Matka

Kroatia ja paikallisuus ovat nyt muotia – matkatrendien taustalla on monta syytä

Matkakohteen valintaan vaikuttaa yhä enemmän se, mitä lomalla halutaan tehdä, eikä välttämättä itse maa tai kaupunki.

Supersuosittu Game of Thrones -sarja houkuttelee matkailijoita Islantiin sarjan kuvauspaikoille. Barcelonasta tuli turistirysä siellä pidettyjen vuoden 1992 olympialaisten myötä.

Moni asia voi vaikuttaa siihen, miksi jokin matkakohde nousee trendikkääksi. Kansainvälinen mediahuomio on yksi iso tekijä, mutta se ei aina riitä, sanoo matkaoppaita julkaisevan Lonely Planetin toimituspäällikkö Tom Hall.

”Esimerkiksi Islanti ponnahti valokeilaan, kun siellä purkautui tulivuori juuri samaan aikaan, kun maan turismi oli kasvussa. Purkauksen herättämä huomio vain kasvatti kiinnostusta, samoin Islannissa vierailleiden kertomukset”, Hall kertoo. Vuoden 2010 tulivuorenpurkaus nostatti laajan tuhkapilven ja aiheutti tuhansia Euroopan-lentojen peruutuksia.

Tietyn maan tai alueen vetovoimaa voivat lisätä esimerkiksi elokuvat ja televisiosarjat, joiden kuvauspaikoilla fanit haluavat vierailla.

Islannille se oli Game of Thrones, Uudelle-Seelannille Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia.

”Vaikka sarjan tai elokuvan maisemat ovat houkutteleva kohde, ne ovat sitä yhdelle ihmiselle vain kerran. Elokuva tai sarja ei siis sinänsä lisää kestävää matkailua”, Hall sanoo.

Suurilla kansainvälisillä tapahtumilla kuten urheilukisoilla voi olla vaikutusta matkailuun, mutta ne yksin eivät takaa turismin lisääntymistä, Hall sanoo.

Vaikka esimerkiksi Barcelonasta tuli turistikohde olympialaisten jälkeen, Etelä-Afrikan suosion jatkuva kasvaminen tuskin johtuu siitä, että siellä pidettiin vuoden 2010 jalkapallon maailmanmestaruuskisat.

”Etelä-Afrikka on melko edullinen ja helpohkosti saavutettavissa oleva kohde, josta käsin voi kokea monet Afrikan kiinnostavimmat puolet”, Hall sanoo.

Suosio voi tulla ja mennä sykleissä. Tom Hallin mukaan Japani on tästä hyvä esimerkki. Sopuhintaiset lennot ja majoitusvaihtoehdot ovat lisääntyneet, joten Japani on muuttunut kalliina pidetystä, tavoittamattomissa olevasta ja eksoottisesta maasta monelle täysin mahdolliseksi matkakohteeksi.

Euroopassa trendikohteeksi on noussut Kroatia. Viime vuonna valmismatkat Suomesta Kroatiaan lisääntyivät 40 prosenttia, Suomen matkatoimistoalan liitto tiedottaa.

Kroatiassa yhdistyvät historia, hyvä ruoka, komeat maisemat ja rantaelämä. Lisäksi lentomatka on varsin lyhyt ja yhteydet Suomesta hyvät, Kroatian suosiota perustelee Inka Ikonen Aurinkomatkojen viestinnästä. Esimerkiksi Finnair lentää kesäkaudella Kroatian Dubrovnikiin, Splitiin ja Pulaan.

Myös maailmantilanne on ohjannut matkailijoita Kroatiaan varsinkin Egyptistä ja Turkista, toteaa Travellink-matkailupalvelujen maajohtaja Anne-Marjut Väänänen.

”Egypti ja Punainenmeri ovat olleet varsinkin sukeltajien suosiossa. Kroatiassa on erittäin hyvät sukellusmahdollisuudet, joten se on houkutellut sukeltajia Punaiseltamereltä.”

Matkakohteiden suosio on muoti-ilmiö siinä missä muutkin, Travellinkin Väänänen sanoo. Jokin ryhmä keksii kohteen, ja sitä suositellaan toisille. Sana kiitää nykyisin nopeasti sosiaalisen median kautta.

”Aina pitää olla jotakin uutta, mutta aika ajoin nousee pinnalle myös jotakin vanhaa. Aivan niin kuin muotitrendeissäkin.”

Globaalit trendit ohjaavat kysyntää, Inka Ikonen sanoo.

”Tämänhetkinen trendi on etsiä aitoja paikallisia kokemuksia. Yhä enemmän matkakohteen valintaan vaikuttaa se, mitä lomalla halutaan tehdä ja kokea, ei välttämättä niinkään itse maa tai kaupunki.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Matkailu
  • Trendit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    2. 2

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    3. 3

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    4. 4

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    5. 5

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    6. 6

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    7. 7

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    8. 8

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    9. 9

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    10. 10

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    9. 9

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    10. 10

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää