JUNAMATKA

Kuparikanjonin kurveissa

Luoteis-Meksikon hurja rata kulkee korkealla ja tunneleissa

CHIHUAHUA. Kuuden- ja puolensadan kilometrin pituinen junamatka Luoteis-Meksikossa on takuulla pallonpuoliskon vaikuttavimpia.

Chihuahuan kaupungista Los Mochisiin Tyynenmeren rannikolle kulkeva junarata halkoo tiensä läpi Kuparikanjonin, joka on neljä kertaa Yhdysvaltain Grand Canyonia suurempi.

Alkumatkasta maa on punertavaa, vuoret kaukana. Kaktukset jäävät taakse, kun juna kipuaa vähitellen yhä ylemmäksi.

Yli kahden kilometrin korkeudessa uinuu kanjonikaupunki Creel. Siellä voi nähdä paikallisia tarahumara-intiaaneja ostoksilla ja käsitöitään myymässä. Nopeat voivat ostaa intiaaninaisten punomia koreja ja rannerenkaita ikkunasta ulos kurkotellen, kun juna pysähtyy kaupunkiin muutaman minuutin ajaksi.

Creelin aseman jälkeen juna käyttäytyy tunnin verran kuin huvipuiston laite. Äänitehosteissa ei säästellä. Jarrut kirskuvat ja sihisevät, kun juna syöksyy hurjasta kaarroksesta pimeään tunneliin ja kohta taas uuteen vatsanpohjasta ottavaan mutkaan.

Vaikeakulkuisen reitin erikoisuuksiin kuuluu El Lazo, 360 asteen silmukka. Rata kiertää ensin kiskojen alitse ja kaartaa puolitoista kilometriä myöhemmin jälleen kiskojen yli. Tunneleita on matkan varrella yli kahdeksankymmentä.

Amerikkalaisyrittäjät ryhtyivät rakennuttamaan rataa, koska halusivat saada lyhyen reitin Kansas Citystä Tyynenmeren rannalle. Urakan valmistuminen kesti kaavailtua kauemmin, lähes 90 vuotta. Junarata vihittiin käyttöön vuonna 1961.

"Viidentoista minuutin pysähdys, juna pysähtyy viideksitoista minuutiksi", kuuluttaa konduktööri iltapäivällä.

Divisaderon asemalla on näköalatasanne, jolta Kuparikanjoni avautuu koko komeudessaan.

Kuparikanjoni on oikeastaan yhteinen nimitys kuudelle kanjonille. Niistä syvin, Urique on 1870 metriä syvä, jopa kuuluisaa arizonalaista kanjoniserkkuaan Grand Canyonia syvempi.

Intiaanit myyvät ruokakojuistaan omenalimonadia ja höyryävän kuumia, pehmeäkuorisia tacoja.

Jos kivisiä syvyyksiä haluaa tuijotella pitempään, Divisaderoon tai sen lähikyliin voi majoittua myös yöksi. Aivan kanjonin reunalle on rakennettu hotelli, jonka parvekkeilta avautuu näköala suoraan tyhjyyden yli.

Vaunujen nytkähdettyä jälleen liikkeelle vastaan tulee reittiä toiseen suuntaan liikennöivä juna. Konduktöörit kättelevät, kun junat ohittavat toisensa kävelyvauhtia.

Kiviset kuilut vaihtuvat vehreämpiin soliin pian Divisaderon jälkeen. Vihreät rinteet uhmaavat perinteistä mielikuvaa kanjonista.

Runsaan parinsadan kilometrin rataosuudella Divisaderon ja El Fuerten välillä korkeutta menetetään kaksi kilometriä. Maisemat ovat reitin komeimmat. Valtaosa tunneleista löytyy reitin tältä osuudelta.

Kivisissä onkaloissa ei ole valaistusta, mutta junan valojen kajastuksessa näkyy, miten lähellä seinät ovat. Räjäytysten jäljiltä muhkuraisia tunnelinseinämiä voisi koskettaa kädellä.

Pitkän tunnelin jälkeen juna liukuu sillalle. Yli kahdensadan metrin pituista La Lajan siltaa pidetään insinööritaidon mestarinäytteenä.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi