HAVANNA on hurmaavan hullu

Che Guevaran kuuluisaan rintakuvaan ei voi olla törmäämättä Kuuban pääkaupungissa

HAVANNA. Melkein heti laskettuani repun siistin huoneeni lattialle majapaikan omistaja, keski-ikäinen nainen, kertaa varoittaen Havannan kirjoittamattomat säännöt: "Jätä aina ulos lähtiessäsi passi ja viisumi tänne. Sinulle tullaan tarjoamaan sikareita, huumeita, majapaikkaa, ravintoloita, tyttöjä..."

Pimeän tultua kuulemma kädet saattavat kahmaista aurinkolasit otsalta tai kaulaketjut kaulalta.

Mutta hän on vain osaksi oikeassa. Huumeita ei tarjota eikä ryöstöyrityksestä ole tietoakaan vähän yli viikon Havannassa olon aikana.

Majapaikan omistajan puheessa on kuitenkin totuuden siemen. Kuuba on perinteisesti ollut hyvin turvallinen maa, mutta tiukan taloudellisen tilanteen takia viime vuosina lain tuolla puolen tapahtuvat rahan ansaitsemiskeinot ovat lisääntyneet varsinkin Havannassa.

Kuubalainen keskipalkka on noin kymmenen dollaria, ja se maksetaan Kuuban pesoissa. Vaihdettavia pesoja, joita turistien on käytettävä, on kuubalaistenkin yritettävä hankkia, sillä useat tuotteet, kuten wc-paperi tai saippua on ostettava niillä.

Turistia lähestytään Havannassa monin tavoin, eikä baarissa tarvitse istua kauan yksikseen ilman juttuseuran tarjoajaa. Pian kuitenkin huomaa, että jutteleminen usein maksaa. Pöytään istuva odottaa, että hänelle tarjotaan ainakin yksi mintunlehtiä pursuava tuhti mojito. Turistina järkeilee, että juttuseura kelpaa aina ja joka tapauksessa kaksi drinkkiä maksaa korkeintaan saman kuin yksi kotimaassa.

Lisäksi saattaa saada hyviä vinkkejä menopaikoista, jotka eivät kantaudu muuta tietä turistin korvaan.

Mutta viikon kuluttua, kun on kuullut kymmeniä kertoja aloitusrepliikin "Mistä olet?", sikarimyyntitarjouksia ja suosituksia kaupungin parhaasta yksityisestä ravintolasta, hymy on hyytyä.

Kaikki eivät halua hyötyä tai nyhtää. On myös paljon ihmisiä, jotka tarjoavat vähästään, kertovat niukasta elämästään sosialismin linnakkeen keskellä. Ja Havanna tuntuu olevan täynnä tarinoita.

Pari viikkoa sitten Kuuban turistiministeriö kehotti työntekijöitään vähentämään kanssakäymistä turistien kanssa. He eivät saa ottaa vastaan henkilökohtaisia lahjoja tai osallistua ulkomaalaisten kotona tai vieraiden maiden suurlähetystöissä järjestettäviin juhliin ilman kirjallista lupaa.

Usein poliisit pysäyttävät ulkomaisen turistin kanssa kävelevän kuubalaisen ja kysyvät henkilöllisyystodistusta. Kuubalaisten papereita syynätään myös rannoilla.

Havannan hyvät puolet kuitenkin voittavat.

Kaupungissa, jossa on 2,5 miljoonaa asukasta on loputtomasti nähtävää. Havannassa on useita korkeatasoisia museoita, Playas del Esten rannat turkoosinvärisine vesineen ovat vain parinkymmenen kilometrin päässä, sikaritehtaan kierroksella näkee, miten taitavasti työntekijät käärivät havannalaisia.

Musiikkia kuulee kaikkialla, vanhankaupungin kulmakuppiloiden ja terassien bändeistä Kuuban suosituimpiin yhtyeisiin.

Hotel Nacionalissa pitäisi esiintyä Buena Vista Social Clubin seniorin, vuonna 1917 syntyneen Pío Leyvan yhtyeineen. Kun me turistit ja muutama kuubalainen olemme istuutuneet muovisille tuoleille pyöreiden pöytien ääreen, illan juontaja kertoo huonon uutisen: Leyva on joutunut aamulla sairaalaan, mutta hänen yhtyeensä on sentään paikalla. Samoin on muun muassa Afro-Cuban All Starsin kanssa kiertänyt Teresita García Caturla.

Hotel Nacional on Vedadon kaupunginosassa, joka on yksi yöelämän keskuksia. Majapaikkanikin, huone yksityismajoituksessa, sijaitsee siellä.

Vedadosta on kävelymatka Havannan keskikaupunkiin ja kaupungin vanhimpaan osaan La Habana Viejaan, vaikkapa Havannan kuulua rantakatua Malecónia pitkin.

Ensimmäinen sukellus tuuliselta Malecónilta Havannan keskiosan asuinkortteleihin on erikoinen kokemus: kuin astuisi ajassa taaksepäin.

Kuuban insinööritaidon osoitukset, kunnostetut amerikanraudat tuovat tunnelmaa ajalta ennen vallankumousta, samoin aikoja sitten sammuneet mainoskyltit ja sijoiltaan nyrjähtäneet neonvalot.

Amerikanrautoja kutsutaan nimellä "la maquina", ja melkoisia koneita ne ovatkin pullauttaessaan ilmaan paksuja pakokaasupilviä.

Pysähtyneen ajan keskellä kuhisee. Talojen julkisivuista rappaukset ovat pudonneet ties milloin, ja osa taloista on lähes raunioina. Ihmiset juttelevat kadunkulmissa tai jonottavat kioskeilla Kuuban pesoilla myytävää guarapoa, kylmää ja hykerryttävän makeaa sokeriruokomehua, jäätelöä, pitsaa, spagettia tai sandwicheja.

Suutarit ovat kantaneet jalkakäytävälle ompelukoneensa, jonka vieressä on kasa kenkiä, ikkunaan kiinnitetyssä ilmoituksessa luvataan korjata silmälaseja. Joku raahaa rakennustarvikkeita naruun kiinnitettyä metallista pesuvatia perässään vetäen. Polkupyörätaksin kuski lepää matkustajan leveällä penkillä ja lepuuttaa jalkojaan pyöränsatulan päällä.

Yhtenä turistiputkena toimii keskustasta vanhaankaupunkiin johtava Obispo-katu, joka on iltaisinkin kirkkaimmin valaistu katu. Sen varrella ovat merkkiliikkeet.

Vanha Havanna on kaupungin aarre kapeine kujineen, siirtomaa-ajan rakennuksineen, gallerioineen, ravintoloineen ja kahviloineen. Unesco julisti vanhan Havannan ja sen linnoituksen maailmanperintökohteeksi 1982, ja aluetta on jo korjattu melkoisesti.

Tosin 1500-luvun lopulla kauppapaikaksi perustetulla Plaza Viejalla voi vielä nähdä, mistä on lähdetty liikkeelle. Upeasti kunnostettujen ja maalattujen barokkia, uusklassistista ja art nouveau -tyyliä edustavien talojen vieressä on vielä romahtamispisteessä olevia taloja.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi