Ratsastusta, melontaa ja metsäretkiä – maatilamatkailu on nyt muutakin kuin lehmien rapsuttelua

Yksi toivoo lomalta ­seikkailuja, toinen tahtoo harhailla hiljaa metsässä. Maatilalla onnistuvat molemmat.

Tänään se tapahtuu: ensimmäinen ryhmä Riilahden luomutilan 130-päisestä karjasta lasketaan laitumelle.

Pihattonavetassa vanhemmat lehmät tietävät, mitä on tulossa, ja mylvivät kuorossa. Joku yltyy pukittelemaan.

Nyt portti avataan, ja naudat rynnistävät lava-auton perässä tietä pitkin. Aikuiset muistavat jutun juonen, mutta keväiset vasikat sinkoilevat holtittomasti ja sukeltavat lanka-aitojen alta väärälle pellolle.

Jessica Aminoff säntää kaitsemaan eläimet takaisin tielle ja oikeaan osoitteeseen.

Tutulla niityllä lauma asettuu. Naudat hankaavat itseään katajiin, käki kukkuu. Tuoksuu lämpimältä lehmältä ja tallatulta vihreältä.

”Huh huh”, Aminoff läähättää urheilusuorituksen jälkeen.

Hän kertoo, että laitumelle laskusta voi tulla avointen ovien päivää. Se olisi yksi uusi tapa viihdyttää ja sivistää vieraita.

Raaseporin sisäsaaristossa sijaitseva Riilahti on etupäässä tuotantotila, jossa kasvatetaan lihanautojen lisäksi heinää, viljaa ja metsää. Matkailun osuus kasvaa koko ajan.

”Maatalouden kannattavuus kun laskee hirveätä kyytiä”, sanoo Jessica Aminoff, 31.

Hän on miehensä kanssa ottamassa tilanpidon vastuuta vanhemmiltaan.

Vuonna 2013 noin 1 200 suomalaista maatalous- ja puutarhayritystä tarjosi matkailupalveluja. Yksi niistä on Riilahden tila, joka on säilynyt samalla suvulla vuodesta 1725.

Matkailijoita on hemmoteltu 1990-luvun alusta, jolloin nykyinen isäntäpari, Arja ja Mikael Aminoff, sai paikan vastuulleen.

”Vanhempani ovat kunnostaneet jokaisen rakennuksen tässä pihapiirissä vähintään kerran”, Jessica Aminoff kertoo.

Päärakennus valmistui 1806 ja on yksityiskäytössä. Kolme vanhempaa majoitusmökkiä sijaitsevat tilan ytimessä. Niissä on kotoisa tupatunnelma ja perusmukavuudet. Se ei kuitenkaan enää riitä kaikille.

”Vielä 1990-luvulla pystyimme majoittamaan jonkun pienen Nokian liikemiesryhmän. Nykyisin tämä taso ei kelpaa, vaan majoituksen pitäisi olla hotelliluokkaa”, Mikael Aminoff sanoo.

Hänen mukaansa kaksi uudempaa mökkiä yltävätkin siihen.

Lomamökkien varustelutaso on noussut viime vuosina huimasti.

”Asiakkailla on entistä suurempia odotuksia. Maaseutumatkailun tarjonta on muutoinkin monipuolistunut käsittämättömästi ja laatu parantunut”, sanoo tutkimuspäällikkö Juho Pesonen Itä-Suomen yliopistosta.

Lomailun luonnekin on muuttunut. Siinä missä mökillä pysyttiin ennen perheen kesken, se toimii nyt tukikohtana muulle ohjelmalle.

”Maaseutua myydään nyt lomamökkeinä, joiden yhteydessä on tarjolla erilaista toimintaa. Yksi yrittäjä voi järjestää majoituksen ja toinen kalastusreissun. Kolmas vie vieraat melomaan, ja neljännen luo pääsee syömään paikallista ruokaa”, kertoo projektipäällikkö Raija Ruusunen Karelia-ammattikorkeakoulusta.

Monet tilat tarjoavat kokous- ja juhlatiloja, työhyvinvointi- ja pitopalveluja. Toiset tekevät yhteistyötä ohjelmapalveluyritysten kanssa ja järjestävät puuhaa mönkijäsafareista joogaan ja suppailuun.

Riihilahteen vieraita vetävät miljöö ja maanläheiset seikkailut. Kalastajat tulevat heti jäiden lähdettyä jahtaamaan isoja haukia, toiset tahtovat melomaan tai vaeltamaan.

Ryhmiä kiinnostaa tilan historia, jonka merkkipaaluja on 1714 tilan edustalla käyty meritaistelu. Kahakasta muistuttaa yhä muistomerkki rantakalliolla.

Kesäisin naudat saavat seuraa hevosista, jotka muuttavat Billnäsin ratsastuskeskuksesta, ja tilan valtaavat ratsastusleiriläiset. Viikonloppuisin vaelletaan hevosilla rantapiknikille ja kylän ravintolaan.

”Seuraava projekti on merkata metsiin opastetut luontopolut. Reitit löytyvät jo päästäni”, Jessica Aminoff sanoo.

Jessica Aminoffia inspiroi myös kummitusmatkailu. Lähtökohdat ovat oivat: residenssihaamuja riittää, ja leiriläisille Riilahden kummitusradat ovat jo käsite.

Arja Aminoff on kehittänyt ryhmille kummitusteemaisia illallisia, joita seuraa kauhukierros hämärissä.

”Toivoisin kuitenkin, ettei ihminen tarvitse muuta elämystä kuin tulla tänne. Itselleni riittää se, että saan istua neljä tuntia tuolla metsässä”, hän sanoo.

Hän osoittaa sitten muhkeaa raparperipenkkiä, joka on siirretty turvaan hevoslaitumelta.

”Ja tämäkin on osa turismia – että ihmiset saavat syödä täällä kasvatettua ja tehtyä ruokaa.”

Alan ihmisenä hän tahtoisi jatkossa edistää puutarhamatkailua ja kertoo innostuneensa Saksassa näkemästään filosofisesta puutarhasta, jonka polku kuvasti ovelasti kävijän elämää.

Arja Aminoff on vetänyt esimerkiksi kartanon puistossa historiaan ja kasvitieteeseen liittyviä kierroksia.

”Lapset ja nuoret eivät ole ensin välttämättä tippaakaan kiinnostuneita kasveista, mutta jos niihin liittää stooreja ja järjestää niiden tiimoilta kilpailuja, he oppivat näkemään luontoa.”

Kasvava trendi etenkin kansainvälisessä maaseutumatkailussa onkin päästä lähelle paikallisia ihmisiä ja heidän elämäntapaansa.

”Tässä live like locals -matkailussa maaseutukohteet ovat nosteessa, sillä niissä voi oikeasti jutella omistajien kanssa heidän elämästään”, Ruusunen sanoo.

”Maaseutumatkailua markkinoidaan myös kylämatkailuna, jossa asiakas on koko kylän vieraana.”

Maaseudulla on Ruususen mukaan myös loistomahdollisuudet toteuttaa hyvinvointilomia. Sen sijaan perinteistä maatilamatkailua on tarjolla Suomessa entistä vähemmän.

”Esimerkiksi monet karjataloutta harjoittavat tilat ovat laitoksia, jotka eivät hevin päästä vieraita tiluksilleen. Joissakin kohteissa pidetään toki eläimiä nimenomaan asiakkaita varten.”

Pääseekö nykyvieras enää lypsylle tai heinätöihin?

”Vielä kymmenen vuotta sitten tuo oli enemmän pop kuin nykyisin. Ja eikös heinätyöt tehdä lähinnä koneellisesti?”

Riihilahdessa lihantuotanto ja matkailu ovat yhä tiiviimmin kytköksissä toisiinsa.

”Asiakkaat tahtovat ostaa meidän lihaa nähdessään, että täällä on eettisesti kaikki kunnossa. Monilla on se kuva, että tuotantoeläimet kasvavat pienessä kopissa – ja sitähän se paljon onkin. Sitten he tulevat tänne ja huomaavat, että oho, täällähän onkin eläimillä asiat tosi hyvin”, Jessica Aminoff sanoo.

Hän markkinoi tilan nautaa onnellisena lihana. Kesäaikaan sitä saa Bromarvin torilta ja muutoin tilauksesta.

Tilakauppa on harkinnassa. Samalla ihmiset voisivat tutustua lihan lähteisiin.

Kaikille lehmipaimenkandidaateille on tarjolla rapsutteluvasikoita, joista osa tunkee syliin saakka. Tilalle on juuri muuttanut parvi kanoja, joiden munia mökkiläiset saavat tulla keräämään.

www.rilax.fi

Matkailutiloja Etelä-Suomessa

Ilola

Tilalla Valkeakosken Metsäkansassa on aamiaismajoitusta sekä puoli- ja täysihoitoa. Ravintola, lettukahveja, kotieläimiä, kärryajelua ja ratsastusta.

www.ilolanmaatilamatkailu.fi

Kuuman kartano

Aamiaismajoitusta sekä virkistys- ja kokouspalveluja Forssan liepeillä. Samassa yhteydessä toimii islanninhevostalli.

www.kuuman.fi

Bosgård

Luomutila Porvoon lähellä kasvattaa charolais-lihakarjaa. Luonto- ja kulttuuripolkuja, kahvila, kauppa ja tilausravintola.

www.bosgard.com

Kanniston kotieläintila

Aamiaismajoitusta ja täysihoitoa Alastarossa. Mahdollisuus osallistua kanien, aasien ja muiden eläinten hoitoon. Vuohenlypsyä ja lampaankerintää.

www.kannistontila.fi

Maatilalle voi hakeutua myös vapaaehtoistyöhön

Ettäkö lomalla maatöihin?

Helsinkiläinen Heini Rosvall keksii monta syytä puurtaa palkatta kansainvälisen Wwoof-järjestön kautta.

”Wwoofaamisessa oppii uutta itsestään, ympäristöstä ja eläimistä, tutustuu ihmisiin ja kulttuureihin, saa olla ulkona ja tehdä maatilan töitä rennolla otteella.”

Wwoof (World Wide Opportunities on Organic Farms) pyrkii edistämään kulttuurivaihtoa sekä luomu- ja lähiruokakulttuuria. Järjestö toimii yli sadassa maassa. Suomessa siihen kuuluu noin 60 tilaa.

Wwoofaaminen sopii kaikille, myös perheille. Työpäivä kestää kuutisen tuntia. Työhön kuuluu eläinten hoitoon, viljelyyn ja tilan kunnostukseen liittyviä puuhia. Uurastus palkitaan majoituksella ja ruoalla.

Nykyisin Wwoof Finlandin koordinaattorina toimiva Rosvall innostui ideasta viisi vuotta sitten ja lähti järjestön kautta Australiaan.

”Työskentelin aluksi kukkafarmilla ilman puhelinyhteyttä ja lenkkeilin iltaisin kengurujen kanssa metsässä. Myöhemmin tein töitä yrttifarmilla ja hevostilalla, jossa nukuin tallissa.”

Paljon matkustellut Rosvall alkoi Wwoofin takia pohtia entistä enemmän matkailun etiikkaa. Hän päätti seuraavaksi pyöräillä Suomesta Ruotsin ja Tanskan läpi Saksaan.

”Ruotsissa asuin pariskunnan luona tilalla, jonka isäntä oli päättänyt muuttaa puuhun. Autoin häntä rakentamaan taloa sinne. Saksassa työskentelin farmilla, jossa parasta oli lasten seikkailupuisto. Asuimme vanhoissa sirkusvaunuissa ilman sähköä, nettiä tai juoksevaa vettä.”

Seuraavaksi Rosvall suuntaa eteläiseen Ranskaan. Yhteydenotto tiloihin on tuottanut päänvaivaa, sillä hän ei osaa ranskaa – vielä.

Tietoa toiminnasta on sivustolla www.wwoofindependents.org, jossa voi rekisteröityä vapaaehtoiseksi tai tilaksi. Vapaaehtoisen vuosijäsenyys maksaa 15 euroa. Se oikeuttaa Wwoofaamaan yli 60 maassa. Tiloille jäsenyys on maksuton. Suomen-toimintaa voi seurata Facebookissa Wwoof Finland -sivulla ja blogissa wordpress.com/wwooffinland

Oikaisu 1.6.2016 klo 10.55: Kartassa korjattu Riihilahti Riilahdeksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    3. 3

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Helsingin Kalasatamassa kaksio maksaa lähes miljoona euroa – HS:n suora lähetys kello 8.50 näyttää, millaiset näkymät Suomen korkeimman asuinrakennuksen saunasta avautuvat

    7. 7

      Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu kiihtyy – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

    8. 8

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    9. 9

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    7. 7

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    8. 8

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    9. 9

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    10. 10

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Futispomo muistaa kuinka antoi joulutauolla potkut kaikille SaiPan pelaajille : ”Kysyin pelaajilta haluavatko he kuulla satuja?”
    3. ”Olen varsin humaani kokoomuslainen, mutta yritän peittää sen”, paljasti Henna Virkkunen poliittiselle takapirulle – kirja kertoo, millaista oli Erkki Laatikaisen elämä ”maakunnan satraappina”
    4. Äärioikeistolainen AfD oli toiseksi suurin puolue entisen Itä-Saksan alueella – ”Saksojen yhdistymisen konkurssihakemus”
    5. Suomessa arvostetaan liikaa järkeä ja liian vähän tunnetta – Voisimme oppia ymmärtämään aivojamme paremmin, sanoo neuropsykologi
    6. Kirjeenvaihtajan neljä huomiota: Nämä haasteet Saksan vaalivoittajalla on heti työpöydällään
    7. Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu kiihtyy – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle
    8. Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella
    9. Suomi voisi tehdä verkkovaaleista vientituotteen – ja loikata samalla ammoisen Hammurabin lain ajoista moderniin maailmaan
    10. ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen
    11. USA:n uusi maahantulokielto koskee nyt myös Pohjois-Koreaa, Venezuelaa ja Tšadia
    12. Näytä lisää