Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Halusimme tehdä vauvamme kuoleman näkyväksi – hiustupsu, pienen jalan kuva ja virkattu myssy auttoivat toipumista

Kuolleen lapsen synnytys oli raskas kokemus, mutta se oli tärkeä osa vauvan kuoleman ja oman vanhemmuutemme konkretisoitumista.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Juha Itkonen kirjoitti (HS Vieraskynä 13.8.) kuolleena syntyneen lapsen vanhempien surun konkretisoinnin tärkeydestä. Esillä on myös ollut Tuomas Juntusen Tuntematon lapsi -kirja. Haluamme jakaa oman kokemuksemme kohtukuolemasta ja kertoa, millaiset asiat auttoivat meitä eteenpäin.

Useiden keskenmenojen ja vuosien lapsettomuushoitojen jälkeen onni kohtasi meitä, kun raskaus alkoi lahjamunasolulla. Vauvalla oli kaikki hyvin, olimme onnellisia, sisustimme vauvan huoneen ja hankimme kauniin mekon, jossa tyttäremme tuotaisiin kotiin.

Eräänä päivänä onni vaihtui painajaiseksi. Yhdeksän kuukautta terhakkaasti liikkunut pieni ihminen todettiin kuolleeksi kohdussa – paikassa, jonka piti olla maailman turvallisin. Kuolinsyyksi osoittautui napanuoraan tukehtuminen.

Kuolleen lapsen synnytys oli raskas kokemus, mutta se oli tärkeä osa vauvan kuoleman ja oman vanhemmuutemme konkretisoitumista. Lääkärit suosittelivat alatiesynnytystä juuri sen konkreettisuuden vuoksi.

Tukena oli erittäin ammattitaitoinen ja empaattinen kätilö. Isä sai leikata napanuoran, ja pidimme vauvaa sylissä. Kätilö rohkaisi ottamaan kuvia ja otti talteen vauvan hiustupsun, painoi käden ja jalan kuvat korttiin, kapaloi vauvan ja puki hänelle virkatun myssyn.

Tilanne oli meistä kaunis ja arvokas. Meille jäi ainutkertaisia muistoja ohikiitävästä kohtaamisesta ainoan lapsemme kanssa.

Saimme sairaalassa huoneen synnytysosastolta. Se oli raskas paikka juuri lapsensa menettäneelle. Seinien takaa kuului vauvojen itkua, ja käytävällä kulki isomahaisia äitejä sekä onnellisia isiä kantokoppineen.

Koimme lääkärit kiireisiksi ja etäisiksi halutessamme keskustella tapahtumista. Hoitajat ja kätilöt olivat ystävällisiä ja empaattisia. Suurisydäminen sairaalapastori oli päivittäin yhteydessä myös kotiin päästyämme. Hän auttoi surussa ja hautajaisiin liittyvissä järjestelyissä.

Valtavan avun saimme läheisiltämme, jotka soittivat ja vierailivat päivittäin, toivat kukkia ja ruokaa, jaksoivat kuunnella ja auttoivat arjessa.

Ennen hautajaisia kätilö ja sairaalapastori pukivat vauvalle mekon, jonka olimme hankkineet kotiutumisvaatteeksi, ja laittoivat hänet arkkuun. Emme itse kyenneet. Tuhkan sirottelussa suntiolla oli tumma puku, vauvalle pidettiin hiljainen hetki, kappelissa oli kukkia ja kirkonkellot soivat, kun uurna kannettiin ulos. Nämä olivat tärkeitä yksityiskohtia, joiden merkitys vain korostuu ajan kuluessa.

Vauvan kuoleman konkreettinen kohtaaminen ja sen näkyväksi tekeminen on ollut tärkeää toipumisen kannalta. Olemme kuolleen lapsen vanhempia emmekä halua vaieta häntä unohduksiin.

Käytännön apua saimme kohtukuolema.fi-sivustolta, jonne on koottu tietoa vanhemmille, isovanhemmille, läheisille, hoitohenkilöille ja työnantajalle. Pienetkin asiat ovat merkittäviä. Surunvalittelut, uskallus kohdata sureva, apu arkisissa asioissa.

Olemme onnekkaita, sillä kohdallemme on osunut hyviä ihmisiä, jotka eivät ole jättäneet meitä surussamme yksin ja ovat käytöksellään osoittaneet kunnioitusta menetystämme kohtaan.

Kuolleen lapsen äiti ja isä

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat