lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
LÖYTÖ

Autoton ja puhdas

Mackinacin saarella on kuljettu jo sata vuotta hevosvoimin

Julkaistu: 8.10.2005 lehdessä osastolla Matka

JOHANNA PARIKKA ALTENSTEDT

Mackinacin kaupungin kadut ovat autottomia ja talojen arkkitehtuuri 150 vuoden takaa.

Mackinacin kaupungin kadut ovat autottomia ja talojen arkkitehtuuri 150 vuoden takaa.

Mackinac Island. Mackinacin saari suurten järvien leikkauskohdassa Yhdysvaltain Pohjois-Michiganissa on totisesti vaikea löytää.

Sitäkin mahtavammalta tuntuu, kun Mackinacin saarelle vievä kantosiipialus saapuu historialliseen satamaan.

Puolessa tunnissa kantosiipialus on kiidättänyt matkailijan sata vuotta ajassa taaksepäin.

Sisällissodan aikainen puolustustukikohta ja turkiskaupan keskipiste muuttui jo 1800-luvulla ylelliseksi lomakohteeksi, jossa yhä kuljetaan hevospeleillä. Moottoriajoneuvot kiellettiin kaupunginvaltuuston kokouksessa sata vuotta sitten.

Sen sijaan moottoriveneet ovat tervetulleita vierassatamaan, kunhan lupa hankitaan ensin kansalliselta ympäristövirastolta, sillä koko saari on kulttuurihistoriallinen suojelukohde.

Mackinacin saarella eivät liikenteen äänet häiritse eikä lasten tarvitse varoa autoja. Iltaisin voi nauttia kavioiden kopinasta katukiveyksellä, kun kaupungin kärrytaksit kuljettavat vieraitaan.

Mackinacin kaupunki on saasteiden puuttuessa pysynyt puhtaan valkoisena.

Kaupungin 150 vuotta vanha arkkitehtuuri ja kaupungin takana nousevan kukkulan hyvin säilynyt linnake luovat Disney World -tunnelmaa, mutta mikään ei ole kulissia, vaan kaikki on aitoa.

Yksi saaren turistimagneeteista on fudge, suklaanmakuinen keitetty toffeehyvä, jota nautitaan erityisissä fudge-kahviloissa. Matkailijoita houkuttavat myös suuri itsenäisyyspäivän purjehduskilpailu Detroitista Mackinaciin sekä kesähotelli Grand Hotel.

Valtava Grand Hotel on yhä samanlainen kuin silloin, kun se perustettiin 1887. Kaikki hotellin 385 huonetta ovat ainutlaatuisia ja myös ainutlaatuisen kalliita.

Toukokuussa ja puolivuotisen hotellikauden lopussa lokakuussa huoneen voi saada yöksi 150-200 eurolla, mutta kesäkaudella yöstä voi joutua maksamaan kaksinkertaisesti.

Hintaan tosin kuuluu viiden ruokalajin illallinen, joka on kokemus. Tanssivat ja paraatissa marssivat tarjoilijat tarjoilevat aterian sekunnin tarkkuudella tahdissa kaikille vieraille yhtä aikaa.

Tavalliset matkailijat eivät pääse ylellisyydestä juuri nauttimaan, sillä yksistään hotellin piha-alueelle meneminen maksaa ei-yövierailta 10 dollaria.

Mackinacin saarella asuu ympäri vuoden muutama sata ihmistä ja saman verran vakituisia kesähuvila-asukkaita.

Valtavien huviloiden rakentaminen on lisääntynyt, vaikka rakentamiseen menee vuosia, koska kaikki rakennusmateriaalit on pakko kuljettaa jäätietä pitkin talvisin tai laiva- ja hevoskyydeillä kesäisin.

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.