Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kuntavaaleihin tarvitaan tasa-arvoa

Moni nainen on kokenut, että perheen, työn ja kuntapolitiikan yhteensovittaminen tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Suomessa käydään kuntavaalit ensi keväänä. Jo nyt puolueet miettivät ehdokasasettelua ja kyselevät kiinnostavia ihmisiä ehdokaslistoilleen. Kunnissa päätetään konkreettisista arkielämän asioista. Ei ole yhdentekevää, ketkä niistä päättävät.

Naisten ja miesten tasa-arvoinen edustus on modernin demokratian kulmakiviä, mutta päättäjien moninaisuus myös käytännössä tekee palveluista ja ympäristöstä kaikkien tarpeet huomioon ottavia. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten katuja hiekoitetaan ja aurataan tai liikuntapaikkoja suunnitellaan. Autoilevalla, golfia harrastavalla miehellä voi olla tästä eri näkemys kuin pyöräilevällä, jalkapalloilevalla naisella.

Sote- ja maakuntahallinnon uudistukset ovat kesken, ja moni kuntapolitiikasta kiinnostunut voi ajatella olevansa liian kokematon asettuakseen ehdolle. Puolueiden täytyykin pitää huolta siitä, että eri-ikäiset naiset ja miehet saavat tarpeeksi rohkaisua ja kannustusta pohtiessaan ehdokkuutta.

Uudistusprosesseista ei saa tulla mörköä kokemattomalle kuntavaikuttamisesta haaveilevalle ihmiselle.

On myös tärkeää huomioida, että erityisesti naiset kohtaavat kuntapoliitikon urallaan monia haasteita. Kodin- ja lastenhoito ovat edelleen valitettavan sukupuolittuneita ilmiöitä Suomessa, ja moni nainen onkin kokenut, että perheen, työn ja kuntapolitiikan yhteensovittaminen tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä.

Kuntien ja puolueiden pitää huolehtia, että kunnanvaltuutetut tietävät muun muassa lakiin perustuvasta oikeudestaan saada korvausta lastenhoidosta koituvista kustannuksista tai ansionmenetyksestä.

Viime kuntavaaleissa vuonna 2012 naisten osuus valtuutetuista pieneni ensimmäistä kertaa vuoden 1956 jälkeen. Kunnanvaltuutetuista naisia on nyt 36,2 prosenttia.

Mitä enemmän naisia on ehdokkaina, sitä enemmän heitä valitaan. Siksi puolueiden pitää olla hereillä ehdokasasettelun aikaan ja kiinnittää erityistä huomiota siihen, että naisten ja miesten edustus ehdokaslistoilla on tasa-arvoinen.

Naisten osuus kuntapäättäjistä on saatava kasvamaan. Kaikki tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa edustettuina olevat puolueet ovat asettuneet tämän tavoitteen taakse.

Sukupuolten tasapuolinen edustus on tärkeää niin demokratian periaatteiden kuin käytännön kuntapolitiikankin näkökulmasta.

Sari Raassina

puheenjohtaja

Tanja Auvinen

pääsihteeri

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat