Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Auttaako iltaneuvola lapsiperheitä?

Yhteiskunnan muuttuessa on harkittava tarkkaan, osallistuuko neuvolakin työelämän sirpaloimiseen.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomat kertoi (21.8.), että Espoo alkaa ensimmäisenä kuntana Suomessa tarjota neuvolapalveluja iltaisin ja lauantaisin. Ensilukemalta muutos kuulostaa parannukselta perhepalveluihin. Etenkin alkuraskauden neuvolakäynnistä voi olla hankalaa kertoa työnantajalle määräaikaisessa työsuhteessa. Tällöin käynti on helpompi hoitaa työajan ulkopuolella.

Pidän kuitenkin lapsiperheille haitallisena suuntausta, jossa palveluja pitäisi olla tarjolla kaikkina aikoina, mitä esimerkiksi kauppojen vapailla aukioloilla on tavoiteltu. Epäsäännölliset työajat vähentävät perheen yhteistä vapaa-aikaa ja lisäävät kalliin vuoropäivähoidon tarvetta.

Terveydenhoitoalalla on vain vähän työpaikkoja, joissa voi välttyä vuorotyöltä. Siksi monet perheelliset sairaanhoitajat kouluttautuvat neuvolatyöhön. Pieni epämukavuus neuvola-asiakkaan ajankäytössä ei ole mielestäni suhteessa siihen, että neuvolatyöntekijä joutuu järjestämään lapselleen lauantaihoitoa.

Raskauden rutiinimaisia seurantakäyntejä on koko ajan vähennetty, ja kun lapsi on täyttänyt 1,5 vuotta, hän asioi neuvolassa yleensä vain kerran vuodessa. Asioimisen ei pitäisi olla silloin ylivoimaista virka-aikaan, ei edes isille. Muutos voi kääntyä myös asiakasta vastaan, jos työnantajat eivät tulevaisuudessa salli neuvolakäyntejä työajalla vedoten lauantaimahdollisuuteen, vaikka sen käyttö olisi perheelle vaikeampaa.

Jutussa terveydenhoitaja Satu Räisänen totesi: ”Aika muuttuu, perheet muuttuvat ja myös neuvolan on muututtava.” Kehitystyötä tarvitaan jatkuvasti, mutta yhteiskunnan muuttuessa on harkittava tarkkaan, osallistuuko neuvolakin työelämän sirpaloimiseen.

Ruut Penttinen

tyytyväinen neuvola-asiakas, lääkäri

Tampere

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat