Kolumnit    |   Lukijan kolumni

Olin lähiössä vain asumassa, en kotona

Olen asunut Helsingissä kahdeksassa eri kaupunginosassa. Osan niistä tunsin kodikseni, osassa olin vain asumassa. Mikä saa oman kaupunginosan tuntumaan kodilta? Siihen vaikuttaa moni asia.

Lähiöt ovat vanhan käsityksen mukaan ihmisten säilömispaikkoja. Asukkaat käyvät muualla töissä ja töiden päätteeksi palaavat lähiöön omaan luukkuunsa, kunnes taas aamulla lähtevät sorvin ääreen.

Asuin monta vuotta Pohjois-Haagassa. Siellä tunsin usein olevani vain säilöttävänä. Se ei tuntunut kodilta. Elämä oli muualla. Matkustin töihin Hakaniemeen, kavereita tapasin Kallion tai keskustan ravintoloissa, kävin pelaamassa jalkapalloa Ruskeasuolla ja kesät vietin mökillä Kivinokassa.

Pohjois-Haagassa ei tapahtunut mitään. Kerran yritettiin järjestää pihakirppistä. Yhtiön kokouksessa sitä vastustettiin, koska pihalle saattaa tulla vieraita ihmisiä. Ja ne pirulaiset saattavat varastaa talonmiehen työkalut. Se siitä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tutkin alueen historiaa. Se syventää suhdetta ympäristöön. Tuossa kulkee vanha tykkitie, tuon kallion päällä oli ampumarata ja tuolla Cisse Häkkinen jäädytti kenttää. Parhaimmillaan sain Pohjois-Haagan tuntumaan lähes kodilta, mutta en koskaan täysin.

Oman seudun tuntee kodikseen silloin, kun se muuttuu tärkeäksi. Käyt paikallispubeissa, potkit palloa paikallisessa seurassa, liityt kaupunginosaseuraan ja tutustut paikallisiin ihmisiin. Otat kantaa lähimetsän puolesta, lapsesi käyvät lähikoulussa ja oman kylän partiossa. Kaupan myyjät moikkaavat ja muistat parturin lasten nimet. Hiljalleen alue alkaa merkitä enemmän ja enemmän ja jossain kohtaa se alkaa tuntua kodilta. Et ole vain asumassa siellä. Se vaatii aikaa ja aktiivisuutta.

Viimeiset puoli vuotta olen asunut Käpylässä. Se ei vielä tunnu kodilta, mutta sillä on paljon potentiaalia muuttua kodiksi. Annan sille aikaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumnit
  • Asuminen
  • Lähiöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      Ilmarisen toimitusjohtajasta Timo Ritakalliosta tulee OP:n uusi pääjohtaja – strateginen taito, johtamisosaaminen ja verkostot ratkaisivat valinnan

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    9. 9

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    10. 10

      MTV: Vuonna 2012 estetyn terrori-iskun kohde olisi ollut kokoomuksen puoluekokous

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    6. 6

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    7. 7

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    8. 8

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    9. 9

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    10. 10

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää