Julkaistu: 26.2.2010 lehdessä osastolla Matka
Suomalaiset ovat matkailijoina muuttuneet. Meistä on tullut vaativampia.
Se näkyy jo siinä, että pakettimatkojen hotellien taso on noussut dramaattisesti 2000-luvulla, kertoo Aurinkomatkojen kaupallinen johtaja Tuomo Meretniemi.
15 vuotta sitten suomalaiset halusivat jonnekin lämpimään. Nyt halutaan, että lämmössä on myös tekemistä. Tahdotaan harrastaa liikuntaa tai tutustua vaikkapa ruokakulttuuriin.
"Henkinen puoli, uuden näkeminen ja oppiminen, kieli ja kulttuurit, ovat kova sana. Tulevaisuudessa kilpaillaan, kuka pystyy tarjoamaan eniten ja sopivimpia virikkeitä matkailijoille."
Jos matkoilla on teema, vaikkapa luonto tai viinit, reissuista ollaan myös valmiita maksamaan enemmän. Esimerkiksi Borneon-kiertomatka maksoi vähintään 2300 euroa hengeltä. Tosin matka kesti kaksi viikkoa, ja sen aikana piipahdettiin myös Kuala Lumpurissa ja Langkawilla.
Matka-alan teknologiayhtiö Amadeuksen kansainvälisessä tutkimuksessa selvisi, että turistien uskotaan tulevan seikkailunhaluisemmiksi ja kaipaavan eksoottisempiin paikkoihin.
Turistit myös tahtovat yhä räätälöidympiä matkoja. Tämä näkyy Suomessakin: lukuisat pienet matkatoimistot erikoistuvat tiukasti, vaikkapa muutamaan maahan tehtäviin teemallisiin kiertomatkoihin.
Erikoistuminen on myös pakkorako. Tavallisia reissuja kun on helppo varata internetistä.
Borneo paketissa 26.2.2010
Seikkailua kaivaten 26.2.2010
Liian tasapaksua 26.2.2010
Ihania eläinkokemuksia 26.2.2010
Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi