lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
LÖYTÖ

Ouran aalloilla

Julkaistu: 13.6.2009 lehdessä osastolla Matka

Ouran saariston tunnelmaa.

Ouran saariston tunnelmaa.

MERIKARVIA. Luodot ja pikkusaaret levittäytyvät niin kauaksi kuin silmä kantaa. Niillä pitävät valtaa tyrnipensaat, joiden arvokas sato poimitaan syksyisin talteen.

Kulmikkaiden kivenlohkareiden yllä liitelevät lokit ja viime vuosina lisääntyneet merimetsot.

Ollaan Ouran saaristossa Merikarvian edustalla. Kyytinä on kalastuskäytöstä poistettu 11-metrinen troolari, joka pärjää isossakin aallokossa.

Täällä vesi ei tyynenä laiskottele. Ei laiskotellut se sodan käynyt poikamieskään, joka souti Ouraan kosijatytöiltä karkuun.

Ohi lipuu kalastusvene, vaikka ammattikalastajia on enää kymmenkunta. Kalaa, kuten siikaa ja lohta, on aina riittänyt.

Kesäasukkat moninkertaistavat pienen kunnan asukasmäärän. He käyvät veneretkillä ja kalassa merellä ja Merikarvianjoella.

Pirstaleisen saariston laidalla, Pohjanlahden avomeren tuntumassa on vanha Oura, jonka venäläiset ottivat luotsi- ja merivartiotukikohdakseen 1800-luvulla. Muistona siltä ajalta on Ryssänkammari, jossa matkailijat voivat myös majoittua.

Merikarvian satamaan saapuneita rahti- ja kauppalaivoja ohjasi yli karikkoisten rantavesien kruununluotsi Johan Ristimäki (1844-1921).

Rengin poika Ristimäki oli aikoinaan asunut Pietarissa ja liikkunut myös suihkuseurapiireissä. Hän tutustui jopa itse Venäjän tsaari Nikolai II:een, jonka tiedetään vierailleen merikarvialaiskaverinsa kotipuolessa.

Luotsipäällikön kyllästyttyä alaistensa viinankäyttöön alaiset siirtyivät tissuttelemaan saaren edustan laakakivelle. Kylkeen maalattiin suurilla valkokirjaimilla Hotel. Teksti näkyy edelleen.

Nyt ei väkijuomia oteta, vaan nautitaan nuotioruoasta ja tyrnimehusta. Syömisen jälkeen on tutustuttava ulkohuussiin, jonka ovessa lukee Logan Place siellä oloaan helpottaneen saippuasarjatähden mukaan.

Kymmenen kilometrin paluumatka taittuu tasaisesti ja edessä on Krookan satama. Reissu on merikarvian murteella "reerassa".

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.