Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Matkapuhelinten säteily on hyvin heikkoa

Mielipide
 
Tapio Ala-Nissilä Risto Ilmoniemi

Emeritusprofessori Osmo Hänninen, toimittaja Erja Tamminen ja erikoislääkäri Seppo Kinnunen väittivät (HS Mielipide 4. 3.), että langattoman teknologian mahdollisia riskejä ei ole tutkittu ennalta millään tavalla. Heidän mukaansa matkapuhelintukiasemien säteily heikentäisi unen laatua ja vaikuttaisi aivojen välittäjäaineiden toimintaan jo hyvin alhaisilla altistustasoilla.

Heidän väitteilleen ei ole kuitenkaan mitään fysikaalisia tai lääketieteellisiä perusteita. Hänninen osallistui itse radiotaajuuskenttien vaikutuksia koskeviin tutkimuksiin, joihin perustuva väitöskirja hylättiin Oulun yliopistossa vuonna 2012.

Toisin kuin kirjoittajat väittävät, kännykkäsäteilyn riskejä on selvitetty tuhansissa korkealaatuisissa tutkimuksissa, mutta yhdessäkään ei ole osoitettu sen aiheuttavan minkäänlaista vaaraa matkapuhelinten käyttäjille tai tukiaseman vieressä asuville. Mitään vaikutusta unen laatuun tai välittäjäaineisiin ei ole tieteellisesti osoitettu.

Matkapuhelimet tuottavat ei-ionisoivaa sähkömagneettista säteilyä taajuusalueella 400–2 000 MHz.

Matkapuhelinten ja tukiasemien säteily on hyvin heikkoa esimerkiksi auringon säteilemään valoon verrattuna: säteilyn fotonien energiat ovat vain noin miljoonasosan näkyvän valon fotonien energioista.

Tapio Ala-Nissilä
fysiikan professori, Espoo
Risto Ilmoniemi
akatemiaprofessori, Helsinki