Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Lisääkö helppo elämä muistisairauksia?

Monet arkiset asiat on tehty nykyisin niin helpoiksi, ettei ihmisen tarvitse pinnistää muistiaan.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Muistisairaan läheisenä olen alkanut miettiä, miksi muistisairauksiin sairastutaan yhä nuorempana. Useinhan muistiin liittyvät vaikeudet mielletään vain ikääntymiseen kuuluviksi. Samaa asiaa miettivät varmaan myös tutkijat ja lääkärit.

Olen pohtinut sitä, millainen osuus sairauden kehittymiseen on ”helpolla” elämällä. Helppoudella tarkoitan sitä, että monet arkiset asiat on tehty nykyisin liian helpoiksi.

Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa autojen navigaattorit tai älypuhelimet, jotka ovat lähes syrjäyttäneet tavalliset tiekartat. Navigaattoria käyttävän autoilijan ei tarvitse tietää kuin osoite mihin mennä, ja navigaattori hoitaa kaiken muun. Ajajan ei tarvitse käyttää lainkaan omia aivojaan löytääkseen perille.

Toisin oli silloin, kun navigaattoreita ei vielä ollut. Piti tarkkailla tienviittoja ja tutkia kartasta, oltiinko oikealla tiellä. Myös ajonopeudet pysyivät tuolloin maltillisina.

Monissa muissakin arkisissa tilanteissa automaatit hoitavat nykyisin asiat, jopa ilman erityistä valvontaa. Kaupassa voi maksaa ostoksensa korttia vilauttamalla, eikä tunnuslukua tarvitse muistaa. E-laskutus toimii hyvin, eikä asiakkaan tarvitse muistella, milloin laskun eräpäivä on. Auton tankkauksen voi maksaa älypuhelimella, joten ei tarvitse käydä nostamassa rahaa. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Jatkuvasti siis kehitellään uusia palveluja, joilla helpotetaan arkea. Sairastuvatko ihmiset muistisairauksiin, kun ei tarvitse pinnistää muistiaan? Onko vastaus muistisairauksien yleistymiseen näin yksinkertainen? Kertokoon se, joka tietää enemmän.

Reijo Luumi

eläkeläinen, Hollola

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat