Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ovatko koristekuuset arvokkaampia kuin pyöräilijän henki?

Kun kolari on tapahtunut kerran, se voi tapahtua toistekin, kirjoittaa Markku Walldén.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Koska minulle on sattunut muutama onnettomuus melko lyhyessä ajassa pyöräillessäni Helsingissä, haluan kertoa viimeisimmästä kolaristani, joka sattui heinäkuun alussa Varikkotieltä Lanternan parkkipaikalle johtavan ajorampin kohdalla.

Tulin Viilarintien suunnasta sähköavusteisella pyörälläni kohti Lanternan kauppakeskusta. Näin rampin kohdalla Itäkeskuksen suunnasta tulevan henkilöauton, joka seisoi. Ollessani noin kymmenen metrin päässä autosta se yllättäen kääntyi pyörätielle eteeni, jolloin törmäsin auton etupyörään ja lensin konepellin yli.

Ilmeisesti tein ilmalennossa voltin ja pyörähdin asfaltille. Todellinen ihme oli, etten loukannut itseäni. Harva 76-vuotias olisi ollut yhtä onnekas. Tilanne oli erittäin vaarallinen, ja todennäköisyys vakavaan loukkaantumiseen tai hengen menettämiseen oli taatusti suurempi kuin selviytyminen naarmuitta. Polkupyörälleni aiheutui vahinkoja.

Koska autoa ajanut henkilö sanoi kolarin syyksi sen, ettei hän nähnyt minua, kävin tutkimassa paikan. Ajotien ja pyörätien väliin on istutettu pari kuusta, jotka peittävät autoilijaa vastaan tulevan pyöräilijän näkemistä.

Otin yhteyttä Kaupunkisuunnitteluvirastoon, josta saamani vastauksen mukaan kuuset tulisi poistaa, vaikka paikka ei sinänsä ole kaupungin mittakaavassa poikkeuksellisen vaarallinen. Vastaavia paikkoja kuulemma muodostuu, kun rakennetaan tiivistä kaupunkia.

Kuukausi onnettomuuden jälkeen asialle ei ollut tehty mitään. Näköeste oli edelleen paikallaan. Olisiko minun pitänyt kuolla tai loukkaantua vaikeasti, jotta Helsingin kaupunki olisi korjannut asian? Kun kolari on tapahtunut kerran, se voi tapahtua toistekin.

Markku Walldén

yleislääketieteen erikoislääkäri, eläkkeellä

Helsinki

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat