lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Reykjavikin yö sykkii

Islantilaiset juhlivat rennosti ja antaumuksella

Julkaistu: 21.5.2005 lehdessä osastolla Matka

Puolenyön jälkeen suositun Sirkus-baarin eteen alkaa kerääntyä jonoa.

Puolenyön jälkeen suositun Sirkus-baarin eteen alkaa kerääntyä jonoa.

REYKJAVIK. Jos aiot bailata Reykjavikin yössä, mene illalla nukkumaan. Herää puoliltaöin.

Aikaisemmin baareissa ei ole kuin muutama turisti, joten niissä on tylsää.

Paikalliset ovat alkuillan kodeissa ja kavereilla juomassa pohjia. Tapa on yhtä vanha kuin Islannin kallis alkoholipolitiikka.

Puoliltaöin kannattaa sitten pitää kiirettä, sillä yhteen mennessä suosituimpien ravintoloiden edessä on jo jono. Hidas jono. Portsarit poimivat jonoista julkkikset ja omat tuttunsa muiden ohi.

Kotoisaa, kuten sekin, että nuorimmilta kysytään henkilöpaperit ovella. Reykjavikissakin hyvin humalaiset nuoret horjuvat pullo kourassa kadulla ja miehet lorottavat estoitta korttelin kulmissa.

Öisellä kadulla on vaikea ymmärtää, miksi Reykjavikia ylistetään yhdeksi maailman parhaista bailauspaikoista. Miksei sitten Helsinkiä?

Kun jonosta pääsee sisälle, oivaltaa vastauksen. Reykjavikin baareissa on hauskempaa. Islantilaiset juhlivat rennommin.

Tiskijukka The Lazer soittaa retroa Sirkuksen nurkassa. Muutamat miehet tanssahtelevat, vaikka tanssilattiaa ei ole. Pienessä Sirkuksessa seinän sininen ja maalatut palmut muistuttavat tropiikista. Kitsiä, kulunutta, rentoa, tupaten täyttä ja taiteellista.

Björkin yhdessä videossa humallutaan juuri Sirkuksessa.

Kuuluisa runtur on käynnistynyt. Reykjavikin runturissa kuljetaan levottomasti ravintolasta toiseen, etsitään parasta menoa. Se on helppoa, koska lukuisat baarit keskittyvät muutamaan keskustan kortteliin.

Sirkuksesta yöeläjät valuvat välillä toiseen taiteelliseen mutta fiinimpään hengailupaikkaan Kaffibarinniin. Siellä on hyvät mahdollisuudet bongata tiheästi Reykjavikissa vierailevia maailman viihdetähtiä. Tänä iltana ei näy lehdistä tuttuja naamoja.

Kaffibarinnissa ja lähes jokaisessa muussakin baareista yöaika herättää tiskijukat töihin. Osa soittaa taustamusiikiksi, osa tanssilattialle.

Ja kuinka islantilaiset tanssivatkaan! Hiki tippuu, lattia tärisee ja nauru raikaa.

Resuisen trendikkäät tai viimeisen päälle tyylikkäät miehet flirttaavat nätisti jokaista naista.

Juhlakansa hehkuu toisilleen lämpöä. Paikalliset tuntevat toisensa ainakin naamalta. Ihmiset eivät viitsi ilkeillä, koska ilkeältä menee nopeasti maine.

Korkokenkiä, hulluja hattuja, kimallusta - ja tuoleilla lojuvia toppatakkeja. Baareissa ei harrasteta pakollisia narikoita. Reykjavikissa kukaan ei varasta toisen takkia, paikallinen kaveri vakuuttaa.

Sitä ei lue opaskirjoissa, mutta niissä lukee, että käsittämättömällä tavalla 290000 asukkaan maan pääkaupungissa esiintyy joka ilta paikallisia livebändejä.

Se ei ole aivan totta, sillä bändejä riittää ehkä neljälle illalle viikossa. Uskomatonta sekin.

Tänä iltana klubimaisessa konserttipaikassa Nasassa soittaa Trabant, Islannin mielettömin lavabändi. Koko Reykjavikin taiteilija- ja rokkikansa yleisössä rääkyy riemusta, kun kimallehileissä välkkyvät Trabantin miehet hyppivät, riisuvat ja räiskivät paperisilppusadetta yleisön niskaan.

Ennen Trabantia soittaa tuntematon lämmittelybändi Donna Mess. Kolme hyvin nuorta mimmiä kirkuvat "fuck, fuck, fuck" läppärille tallennetun biitin tahtiin. Meikit kuin New Yorkin nihilismin ajoilta, mutta näistä naisista paistaa itseironia. Yleisö hakkaa käsiä ja kannustaa uutta tulijaa lämmöllä.

Reykjavikin yön yllätyksiä parhaimmillaan.


Sirkus, Klapparstigur 31; Kaffibarinn, Bergstradstraeti 1; Nasa, Austurwöllur-aukio

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.