettyyn annokseen antaa aavistuksen tulinen harissa-kastike.

Matka halki Söderin on alkanut muna benedict -aamiaisella.

Kesäkuussa kaksi vuotta täyttävä Greasy Spoon on ehtinyt vakiinnuttaa paikkansa paikallisten keskuudessa. Aamukymmeneltä talo on tupaten täynnä, eikä edes 40 minuutin odotus käännytä nälkäisiä ovelta.

Herttaisella ilmapiirillään ja muna-annoksillaan sydämiä ja vatsoja valloittanut Greasy Spoon on loistava tapa aloittaa aamu Söderissä. Tuhdit annokset täyttävät vatsan taatusti.

Entä minne seuraavaksi?

Greasy Spoonia emännöivä Kate Jacobson pitää luotsaamaansa paikkaa Södermalmin ehdottamana ykkösenä. Hän paljastaa kuitenkin, että käy usein vapaa-aikoinaan istuskelemassa Mariatorgetin kupeessa sijaitsevassa Kaffebarissa.

Greasy Spoon, Tjär­hovsgatan 19.

Ennen Mellqvist Kaffebarina tunnettu kahvila kulkee nykyään simppelisti nimellä Kaffebar.

Paikan karu ulkomuoto tuskin herättää satunnaisessa ohikulkijassa kiinnostusta, mutta söderläisille Kaffebar on kuin toinen koti. Paikan resepti on yksinkertainen: hyvä kahvi, täytetyt patongit ja teeskentelemätön ilmapiiri.

Seitsemän vuotta kahvilaa pyörittänyt Anders Persson esittelee takaseinän lattiasta kattoon peittävää musiikkikonetta. Sitä käytettiin aikoinaan Abban Money, money, money -kappaleen teossa.

Persson paljastaa muitakin paikkaan liittyviä musiikkikytköksiä. Lastensa kanssa taustalla häärivä kahvilan toinen omistaja Pontus Winnberg vaikuttaa Amason-yhtyeessä.

Sattumoisin hän on myös voittanut Grammyn Britney Spearsille säveltämästään kappaleesta Toxic. Voi ruotsalaiset!

Kaffebar. Hornsgatan 78.

Kevätaurinko on houkutellut söderiläiset ulos, ja Mariatorgetin puistonpenkeillä riittää istuskelijoita. On aika tehdä pieni katugallup.

Kulman takana sijaitsevat kahvilat Johan & Nyström ja Drop Coffee keräävät kehuja. Erityistä kiitosta saa Bageri Petrus. Siellä leivotaan kaupungin parhaat kanelipullat.

Pikkuruisen kahvilan puolella on kuhinaa. Osa asiakkaista on tullut hakemaan täältä tuoretta leipää, osa istuskelee isojen ikkunoiden alla ja nauttii kahvistaan kaikessa rauhassa. Jaloissa pyörii lapsia, myös omistajan omat.

”Kaikki paikalliset tuntevat paikan. Leipomo on ollut tässä jo sata vuotta”, nykyinen omistaja Petrus Jakobsson kertoo.

Jakobsson ei epäröi paljastaa kanelipulliensa salaisuutta: ”Spelttiä ja niin paljon voita kuin yhteen pullaan vain voi saada mahtumaan.”

Syntisen hyvää!

Bageri Petrus, Swedenborgsgatan 4B. Johan & Nyström, Swedenborgsgatan 7. Drop Coffee, Wollmar Yxkullgatan 10.

Vintagea ja vähän muuta

Ihmisjoukkiosta erottuu silmiinpistävän tyylikäs kaksikko. Alkujaan Montrealista kotoisin olevat taiteilijaystävykset Benny Nemerofsky Ramsay ja Antonija Livingstone innostuvat oitis antamaan vinkkejä suomalaisille.

”Olisipa hienoa tehdä Helsingin Sanomille Söderin gay-opas. Ainakin voisit mainita Sidetrack-baarin. Se on uskomattoman lämminhenkinen ja yhteisöllinen paikka”, Nemerofsky Ramsay kertoo.

Seuraavaksi ystävykset pyytävät mukaansa Judit- ja Herr Judit -vintageliikkeisiin. Putiikit edustavat alan parhaimmistoa. Yllättävimmät vaatelöydöt tehdään kuitenkin Stadsmissionin second hand -liikkeissä, joita on ympäri Söderiä.

Livingstone suosittelee vielä vuodesta 1927 toiminutta Söderbokhandeln-kirjakauppaa.

”Tunnelma on kuin menneestä maailmasta, ja kirjoja notkuvat hyllyt yltävät katosta lat­tiaan. Se paikka on vaan niin upea!” Livingstone hehkuttaa. Käydään siis vilkaisemassa.

15 vuotta yhtiökumppaninsa kanssa kirjakauppaa pyörittänyt Bo Greider myhäilee pitkän pöydän takaa ja puhuu kuiskaten. Taustalla soi Miles Davisin Big Fun.

Paikka täyttyy asiakkaista, mutta Greiderillä ei ole kiire mihinkään. Hän haluaisi mielellään vielä keskustella Sofi Oksasesta, gentrifikaatiosta ja suomalaisista kustantamoista, mutta nyt on aika siirtyä Bondegatanille.

30 vuotta vintageliikettään pitänyt Lisa Larsson löytyy kassan takaa esittelemästä hajuvettä asiakkaalle.

Paikka on ihana sekoitus vanhanajan glamouria ja boheemia sekamelskaa.

”Meillä on myös paljon kallista designia, on Chanelia, Yves Saint Laurentia ja vaikka mitä. Tuo upea mekko tuli eilen”, Larsson osoittaa oranssivihreää mekkoa seinällä.

Larsson sai kaivattua lisätilaa muutama kuukausi sitten, kun viimeisessä huoneessa majaillut miesten vintageliike Herr Larsson löysi naapurista oman liiketilan.

Omistaja Nettan Axlander Petterssonin mies Christoffer Pettersson päivystää paikalla. Lattialla on pino vanhoja matkalaukkuja, on hattuja ja siistejä rivejä vaatteita. Kaikki huolella valittuja.

”Vaimoni Nettan avasi liikkeen tammikuussa. Täältä voi löytää ihan kaikkea 1920-luvulta tähän päivään.”

Söderbokhandeln, Götgatan 37. Lisa Larsson ja Herr Larsson, Bondegatan 48. Stadsmission, Hornsgatan 58. Judit, Hornsgatan 75. Herr Judit, Hornsgatan 65. Sidetrack, Wollmar Yxkullegatan 7.

Olutta, viiniä ja pizzaa

Seuraavana on vuorossa pikkuruinen olutbaari Katarina Ölkafé viehättävällä Katarina Bangatan -puistokadulla. Tiskin takaa häärii iloinen Sten Lindstrand, yksi paikan kolmesta omistajasta.

Noin 20 neliönmetrin baarin erikoisuutena ovat paikalliset oluet ja amerikanjuutalainen deli.

”Ei meistä kenelläkään ole juutalaistaustaa, mutta olemme saanet vaikutteita New Yorkin -matkoiltamme. Rakastamme pastramia”, Lindstrand nauraa.

Puolitoista vuotta sitten avatun baarin tarjonta koostuu yli 20 paikallisen pienpanimon oluista. Suur-Tukholman alueella toimii nykyään yli 30 panimoa, Lindstrand arvioi.

”Olut on helposti lähestyttävää. Jos vertaa viiniin, niin ­olueen kaikilla on varaa – kaikkia laatuja voi kokeilla. Viinin suhteen niin ei ole.”

Hän haluaa kantaa kortensa kekoon ja suosittelee muutama kuukausi sitten avattua Vina-viinibaaria ja Bananas-pizzeriaa.

”Vinaa pyörittävät tosi hyvät tyypit. Ja Bananasin pizzat ovat mahtavia, niiden uuni on tuotu Napolista asti!”

Katarina Ölkafé, Katarina Bangata 27. Vina, Sofiagatan 1. Bananas, Skånegatan 47.

Parhaat kaupunkinäkymät

Valokuvataiteen museossa Foto­grafiskassa tapaan omaa tuotantoyhtiötä pyörittävän kuvaaja-dokumentaristi Ola Fredholmin. Hän lähtee näyttämään, mistä Södermalmin parhaat näköalapaikat löytyvät.

Jos haluaa ihastella Tukholmaa, Monteliusvägenin lisäksi Fredholm ehdottaa kiipeämistä Skinnarviksbergetin huipulle. Molemmista avautuvat upeat näkymät Tukholman ylle.

Hengähdystaukoa kaupunkivilinästä voi hakea myös Tantolundenin puistosta. ”Viikonloppuisin puiston kupeessa sijaitsevaan Hornstullin ranta täyttyy pienistä kojuista ja ruokakärryistä. Se on todella suosittu paikallisten keskuudessa”, Fredholm kertoo.

Fotografiska, Stadsgårdshamnen 22. Skinnarviksberget. Monteliusvägen. Tantolunden & Hornstulls marknad.

Illallista

Entä missä käydä illallisella? Uusien tulokkaiden joukosta esiin nousee ranskalaisvaikutteisia annoksia tarjoileva Paradiso.

Felix Bergman, yksi ravintolan viidestä omistajasta, kertoo, että paikka on ennen kaikkea naapurustoravintola. ”Asiakaskuntamme on hyvin paikallista, ja meille on tärkeää, että ihmiset tuntevat olonsa kotoisaksi.”

Myös vanhassa sellissä sijaitseva Häktet on hyvä valinta. Ravintola on yksinkertaisen tyylikäs, palvelu on ystävällistä ja ruoka hyvää. Paikallisten ikisuosikkia Marie Laveautakaan ei kannata unohtaa.

Vuodesta 2005 toiminut ravintola saa inspiraationsa louisianalaisesta keittiöstä.Paikan baari, Little Quarter, on voittanut lukuisia kilpailuja cocktaileillaan.

Paradiso, Timmermansgatan 24. Häktet, Hornsgatan 82. Marie Laveau, Hornsgatan 66.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    4. 4

      Halpa kolmen euron pikkusikariaski on tämän kesän myyntimenestys – nyt hallitus aikoo nostaa sen hintaa

    5. 5

      Onnibusin kuljettajat ovat tehneet ylitöitä runsaasti yli sallitun, moittii viranomainen – yhtiön toimitusjohtaja: ”Kuljettajat haluavat tehdä isoa tiliä”

    6. 6

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    7. 7

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    10. 10

      Pekka Sauri arvioi Pentti Linkolan elämäkerran: Kun Persianlahden sota syttyi, Linkola toivoi ”huomattavaa tappamista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    6. 6

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Kiinan ja Intian välille syntyi pattitilanne pahaan aikaan – 600 sotilasta on istunut pian 60 päivää vuoristossa tuijottamassa toisiaan, eikä loppua näy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää