Matka

Zikavirusta on myös suomalaisten suosimissa lomakohteissa – asiantuntija vastaa matkailijaa askarruttaviin kysymyksiin

Raskaana olevan tai raskautta suunnittelevan kannattaa tarkistaa lomakohteiden tilanne. Epidemia on vahva Latinalaisessa Amerikassa ja myös esimerkiksi Miamissa. Thaimaassakin on todettu virusta.

Zikavirusta esiintyy monissa suomalaisten yleisimmistä talvilomakohteissa, esimerkiksi Thaimaassa. HS kysyi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) epidemiologi Jussi Sanelta, mitä raskaana olevan tai raskautta suunnittelevan pitää tietää hyttysten levittämästä zikaviruksesta.

Tarttuuko tauti vain hyttysenpistosta?

Zikavirus tarttuu hyttysen pistoksen aikana hyttysen syljestä. Jos huomaa hyttysen pistävän ja hätistää sen heti pois, todennäköisyys tartunnalle on ehkä pienempi.

”Tilanteesta riippuu, kuinka paljon virusta pääsee elimistöön, mutta yksi pistos riittää tartuttamaan”, Jussi Sane kertoo.

Viruksen tiedetään tarttuneen joissain tapauksissa myös seksin välityksellä, mutta syljen kautta tarttuneita tapauksia ei ole raportoitu yhtäkään. THL suosittelee raskauden yrittämisen lykkäämistä kahdeksan viikkoa epidemia-alueella matkustamisen jälkeen.

Jos mies matkustaa epidemia-alueella ja saa zikaviruksen oireita, varoaika on kuusi kuukautta, sillä siemennesteessä virus säilyy pidempään.

Varoajat ylittävät selvästi raportoitujen tapausten tarttumisajat, ja aikoja muutetaan, kun lisää tietoa tulee.

Onko tartunta epätodennäköisempää kaupunkilomalla?

Kaupungeissakin on hyttysiä, ja mitä suurempi on ihmistiheys, sitä enemmän syötävää hyttysillä on. Köyhillä asuinalueilla riskit ovat suurimmat. Esimerkiksi dengue-kuumeen tiedetään leviävän ”urbaanilla kierrolla”, eli virushyttysestä ihmisen kautta ”terveeseen” hyttyseen ja sen kautta muihin ihmisiin.

”Matkustussuositukset perustuvat kansainvälisiin tietoihin, ja niissä ei aina voi ottaa huomioon alueellisia eroja. Maalaisjärjellä ajateltuna siellä, missä hyttysiä on vähemmän, tartuntariskikin on pienempi”, Sane sanoo.

Varmaa on, että yli 2 000 metrin korkeudessa riskiä ei käytännössä ole.

Onko zikavirusta todettu Suomessa?

Suomessa on tartuntatautirekisterin mukaan kuusi zikavirustartuntaa. Vertailun vuoksi toista hyttystautia, dengue-kuumetta, on keskimäärin 50 tapausta vuodessa.

”Kaikki Suomen zikavirustartunnat on saatu tunnetuilta riskialueilta”, Sane huomauttaa.

Mitkä ovat tunnetut riskialueet?

Zikavirusepidemiaa ja siihen liitettyä vastasyntyneiden pienipäisyyttä eli mikrokefaliaa on todettu eniten Brasiliassa. Epidemia-aluetta on lähes koko Latinalainen Amerikka. Epidemia jyllää myös esimerkiksi Miamissa, Singaporessa ja Fidžillä.

”Epidemian aktiivisen vaiheen on ennustettu kestävän noin 1–2 vuotta mallista riippuen. Tosin esimerkiksi Karibian saarilla populaatio on niin pieni, että epidemia tulee ja menee nopeasti”, Sane sanoo.

Miten zikaviruksen oireet tunnistaa?

Valtaosalle ihmisistä zikavirus on harmiton tauti, jonka oireita ovat kuume, silmätulehdus, ihottuma ja lihas- ja nivelkivut.

Thaimaassakin on zikavirustartuntoja. Uskaltaako sinne enää matkustaa?

Thaimaata ei pidetä epidemia-alueena, koska virusta on ollut siellä ennenkin ja riskin uskotaan olevan huomattavasti pienempi kuin epidemia-alueella. Sane muistuttaa, että alueen luokitus voi muuttua esimerkiksi ennen joululomakautta.

Thaimaasta, tai yleensä Aasiasta, ei ole raportoitu virukselle altistuneita kehityshäiriölapsia. Myös Latinalaisessa Amerikassa tapaukset ovat jakaantuneet epätasaisesti eri maihin. Parhaillaan tutkitaan, vaikuttaako jokin kolmas tekijä kehityshäiriöriskiin.

Maailman zikavirustilannetta seurataan päivittäin. Epidemia-aluetietoja päivitetään Yhdysvaltain tautivirasto CDC:n sivuille. Maat, joissa virusta on raportoitu ylipäänsä, näkyvät Euroopan tautikeskuksen (ECDC) sivuilla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Zikavirus
  • Matkailu
  • Tartuntataudit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    4. 4

      Halpa kolmen euron pikkusikariaski on tämän kesän myyntimenestys – nyt hallitus aikoo nostaa sen hintaa

    5. 5

      Onnibusin kuljettajat ovat tehneet ylitöitä runsaasti yli sallitun, moittii viranomainen – yhtiön toimitusjohtaja: ”Kuljettajat haluavat tehdä isoa tiliä”

    6. 6

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    7. 7

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    10. 10

      Pekka Sauri arvioi Pentti Linkolan elämäkerran: Kun Persianlahden sota syttyi, Linkola toivoi ”huomattavaa tappamista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    6. 6

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Kiinan ja Intian välille syntyi pattitilanne pahaan aikaan – 600 sotilasta on istunut pian 60 päivää vuoristossa tuijottamassa toisiaan, eikä loppua näy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää