Julkaistu: 18.6.2005 lehdessä osastolla Matka
Hossa-Kylmäluoma. Viimeistään toukokuun lopussa jaloissa tuntuu tuttu kutina. Pitää päästä vaeltamaan. Mutta minne?
Etelä-Suomen kansallispuistot ovat pieniä, ja usein niissä on hiljaisuutta kaipaavalle jo liikaa väkeä.
Lappiin? Tunturissa on vielä lunta, joet tulvivat ja maa litisee märkänä. Ja maaston kuivuttua riesana ovat hyttyset.
Oulun läänin metsät sen sijaan ovat alkukesästä parhaimmillaan.
Syötteen kansallispuisto ja retkeilyalueet Hossa ja Kylmäluoma tarjoavat helppokulkuisia reittejä, vaihtelevia maisemia sekä hyvin huollettuja laavuja ja autiotupia. Kulkijoita on varsinkin alkukesästä vielä vähän.
"Toukokuun puolivälistä juhannukseen on parasta aikaa. Luonto herää, itikoita ei vielä ole ja melontareiteillä riittää vettä", Hossan luontomatkailuyrittäjä Ari Juntunen kertoo.
Juntusen mukaan Hossan alueella käy vuodessa noin 70000 ihmistä. Viime vuosina kävijämäärät ovat olleet nousussa, mutta metsiin mahtuu vielä väkeä.
Hossa on kalamiesten suosiossa, sillä lampiin ja järviin on istutettu jalokalaa. Lisäksi alueella on jokia ja puroja virtaavan veden ystäville. Hossassa käyvistä seurueista 70 prosentissa on mukana ainakin yksi kalastuksen harrastaja.
Polut kulkevat pitkin kauniita harjuja ja kirkasvetisten järvien rannassa. Maailmanluokan nähtävyydet puuttuvat, mutta pienimuotoisempaa katsottavaa riittää: valoisia mäntykankaita, komeita keloja ja uimaan houkuttelevia hiekkarantoja. Retkeilyalueen reunalla sijaitsevat myös Julma-Ölkyn jylhä kanjonijärvi ja Värikallion kivikautiset maalaukset.
Hossa ei ole mitään erämaata, sillä autolla pääsee aivan ydinalueiden viereen. Lähin laavu tai nuotiopaikka on usein enintään parin kilometrin päässä pikkuteiltä.
Vaikka Hossan ytimeen pääsee helposti, Ala-Valkeisen autiotuvalla makkaraa paistavat Jorma Väisänen ja Jari Snåre kehuvat alueen rauhallisuutta.
Väisäsen mielestä laavuja ja kämppiä on Hossassa sopivalla tiheydellä. "Varsinkin lasten kanssa kulkiessa voi tarvittaessa muuttaa reittiä, eivätkä päivämatkat silti tule hirveän pitkiksi."
Kylmäluoman retkeilyalue Hossan länsipuolella sopii sekin hyvin lapsiperheille. Kylmäluomassa kalastajia on vielä enemmän kuin Hossassa.
Retkeilyalueella on hyviä kohteita myös patikoijille: aivan leirintäalueen lähellä kohoaa jylhä Hukanharju, jonka laella voi kuunnella tuulen huminaa satojen vuosien ikäisissä männyissä.
Hukanharjun polun ainoat vastaantulijat ovat Peter Henk ja Inès Walters-Van der Vegt. Hollantilaispariskunta on kahden viikon häämatkalla Pohjois-Suomessa.
"Luimme lehdestä jutun kiertomatkasta Suomessa ja päätimme tulla tänne. Täällä on vihreitä maisemia, raitista ilmaa ja paljon lintuja."
Kylmäluomassa on merkittyjä reittejä 54 kilometriä. Niille on helppo tehdä päiväretkiä leirintäalueelta.
Himovaeltaja yhdistää Hossan ja Kylmäluoman, sillä niiden välillä on 30 kilometrin mittainen yhdyspolku. Kylmäluomasta pääsee myös Taivalkosken kuntakeskuksen kautta Syötteen kansallispuistoon.
Syrjässä Syötteellä 18.6.2005
TIETOKULMASyöte on suurin 18.6.2005
Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi