Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Äitini halusi päättää kaiken puolestani ja loukkaantui, kun olin kavereideni kanssa

Äitini otti henkilökohtaisena loukkauksena, kun en halunnut enää viettää aikaa hänen kanssaan, vaan olin mieluummin kavereideni seurassa, kirjoittaa nimimerkki Kohti omaa elämää HS:n mielipidepalstalla.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Viimeaikainen keskustelu kontrolloivista vaimoista on nostanut mieleen kokemukseni omasta äidistäni. Äidilläni ei ollut absurdeja siisteysvaatimuksia, ja hänellä oli oma päivätyö, mutta jotain ilmeisesti puuttui. Ehkä kyse oli yksinäisyydestä tai huonommuuden tunteesta, mutta äiti teki nuoruudestani ja varhaisaikuisuudestani raskasta.

Lapsuuteni oli onnellinen, mutta kun tulin teini-ikään, vaikeudet alkoivat. Äiti otti henkilökohtaisena loukkauksena, kun en halunnut enää viettää aikaa hänen kanssaan, vaan olin mieluummin kavereideni seurassa. Kun 16-vuotiaana sain ensimmäisen poikaystävän, äiti alkoi puhua itsemurhasta ja kertoi, kuinka pahalta hänestä tuntui, että vietin aikaa mieluummin vieraan pojan kuin hänen kanssaan.

Samanaikaisesti äidilläni oli tiukkoja käsityksiä siitä, minkälaista sosiaalisen elämäni kuului olla. Oli valtava helpotus myöhemmin ymmärtää, ettei olekaan mitään oikeaa määritelmää sille, mitä on normaali sosiaalinen elämä.

Kun lähdin opiskelemaan, äitini päätti opiskelupaikkani. Hän arvioi minulle samanlaisen luonteen ja kiinnostuksen kohteet kuin itselleen. Ala tuntui alusta asti väärältä.

Olin muille kateellinen, sillä kukaan muu ei vaikuttanut olevan samalla tavalla vastuussa vanhempiensa onnellisuudesta. Tuntui, että muut saivat tehdä omassa elämässään mitä halusivat.

Kun muutin opiskelusuunnitelmaa ja vaihdoin alalle, jolle oikeasti itse halusin, olin vuosia paniikissa ja pelkäsin, että jotain kauheaa tapahtuu, sillä olin tehnyt eri tavalla kuin äitini halusi. Kerroin ongelmastani kaverilleni, mutta hän suhtautui asiaan lähinnä huvittuneesti. Tuntuu, että minut olisi otettu vakavammin, jos kyse olisi ollut kontrolloivasta isästä.

Myöhemmin olen löytänyt lisätietoa aiheesta internetistä ja oppinut, että esimerkiksi vanhempien läheisriippuvuus omaan lapseen on aito ilmiö eikä vain mielikuvitukseni tuote.

Välttelen katkeruutta, mutta välillä huomaan kontrolloinnin vaikutuksia elämääni. Minun on vaikea olla ylpeä tai iloinen saavutuksistani. Olen jatkuvan itsekriittinen enkä kykene tekemään päätöksiä.

On kuitenkin hyvä huomata, ettei itse ole vastuussa siitä, miten on tullut kohdelluksi lapsena tai nuorena. Vastuussa ovat aikuiset, joiden on kyettävä erottamaan lastensa elämä omastaan.

Kohti omaa elämää

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat