Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Opiskelijana tulevaisuuteni ei näytä valoisalta – ”Olen palamassa loppuun”

Tänä keväänä jouduin lopettamaan työt työterveyslääkärin määräyksestä.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Olen opiskelija, ja tähän asti olen käynyt töissä opintojen ohella. Olen työssä käynnin vuoksi jäänyt opinnoissani jälkeen, enkä pysty enää valmistumaan tavoiteajassa. Tänä keväänä jouduin lopettamaan työt työterveyslääkärin määräyksestä: olen palamassa loppuun. Onneksi osasin hakea ajoissa apua.

Asun opiskelija-asunnossa Helsingissä. Opintorahasta ja asumislisästä jää vuokran jälkeen käteen kuukaudessa 99,69 euroa. Tästä ollaan leikkaamassa noin 80 euroa. Lisäksi opintopistevaatimuksia on suunniteltu nostettavaksi nykyisestä 45 pisteestä 54 pisteeseen lukuvuodessa. Samaan aikaan elämisen kustannukset, kuten vuokra ja matkalippujen hinnat, nousevat.

Pärjään vielä säästöilläni, enkä tarvitse lainaa. Tulevaisuus ei tosin näytä yhtä valoisalta.

Stressaantunut

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat