Julkaistu: 12.3.2005 lehdessä osastolla Matka
Domino on suosittua Kuubassa.
Havanna on Kuuban kallein kaupunki. Varsinkin vanhan Havannan
ravintoloiden hintataso on melko korkea, eikä laatu läheskään aina vastaa
hintaa.
Joissakin ravintoloissa voi olla kaksi ruokalistaa: kuubalaiset maksavat Kuuban pesoilla, turisteille hinnat ovat vaihdettavissa pesoissa.
Ylellisimmät ja hinnakkaimmat ravintolat sijaitsevat Miramarin kaupunginosassa.
Valtion omistamien ravintoloiden lisäksi Havannassa, kuten muuallakin Kuubassa, on yksityisessä omistuksessa olevia pieniä ravintoloita (paladar). Kuubalaiset saavat perustaa ravintolan, mikäli siellä ei työskentele perheen ulkopuolista henkilökuntaa ja istumapaikkoja on enintään 12.
Hotellimajoituksen lisäksi yöpyä voi yksityismajoituksessa (casa particular). Hinta on yleensä 25 vaihdettavaa pesoa. Joissakin paikoissa voi eri maksusta saada illallisen.
Paikallisliikenne on Havannassa halpaa mutta hankalahkoa käyttää. Polttoainepulan vuoksi paikallisbussit ja rekkamaiset pitkät "kamelit" ovat usein ääriään myöten täynnä ja pysäkeillä enemmän ihmisiä kuin kyytiin kerrallaan mahtuu.
Taksimatkat ovat edullisia, mikäli taksamittari on päällä: päivällä muutaman kilometrin matkan ajaa kolmella vaihdettavalla pesolla.
Teatteria, tanssia ja oopperaa voi nähdä keskuspuiston varrella sijaitsevassa Gran Teatro Nacional de La Habanassa. Se on Kuuban kansallisbaletin vakituinen esiintymispaikka.
Ernest Hemingwayn drinkinhuuruisia jalanjälkiä voi Havannassa seurata menemällä El Floridita- tai La Bodequita del medio -baariin. Ambos Mundos -hotellissa pääsee kahdella pesolla katsomaan huonetta, jossa Hemingway on asunut.
TIETOKULMAKahdenlaisia pesoja 12.3.2005
LÄHTÖRUUTUSuomesta ei . . . 12.3.2005
HAVANNA on hurmaavan hullu 12.3.2005
Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi