Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Liikenneturvallisuus on otettu huomioon Espoon Lintuvaarassa

Kaavoitusvaiheessa arvioidaan aina liikenneturvallisuutta, eikä läpiajokiellolle tässä kohteessa ole nähty perusteita, kirjoittavat Johanna Nyberg ja Heli Rautio.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Lintuvaaran vanhempainyhdistyksen jäsenet ilmaisivat huolensa alueensa liikenneturvallisuudesta (HS Mielipide 15.8.). Alueen liikenneturvallisuutta ei ole heidän mukaansa kehitetty samaa tahtia asukasmäärän ja liikenteen lisääntymisen kanssa.

Kaupungin näkökulmasta olemme samaa mieltä siitä, että Lintuvaaran alue, kuten monet muutkin aiemmin harvaan asutut alueet Espoossa, kehittyy ja kasvaa. Läpiajokieltoa Painiityssä ei enää ole, koska sen aiemmin kaavoittamattomat kadut on nyt rakennettu asemakaavan mukaisiksi.

Kaavoitusvaiheessa arvioidaan aina liikenneturvallisuutta, eikä läpiajokiellolle tässä kohteessa ole nähty perusteita. On otettava huomioon, että Lintuvaara sijaitsee kolmen kunnan risteyskohdassa, joten liikenteen rajoittaminen olisi kohtuutonta eri kaupunkien rajoja päivittäin ylittäville.

Ajoneuvojen määrät alueella ovat todella kasvaneet aiemmasta noin 2 000 ajoneuvosta vuorokaudessa noin 4 000:een. Tästä huolimatta liikennemäärät ovat yhä vähäisiä verrattuna moniin muihin vastaaviin alueisiin Espoossa. Kun Kehä I:n remontti aikanaan valmistuu, liikennemäärät voivat vielä tästä vähentyä.

Liikenneturvallisuus on otettu huomioon Painiityntiellä, jonka molemmin puolin kulkevat kevyen liikenteen väylät: koululaisen ei tarvitse ylittää tietä kuin kerran koulumatkansa aikana. Tiellä on myös turvallisuutta lisääviä saarekkeellisia suojateitä. Lisäksi lähialueelle on toteutettu poikkeuksellisen kattava verkosto valaistuja puistoraitteja, joita pitkin kouluun pääsee turvallisesti.

Alueen liikennenopeuksia moitittiin kirjoituksessa liian suuriksi. Alueella on kuitenkin voimassa 30 kilometrin tuntinopeusrajoitus, ja kadun geometria on suunniteltu hidastamaan nopeuksia. Asukkaat ovat aiemmin toivoneet Painiityntielle hidasteita. Niitä ei kuitenkaan valitettavasti voida ottaa käyttöön tämänkaltaisella joukkoliikennekadulla.

Alueelta ei ole myöskään raportoitu henkilövahinko-onnettomuuksia. Espoossa tapahtuu kevyen liikenteen onnettomuuksia huomattavasti maan keskitasoa vähemmän.

Johanna Nyberg

liikenteenhallintapäällikkö

Heli Rautio

aluepäällikkö, Espoon kaupunki

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat