lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Liian tasapaksua

Julkaistu: 26.2.2010 lehdessä osastolla Matka

Orangit saivat turistit hyvälle tuulelle.

Orangit saivat turistit hyvälle tuulelle.

Borneo ei vakuuttanut. Raija Markkanen, 53, ja Teemu Markkanen, 62, ovat olleet paremmillakin reissuilla.

"Ei meillä kyllä ollut koko matkalla yhtään ahaa-elämystä. Semmoista tasapaksua", Raija Markkanen sanoo paluulennolla Borneolta.

Orankien näkemistä he odottivat eniten, ja orangit olivatkin Borneon parasta antia.

"Sekään ei hirveästi sykähdyttänyt. Nämä sukupuuttoon kuolevat ovat kaikkialla luonnonpuistoissa. Eikä ne orangit olisi siihen lähelle tulleet, jos niitä ei olisi syötetty."

Pariskunnalla on reissuja, mihin verrata. He aloittavat matkailun vuonna 1992 Egyptistä. Koettu on muun muassa Marokko, Madagaskar, Kap Verde, Meksiko, Galapagossaaret, Nepal, Malediivit ja Mauritius. Borneo oli 17. matka.

He käyvät järjestetyillä suomenkielisillä ryhmämatkoilla.

"Ne ovat helpompia, kaikki on tehty valmiiksi. Eikä meillä ole kunnollista kielitaitoa."

Tavalliset pakettimatkat ovat vaihtuneet eksoottisiin kiertomatkoihin. "Koko ajan on vaatimustaso kasvanut. Ekalla reissulla palmu tuntui ihmeeltä", Raija Markkanen nauraa.

Oli Borneolla hyviäkin hetkiä. Perinnekylä oli ihan hieno, tulikärpäset upeita.

Hotellit olivat yllättävän fiinejä. "Haluaisin kodikkaampia ja eksoottisempia."

Teemu Markkaselle reissun kohokohtia oli ikioma retki kalastajakylään. Hän piipahtaa joka matkalla tapaamassa paikallisia kalastajia.

Elekielellä selviää pitkälle.

"Yllättävän isoja kaloja oli. Jotkut purjekalat olivat toistametrisiä."

Markkasesta tuli kylässä suosittu mies. Hän antoi köyhille kalastajille lahjaksi kymmenen Suomesta ostamaansa rosteriteräistä puukkoa.

Reissuilla Markkaset kulkevat ryhmässä, mutta kotonaan Savonrannalla he eivät kaipaa ihmisiä ympärilleen. Lähimpään naapuriin on 2,5 kilometriä. Entiset kauppiaat elävät lähes omavaraistaloudessa, kalastavat, metsästävät, poimivat sieniä ja marjoja, leipovat ja pitävät kasvihuonetta.

Kun rahaa ei juuri muuhun kulu, sitä riittää matkailuun.

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.