lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TIETOKULMA

Oulanka on täyden palvelun kansallispuisto

Julkaistu: 15.8.2001 lehdessä osastolla Matka

  Karhunkierros syntyi 1936-37, jolloin Kuusamon matkailulautakunnan jäsenet merkitsivät vaellusreitin maastoon ja rakensivat ensimmäiset kulkemista helpottavat rakenteet.

  Nimi Karhunkierros on perua entisaikojen metsästystavoista, jolloin karhu kierrettiin pitkällä saalistusmatkalla ja erämaissa oltiin päiväkausia.

  Oulangan kansallispuisto perustettiin 1956. Aluetta laajennettiin 1982 ja 1989.

  Kansallispuiston kokonaispinta-ala on 27000 hehtaaria. Puisto sijaitsee Kuusamon ja Sallan alueella.

  Kansallispuistossa on neljä merkittyä retkeilyreittiä: Hautajärven luontotuvalta Rukatunturille kulkeva Karhunkierros, 80 km, puiston pohjoisosassa kulkeva Keroharjun reitti, 14 km, pohjoisessa osana Karhunkierrosta Ristikallion reitti, 28 km, ja eteläosassa Pieni Karhunkierros, 10-12 km.

  Karhunkierroksen varrella sijaitsevat Hautajärven luontotupa, Oulangan luontokeskus, Oulangan ja Juuman leirintäalueet, 8 autiotupaa, 2 kotaa, 13 laavupaikkaa ja 34 tulipaikkaa.

  Oulangan luontokeskus on tänä vuonna avoinna vain 16. 9. asti. Se suljetaan muutos- ja laajennustöiden takia.

  Oulangan kansallispuiston läpi kulkee Käylä-Liikasenvaara-tie nro 8693. Kuusamosta pääsee linja-autolla Juumaan, Oulangan luontokeskukseen ja Hautajärven luontotuvalle.

  Lisätietoa osoitteista www.metsa.fi/luo/kpuistot/oulanka/ ja www.ruka.fi/kesa/

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.