Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Molemminpuolinen kunnioitus kantaa parisuhdetta

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Rosa Meriläisen kolumni (HS.fi 5.1.) on herättänyt vilkasta keskustelua. Valitettavasti keskustelu eksyy usein syrjäpoluille.

Olennaista ei ole se, kuka tekee tai sanoo mitäkin. Tärkeämpää olisi miettiä, mistä moniin perheisiin on tullut tapa olla näkemättä puolison vahvuuksia ja vähätellä häntä.

Joskus – yhteen muuttamisen aikoihin – tämä toinen on ollut juuri se ihminen, jonka kanssa on haluttu jakaa elämä ainakin hyvässä ja teoriassa myös pahassa (eihän kukaan siinä vaiheessa pidä pahaa mahdollisena). Miksi tämä unohtuu?

Jokainen suhde muuttuu vuosien varrella. Kumppanille ehtii suuttua ja häneen pettyä monta kertaa. Suuttumuksen ja pettymyksen ei kuitenkaan saisi antaa jäädä pintaan, hallitseviksi tekijöiksi. Hyvät puolet pitää yrittää kaivaa taas esiin ja opetella arvostamaan niitä entistä enemmän.

Vihkipapin aikanaan lausuma jae ”toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne” on edelleen varteenotettava ohje parisuhteessa.

Marketta Holopainen

Lappeenranta

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat