Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Parisuhteessa reagoimme lapsuuden mallien mukaan – tästä on vaikea poiketa

Mielipide
 
Helsingin Sanomat
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Pariskunta käsi kädessä.
Pariskunta käsi kädessä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Viime päivinä on käyty vilkasta keskustelua parisuhteista ja miesten ja naisten rooleista. Parisuhteen osapuolet, ovat ne sitten mies ja nainen, nainen ja nainen tai mies ja mies, toteuttavat suhteessa omaa, pääosin lapsuuden vuorovaikutusympäristössä muodostunutta kiintymyssuhdetyyliään. Siis sellaista toimintaa, jolla ollaan lapsuudenperheessä tultu rakastetuksi tai edes hyväksytyksi.

Tästä vuorovaikutustyylistä poikkeaminen voi tuntua mahdottomalta. Jos pienenä on tullut hyväksytyksi vain myötäilemällä, nielemällä itkunsa ja vetäytymällä, on omista tunteista ja tarpeista puhuminen myöhemmin hyvin vaikeaa. Toisessa ääripäässä ovat ne, joille ainoa keino läheisyyden ja huomion hakemiseen on ollut omien tunteiden ja tarpeiden liioiteltu esiintuonti.

Parisuhteen etulinjassa eli arjessa me reagoimme alitajuisesti näiden lapsuuden mallien mukaan: hyökkäämme ja nujerramme tai poteroidumme ja hiljenemme automaattisesti ilman tietoista harkintaa.

Ne tarinat, joita olemme viime päivinä saaneet lukea netistä ja lehdistä, ovat tavallisesti yhden ihmisen rakentamia tulkintoja vuorovaikutussuhteen todellisuudesta. Ne ovat aivan yhtä tosia ja puolueettomia kuin syntymästään sokeiden miesten tulkinnat siitä, miltä elefantti näyttää.

Parisuhteen etulinjassa ja erotarinoissa yksilöiden tarinat taistelevat ja surullisen usein todelliset syyt ristiriitojen takana jäävät pimentoon. Ilman tämän tosiasian ymmärtämistä on todennäköistä, että suhde näivettyy ja sama kuvio toistuu myös seuraavissa suhteissa.

Minkä tahansa suhteen mahdollisuus on 50/50-suhde. Se on suhde, jossa pyritään ymmärtämään toisen tarina sekä vuorovaikutustyyli. Tämä vaatii molemmilta halua ymmärtää omat lähtökohdat ja samalla hyväksyä se, että toinen ihminen on ja saa olla erilainen. Vain silloin molemmilla on yhtä paljon sananvaltaa suhteen todellisuuden muodostumisessa – ja yhdessä on hyvä olla.

Lauri Mannermaa

psykologi-psykoterapeutti, Helsinki

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat