Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ara-vuokrat voitaisiin panna jäihin määräajaksi

Vuokrien jäädyttäminen hillitsi asumistukimäärärahojen kasvua ja helpottaisi yleisemminkin sosiaalisissa vuokra-asunnoissa asuvien taloudellista tilannetta.

Mielipide
 
Helsingin Sanomat

Asuntopulaan voidaan vaikuttaa vain lisäämällä asuntotuotantoa ja rakentamalla kaikenlaisia asuntoja. Asuntorakentamisen lisäämiseksi on esitetty erilaisia toimenpiteitä, esimerkiksi tarjolla olevan rakennusmaan lisäämistä ja normien väljentämistä. Nämä ovat hyviä ehdotuksia.

Usein kuitenkin tunnutaan unohdettavan, että iso osa asuntorakentamisesta on niin sanottua grynderituotantoa. Rakennusliikkeet tuskin ovat valmiita myymään asuntoja halvemmalla kuin niistä ollaan markkinoilla valmiita maksamaan. Näin esimerkiksi normien väljentämisestä tuleva kustannusten lasku näkyisi helposti katteen kasvuna eikä asunnon hinnan laskuna.

Esitetty vuokralaislähtöinen kilpailu on kannatettava ajatus. Sen keskeisenä kriteerinä tulisi olla etukäteen määrätty enimmäisvuokra: kilpailtaisiin siitä, kuka tekee parhaan ehdotuksen määrätyllä vuokratasolla. Tätä mallia voitaisiin soveltaa tai jopa vaatia ara-tuotannossa.

Parhaiten ja nopeimmin asumismeno-ongelmien kanssa painivia talouksia autetaan asumistukijärjestelmien avulla.

Asumistukimäärärahat ovat kasvaneet nopeasti suuriksi. Kasvun keskeisiä syitä on kaksi: kotitalouksien tulot ovat jääneet pieniksi erityisesti suuren työttömyyden seurauksena, ja vuokrat ovat nousseet selvästi tuloja nopeammin. Pienituloisuudesta johtuen asumistuen leikkaukset johtaisivat lähinnä toimeentulotukimäärärahojen kasvuun. Tämä olisi hölmöläisten peiton jatkamista.

Suuri osa asumistuen saajista asuu valtion tukemissa vuokra-asunnoissa. Näiden asuntojen vuokrien korotuksia säädellään jo nyt. Hallitus voisikin halutessaan säätää ”poikkeuslain”, jolla ara-asuntojen vuokrat jäädytettäisiin nykyiselle tasolle vuosiksi 2017 ja 2018. Tämä hillitsi asumistukimäärärahojen kasvua ja helpottaisi yleisemminkin sosiaalisissa vuokra-asunnoissa asuvien taloudellista tilannetta. Vuokratalojen omistajille tästä tuskin koituisi kohtuuttomia vaikeuksia.

Markku Tahvanainen

kehittämisjohtaja, eläkkeellä

Tuusula

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat