Alkuperäisen sacherkakun jäljillä

Wienin kahvilat tyydyttävät turistien nälkää "aitoihin" paikalliskokemuksiin

wien. Nyt mahtuu Wienissäkin taas hengittämään. Joulumarkkinat ovat ohi, samoin uudenvuoden konserttirieha. Itävallan pääkaupunki on palannut arkeen vilkkaimman turistisesongin jälkeen.

Wien on eurooppalaisen kulttuurin sydämessä, ja monet matkailijat etsivät täältä "alkuperäisyyttä".

Toisille se tarkoittaa alkuperäisiä W. A. Mozartin (Domgasse 5) tai Sigmund Freudin (Berggasse 19) asuintaloja ja kotimuseoita. Mutta vielä yleisempää on etsiä aitoutta makuhermoilla ja vertailla alkuperäisiä sacherkakkuja!

Sacheriin tiivistyy turistille tyypillisen alkuperäiskaihon hulluus ja kiehtovuus.

Historioitsijoiden mukaan alkuperäisen reseptin keksi Franz Sacher (1816-1907) vain 16-vuotiaana harjoittelijana työskennellessään keittiössä, jolta valtakunnankansleri Clemens Lothar Wensel Metternich tilasi herkkuja.

Sanotaan, että eräänä yönä herkkusuun pääkokki oli sairaana, eikä kukaan tiennyt, mitä kanslerille pitäisi tarjota. Franz Sacher keksi tehdä suklaakakun, jossa on aprikoosihilloa sisällä. Valtakunnankansleri ihastui kakkuun, ja pian oli Franzilla leveät oltavat.

Franz Sacher hankki itselleen Wienissä useita kahviloita. Sacher-imperiumin kruunuksi perustettiin myöhemmin hotelli Sacher, joka sijaitsee aivan Valtionoopperaa vastapäätä.

Turistien jonot ovat tuttu näky hotellikahvilan eli Café Sacherin edessä, sillä monen Wienin-matkan kruunaa "alkuperäinen" sacherkakku.

Mutta myös Café Sacherin sacherkakun alkuperäisyydestä on kiistelty.

Yhden tarinan mukaan Sacher itse jätti alkuperäisen reseptinsä Kohlmarktilla sijaitsevaan Demelin konditoriaan, joka oli aikoinaan keisarillinen hovihankkija. Toinen tarina kertoo, että kakun keksijän pojanpoika Franz Sacher nuorempi myi alkuperäisen sacherkakun reseptin Demelille.

Hotelli Sacherin ja leipomo Demelin riita sacherkakun alkuperäisyydestä jatkui vuosia ja vei oikeuteen. Café Sacher voitti seitsemän vuoden oikeudenkäynnin 1965 ja myy edelleen Original Sachertortea.

Demel on markkinoinut omaansa nimillä Original Eduard Sacher Torte ja Ur-Sachertorte.

Tätähän pitää kokeilla! Demel tarjoaa kuivaa sacherkakkua, joka tosiaan vaikuttaa erilaiselta kuin muualla.

"On hyvin wieniläistä kiistellä kakun alkuperäisyydestä, mutta ei sillä ole meille merkitystä", Demelin toimitusjohtaja Petra Gold kertoo.

Gold huomauttaa, että heillä aprikoosihillo on heti suklaakuoren alla, kun Hotel Sacherissa hillo on täytteen keskellä.

"Suklaamme on myös hienostuneempaa kuin Hotel Sacherin kakussa. Heillä on halvempaa suklaata paksummalti tukevana kuorena, joka säilyttää kakun mehukkuuden paremmin ja kestää kuljetusta."

Goldin mielestä kilpailua ei oikeasti ole, koska Demel tekee kaiken käsin pienellä henkilökunnalla.

"Hotel Sacher tekee yli 50000 sacherkakkua vuodessa, me vain murto-osan siitä."

Silti myös Demel houkuttelee sacherillaan turisteja. Pöytään istuu japanilainen taideopiskelija Naoko Ono, joka koluaa Wienin taidemuseoita ja löysi Demelin matkaoppaasta. "Tänne on vähemmän jonoa kuin Café Sacheriin", hän kertoo kakkuaan maistellen.

Mutta itävaltalaisten kahvila-asiakkaiden lautasilla näkyy jotain ihan muuta.

"Eiväthän sacherkakkua syö muut kuin turistit", nimettömänä pysyttelevä Demelin tarjoilija nauraa.

"Meidän asiakkaamme syövät mieluummin talon kakkua. Wieniläisille sacherkakussa ei ole mitään erikoista."

Nyt on vertailun paikka. Café Sacher on hotellin kahvilana väistämättä turistipitoisempi kuin Demel ja myös ruuhkaisempi. Jonotuksen jälkeen melkein jokainen turisti tilaa nimenomaan sacherkakkua pöytään.

Maistetaanpa! Suklaa on tosiaan paksumpaa ja arkisempaa, mutta kakku mehukkaampi ja aprikoosihillo täytteen keskellä.

Hinta on selvästi kovempi kuin Demelissä: täällä maksetaan atmosfääristä ja siitä alkuperäisyydestä.

Mutta kannattaako alkuperäisyyden metsästäminen maun puolesta? Vertaillahan voi, sillä sacherkakkua saa melkein jokaisesta Wienin kahvilasta.

Kalleimmillaan kahvi ja sacherkakun pala maksaa yli kympin, mutta silloin ollaankin viiden tähden Imperial-hotellissa, jossa Richard Wagnerkin kahvitteli harjoittaessaan Tristan ja Isolde -oopperaansa nykyisessä Valtionoopperassa.

Toisaalta on hyviä ja halpojakin kahviloita. Café Sperl Gumpendorferstraße 11:ssä oli aikoinaan nuoren Adolf Hitlerin kantapaikkoja, mutta nyt siellä käy mukavampaa väkeä, esimerkiksi humaani kohuohjaaja Peter Sellars Wienin-matkoillaan.

Sisustus on ehtaa jugendia ja hintalaatusuhde erinomainen, myös kakkujen osalta.

Jokaisella Wienin-matkalla täytyy myös käydä savuisessa Café Hawelkassa, Dorotheestrasse 6:ssa, jossa intellektuellit hörppivät edelleen juomiaan sanomalehtiä lukien eikä turisteihin juuri törmää.

Hawelkat perustivat kahvilan 1939. Vielä neljä vuotta sitten yli 90-vuotias Leopold Hawelka piti paikkaa yllä päivisin ja hänen ihana vaimonsa Josephine emännöi öisin. Nyt paikka on heidän pojallaan, "vain" kuusikymppisellä Hawelka juniorilla.

Josephine kuoli 90-vuotiaana pari vuotta sitten, mutta hänen kakkureseptinsä on yhä herkullinen ja hinta vain murto-osa "alkuperäisten" sacherkakkujen hinnasta.

Kahvilakierroksen jälkeen on sanottava, että maun puolesta alkuperäisyyden tavoittelu ei kannata. Itse asiassa Suomesta voi ostaa ihan yhtä hyvää sacherkakkua.

Mistä siis turistien intoilu? Ehkäpä turismiin nyt vain kuuluu etsiä matkakohteelle "tyypillisiä" elämyksiä, jolloin tyypillisyydestä saattaa ennen pitkää tulla klisee ja tarjonnasta kitsiä.

Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö hyvä kakku olisi hyvä kakku - myös Wienissä.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi